Kesäloman loputtua päivät ovat hiljalleen täyttyneet taas työnhakukuvioista. Eteneminen on ollut melko hidasta ja vaivalloista – pääsin esimerkiksi yhden yrityksen listalle “mahdollisesti haastateltavista henkilöistä”, jolla viime viikolla käydyn puhelun perusteella olen edelleen, mutta prosessi on ollut jo kuusi viikkoa jäissä. Kävin myös juttelemassa yhden työnvälitysfirman edustajan kanssa ja vaikka henkilö totesi, että osaamisellani on varmasti mahdollisuus löytää paikka, kannattaa varautua lyhytkestoisiin sopimuksiin ja välttämättä työpaikkaa ei löydy ihan hetkessä, koska markkinatilanne on nyt tosi huono.

Jo ennen tänne muuttoa oli jokseenkin tiedossa se, että Länsi-Australian kaivosteollisuudella ei mene hyvin verrattuna parhaimpiin vuosiin. Silti oli yllätys, kuinka konkreettisesti nousukauden päätös täällä näkyy.

Länsi-Australian talouden osa-alueista iso lohko on raaka-aineiden jalostusta. Vuonna 2005 alkoi täällä ennennäkemätön buumi, kun rautamalmin kysyntä kasvoi Kiinassa voimakkaan teollistumisen myötä. Koska tarjonta ei kyennyt heti reagoimaan kasvaneeseen kysyntään, nousi rautamalmin arvo yhdeksänkertaiseksi vuodesta 2000 vuoteen 2011. Uusiin kaivoksiin investoitiin ja Länsi-Australiaan syntyi yli 100 000 uutta työpaikkaa. Mahdollisuus rikastua kaivostöissä houkutteli tänne muuttovirran, joka on kasvattanut osavaltion väkilukua sadoilla tuhansilla ihmisillä.

Vuonna 2014 hinta romahti ja sen seurauksena työttömyys on kääntynyt voimakkaaseen kasvuun. Vuonna 2012 osavaltion työttömyysaste oli vaivaiset 3,7%, kun taas marraskuussa 2016 työttömyysaste käväisi jo hetkellisesti 6,9%:ssa, mikä on huonoin lukema sitten vuoden 2002.

Talous hakee nyt uutta tasapainoaan. Perthin väestöstä n. 1/3 osa on maahanmuuttajia ja nyt, kun työpaikkoja leikataan, monet palaavat takaisin kotimaahansa tai muuttavat toiseen osavaltioon. Tilanne on siten vaikuttanut myös asuntojen hintoihin ja samoin toimistotilojen vuokra-asteeseen. Kaivosbuumin aikana hypänneet hinnat laskevat hiljalleen vastaamaan uutta kysyntätasoa. Vuokra-asuntonäytöissä käydessä ihmisiä on ollut melko vähän (sama tilanne myös omistusasumisessa), joissain tapauksissa välittäjät kehottavat suoraan pyytämään asunnosta pyyntihintaa halvempaa vuokrahintaa. Keskustassa kävellessä joka puolella on “For Lease” -kylttejä, ja uutisissa olikin artikkeli, jonka mukaan bisneskeskustan toimistoista on peräti 25,2% tyhjillään.

Perthin taloudellinen tilanne on yleinen small talkin aihe. Ravintolan vessassakin tuli henkilö selittämään, kuinka isän kaivosalan firmalla oli vielä pari vuotta sitten yli 10 työntekijää ja nyt vain kaksi. Näin suomalaisena, v. 2008 yliopisto-opinnot aloittaneena laskusuhdanne ja toisiaan seuraavat irtisanomisuutiset ovat tuttuja koko opintojakson sekä työuran ajalta ja 7% kuulostaa vielä ihan ok:lta työttyömyysasteelta. Erona onkin lienee se, että Perthissä muutos tilanteeseen on tullut ihan vasta ja niin äkillisesti. Täällä kaikilla on vielä hyvin muistissa se, kuinka jokaisella kykenevällä oli mahdollisuus tienata ylimääräistä ja ostettiin hienoja autoja, purjeveneitä ja vesiskoottereita. Suomessa “silloin, kun myytiin vielä Neuvostoliitolle” ja “silloin, kun koko maailma käytti vielä Nokian puhelimia” -tyyppisiä voimakkaan talouskasvun tarinoita kuulee pelkästään vanhemmalta sukupolvelta.