Kolmas viikko meneillään uudessa työpaikassa. Ensimmäisenä päivänä hymyilytti perehdytyksessä, kun oli niin kivaa olla taas pitkästä aikaa töissä tuttujen asioiden ympäröimänä. En ole aikaisemmin vetänyt vastaavanlaista projektia yhdistelmällä HR asiakkaana + valmiin järjestelmän implementointi, mutta haasteet ovat silti melko samantyyppisiä, mitä on aikaisemminkin tullut ratkottua. Välillä kieli tuottaa kommunikointihaasteita ja muutama vähäuninen yökin on tullut vietettyä, mutta keskimäärin menee ihan hyvin.
Parissa viikossa ei ole vielä hirvittävän syvälle päässyt työkulttuuriin, mutta muutama kiinnostava eroavaisuus tuli esille heti alkajaisiksi:
Minulla on työpaikalla oma lankapuhelin. 😀 😀 Arvelin etukäteen, etten saa työn puolesta matkapuhelinta, mutta lankapuhelin tuli ihan täydellisenä yllätyksenä. Kyseessä on moderni VoIP-puhelin, joita näkee Suomessakin neuvotteluhuoneissa, mutta silti huvittaa sen sijainti avokonttorissa työpöydälläni. Ja se on tosiaan ihan henkilökohtainen puhelin siinä mielessä, että työsähköpostin allekirjoitukseen laitetaan sen oman työpöydän lankapuhelimen numero. Melkein päivittäin käy myös niin, että joku on poissa työpöydältään puhelun saadessaan ja sitten kaikki lähellä istuvat kuuntelevat sen lankapuhelimen pirinää.
Kuvatodiste omasta lankapuhelimesta
Ihmiset eivät pidä täällä samalla tavalla yhteistä lounastaukoa kuin Suomessa. Viimeisimmässä työpaikassani oli tosi mukava tapa mennä syömään isohkolla porukalla klo 11 ja oli myös kirjoittamaton sääntö, että palavereita ei saa mielellään varata klo 11-12 välille, ellei ole ihan pakko. Täällä en ole käynyt vielä kertaakaan kenenkään kanssa lounaalla. Työkaverini syövät jotain pientä nopeasti työpisteellään ja lounas olikin sitten siinä. Välillä ihmisillä on myös niin kiire, että lounasleipä otetaan mukaan palaveriin. Joidenkin muiden yksikköjen edustajat käyvät pidemmän kaavan kautta syömässä, mutta lähimmät työkaverini eivät.
Koska lounaalla ei vaihdeta kuulumisia, niin täällä on yleisempää pysähtyä pitkäksi aikaa toisen työpisteelle juttelemaan työhön liittymättömistä asioista, toki riippuen vähän ihmisestä ja roolista. Muita mahdollisuuksia vaihtaa kuulumisia ovat jono kahvikoneelle, hissi ja perjantaioluet. Oluita järjestetään satunnaisesti ja epävirallisesti. Viime perjantaina homma toimi siten, että eräs työkaverini vain kierteli ympäriinsä sanomassa, että “Oluet paikassa X” ja innokkaimmat saapuivat paikalle.
Ihmiset ovat hyvin kohteliaita. Täällä yksi tapa aloittaa sähköposti on “I hope this email finds you well”, jos aloittaa uuden keskustelun. Täällä myös kiitellään paljon ja usein. Esimerkiksi tänään oli hetkellisesti sähköpostipalvelin alhaalla, niin service deskin kaveri käveli sitten kerrosta ympäri sanomassa, että “sori, nyt on pieni katko” ja sen jälkeen kaikki vastasivat siihen kuorossa “thanks”, paitsi minä, kun suomalaisena ensimmäinen mieleen tullut vastaus olisi ollut “ok”.
Täällä ei ole yleistä tehdä kuten minä, eli kulkea jokaiseen palaveriin läppäri kädessä. Olin viikko sitten palaverissa kuuden it-henkilön kanssa ja olin ainoa, jolla oli kone mukana. Mietiskelen välillä, että kokevatkohan ihmiset häiritsevänä tai etäännyttävänä sen jatkuvan naputteluni, mutta ainakin näin alkuvaiheessa olisin ihan hukassa ilman koneelle kirjoitettuja muistiinpanojani. Kukin toimikoot parhaaksi katsomallaan tavalla.
Bongasin Hacker Newsistä muutama kuukausi sitten kiintoisan blogipostauksen, jossa Kolesky kertoo työnhakuprosessistaan. Postauksen luettuani inspiroiduin keräämään dataa myös omasta työnhaustani Australiassa. Lähtökohtani oli melko erilainen ja työnhakuun käytetty aika vähäisempi, mutta kokonaisuudessaan työllistyminen tapahtui yllättävän vaivalloisesti ja monimutkaisesti.
Taustaa
Marraskuussa 2016 lähdin kohti Australiaa taskussani 4 vuoden työviisumi ja CV noin 6 vuoden työkokemuksella. Olin seurannut avoimia työpaikkoja kesäkuusta asti ja kerännyt listan kiinnostavista yrityksistä. Tavoitteena oli löytää koulutusta vastaavia töitä IT:n ja liiketoiminnan rajapinnasta mahdollisesti nimikkeellä Product Owner, Business Analyst, tai Product/Project/Customer Experience/tms. Manager. Seurasin myös työpaikkailmoituksia avainsanoilla agile, SAFe (scaled agile framework), digital. Odotusarvoni oli, että “kunhan nyt johonkin pääsisi nopeasti”, mutta halusin tietysti myös motivoitua ja innostua tulevasta työpaikastani.
