Miettiessäni otsikkoa tälle kirjoitukselle jäin ensimmäisenä kiinni siihen, kuinka omituinen sana oleskelulupa on. Oleskelulupa. Lupa, jolla oleskelemme. Hah!

Asiaan. Australiassahan on tunnetusti tiukka maahanmuuttolaki. Nykyinen 457-viisumimme on voimassa vain määräaikaisesti neljä vuotta, kesäkuuhun 2020 saakka, joten jo tänne tultuamme aloitimme pohdinnan siitä, mikä olisi paras reitti pysyvästi voimassa olevan viisumin hankintaan.

Yksi isoimmista pysyvän viisumin eduista on se, että jos jossain vaiheessa haluamme paikallisen terminologian mukaan “olla bumerangeja”, eli käydä välillä Suomessa ja palata sen jälkeen Australiaan, on meillä viisi vuotta Suomeen paluun jälkeen mahdollisuus palata Ausseihin ilman viisumisählinkiä, ja viiden vuoden jälkeenkin, kunhan vain nettihakemuksella ostamme resident return -viisumin, olettaen, ettei mitään paluun estäviä lakimuutoksia tapahdu.

Muitakin hyötyjä on, esimerkiksi työllistymismahdollisuudet paranevat. Vaikka saan nykyiselläkin viisumityypillä tehdä töitä, en voi kuitenkaan solmia jatkuvasti voimassa olevaa työsopimusta tai tulla valituksi työtehtävään, jonka edellytyksenä on pysyvä oleskelulupa. Vaikkei kaikkiin paikkoihin pysyvä viisumi olekaan edellytyksenä, on välillä työhakemuslomakkeiden ensimmäinen kysymys silti “Minkä viisumityypin haltija olet – valitse alasvetovalikosta”, jolloin hakemuksista voidaan sujuvasti karsia kaikki määräaikaisella viisumilla työtehtävää hakeneet.

Nykyisellä viisumityypillä emme myöskään saa australialaista luottokorttia tai lainaa isoimmista pankeista. Sosiaaliturvaakin pysyvän oleskeluluvan haltijoille tarjotaan, jos asiat menisivät ihan poskelleen.

Pysyviä viisumeita, eli kotoisammin PR:iä (permanent residency) on monta eri tyyppiä, joten viisumilabyrintissä voi vierähtää hetki, ennen kuin selvittää tiensä ulos.

Ensimmäinen askel oli tutkia eri viisumityyppejä. Meidän tapauksessa viisumi on ns. skilled visa, eli koulutukseen ja ammattiin perustuva, eli käytännössä viisumityypit 186 ja 189 olisivat olleet meille helpoimpia reittejä.

Seuraavaksi pitikin tutkia, löytyykö oma ammatti listalta, jolla määritellään, mitkä ammatinhaltijat saavat noita viisumeja hakea. Itse olen tehnyt töitä viimeiset viisi vuotta melko vaihtelevilla ammattinimikkeillä. Omalla kohdallani olisi saattanut onnistua 189-viisumityypin haku ICT Business Analyst -nimikkeellä. Edellytyksenä olisi kuitenkin ollut se, että läpäisen ACS:n (Australian Computer Society) pätevyysarvioinnin, johon olisi vaadittu tutkintotodistus (muistaakseni yli puolet opinnoista pitäisi olla IT-opintoja), tietyn malliset työtodistukset entisiltä työnantajilta, yms. Todettiinkin, että suoraviivaisempi tapa on, että Tommi hakee 186-tyyppistä viisumia työnantajansa kautta. Haasteellinen puoli tässä viisumireitissä on se, että työnantajan sponsoroima viisumi sitoo samaan työnantajaan vähintään vuodeksi tai useammaksikin, mutta toisaalta viisumin hankkimiseen saa myös apua ja tukea.

Myös 186-viisumin vaatimuksiin kuului pätevyysarviointi, mutta pelkästään Tommin osalta. Australian skilled -viisumeissa on se hyvä puoli, että puolisolle voi hakea samaa viisumityyppiä, mutta ilman pätevyysarviointia ja muutenkin kevennetyillä vaatimuksilla. Tommille pätevyysarviointi olikin helpompi toteuttaa, mitä olisi ollut itselleni, koska määrämuotoisia työtodistuksia ei tarvinnut metsästää kovin monelta taholta. Eniten päänvaivaa aiheutti vanhojen palkkakuittien löytäminen ja vielä käännättäminen englanniksi, mutta sekin sitten lopulta saatiin hoidettua. Lisäksi viisumihakemuksessa piti toimittaa molempien CV:t, joitain perustietoja ja suomalainen ja australialainen rikosrekisteriote. Jouduin myöskin käymään kielitestissä, koska edelliseen viisumiin sitä ei vaadittu, mutta läpäisyraja oli kohdallani tosi matala (4,5 pistettä jokaisesta IELTS:in osa-alueesta), joten se oli helppo homma. Viimeinen vaatimus oli terveystarkastus, jossa otettiin keuhkoröntgen, virtsanäyte, verikoe, mitattiin pituus, paino ja näkö ja paineltiin vatsaa.

Nyt kaikki vaatimukset on hoidettu ja viisumihakemus lähetetty, joten jännityksellä odotamme, kuinka asia etenee. Jos hyvin käy, niin viimeistään seuraavan 8-10 kuukauden sisällä meillä pitäisi olla pysyvä oleskelulupa.