Ensimmäisen tarjouksen sain vasta huhtikuussa 2017. Viiteen kuukauteen mahtui keskusteluja 23 eri henkilön kanssa kahdeksasta eri yrityksestä, joista kuuteen olin jonkinlaisessa työnhakuprosessissa. Kaikki kuusi yritystä olivat sattumalta keskenään eri toimialoilta ja kooltaan 200 – 65 000 henkeä.
Marras-joulukuu: Ensimmäiset hakemukset
Työnhaku alkoi täydellä teholla vasta saavuttuani Perthiin. Marras-tammikuun aikana ilmoituksia kiinnostavista avoimista työpaikoista tuli melko vähän ja lähetin yhteensä 15 hakemusta. Keskityin pitkälti CV:n (täällä Resume) ja cover letterien loputtomalta tuntuvaan yksityiskohtaiseen hiomiseen. Luin netistä vinkkejä ja yritin terävöittää hakemustani vastaamaan mahdollisimman tarkasti ilmoitusten vaatimuksia. Tein itselleni master CV:n ja master cover letterin, joihin kirjoittelin pitkät litaniat osaamistani perustelevia lauseita, joista sitten valitsin kuhunkin hakemukseen sopivimmat. Noiden avulla pystyin melko pienellä vaivalla lähettämään jokaiseen paikkaan yksilöidyn hakemuksen. Lisäksi opin, että Australiassa on tapana kirjoittaa CV:n alkuun lyhyt, n. 3 lauseen mittainen Professional summary ja sen jälkeen muutamalla bulletpointilla Key skills, joten lisäsin nämä.
Lauseiden pitkällinen viilaaminen CV:ssä turhautti, mutta siitä oli hyötyä. Alussa suunnilleen yksi kymmenestä hakemuksesta meni jatkoon. Helmi-maaliskuussa pääsin selkeästi paremmalle tasolle, kun lähetin vain viisi hakemusta, joista kaksi eteni. Pääsin esimerkiksi viiden haastateltavan joukkoon erääseen tehtävään, jota haki 190 henkilöä. Marraskuun CV:llä vastaavaa olisi tuskin tapahtunut.
Tammi-helmikuu: Työnhaku omien kontaktien avulla
Tammikuussa olin melko turhautunut, kun en ollut päässyt yhteenkään kunnolliseen haastatteluprosessiin. Yhdestä paikasta ilmoitettiin, että olisin päässyt jatkoon, mutta sekin prosessi keskeytyi sitten tuntemattomasta syystä. Australiassa vietetään joulu-tammikuussa kesälomaa, joten tammikuun loppuun asti oli melko hiljaiset työmarkkinat. Oli aika kokeilla uusia keinoja.
Kävin juttelemassa ensimmäisen ja omalla kohdallani ainoan työnvälitysyrityksen edustajan kanssa. Hain välitysfirman kautta avoinna olleeseen työpaikkaan, johon oli kuitenkin löydetty jo sopiva kandidaatti. Tapasimme siitä huolimatta ja kävimme läpi mahdollisia yrityksiä, joihin rekrytointikonsultti voisi CV:täni lähettää. Tapaamisesta ei kuitenkaan seurannut haastatteluja ja koska asiat etenivät muuta kautta, en kontaktoinut työnvälitysfirmoja sen enempää. Toisenlaisessa markkinatilanteessa, jollain muulla alalla tai osaamisprofiililla välitysfirmasta voi olla enemmän hyötyä.
Olin kuullut monelta taholta, että täällä on ehdottoman tärkeää verkostoitua saadakseen töitä. Asia nalkutti takaraivossa, mutta erityisesti ensimmäisinä viikkoina ujostutti ja hermostutti uudessa maassa ja tuntui ihan mahdottomalta lähestyä tuntemattomia ihmisiä työnhakumielessä. Onneksi Tommilla oli töidensä kautta ehtinyt muodostua laajempi tuttavaverkosto ja löysimme sitä kautta sitten muutaman henkilön, jotka olivat kiinnostuneita juttelemaan nähtyään CV:ni. Täällä on melko yleinen tapa pyytää tuntemattomiakin, kiinnostavia ihmisiä kahville ihan puhtaasti ammatillisessa verkostoitumismielessä, mutta tapaamisten järjestymistä tietysti helpottaa se, jos osapuolilla on jokin yhteinen tuttu, joka esittelee henkilöt toisilleen. Muutaman kahvittelun seurauksena CV:täni lähetettiin eteenpäin muutamalle yritykselle, mikä johti taas uusiin keskusteluihin ja lopulta kolmeen kunnolliseen työnhakuprosessiin.
Verkostoitumiskahvittelut olivat siinä mielessä jänniä, ettei etukäteen tiennyt, mitä kullakin henkilöllä olisi tarkalleen ottaen tarjota. Kaksi työnhakuprosessiin johtaneista ensitapaamisista meni siten, että sain suunnilleen viestin “Moi, sain CV:si henkilöltä Y ja olisin kiinnostunut juttelemaan. Tavataanko ajankohtaan X?”. Lähestymistapa on siitä kiintoisa, että tavataan avoimin mielin ja katsotaan, kohtaavatko intressit. Eräässä yrityksessä oltiin perustamassa kokonaan uutta yksikköä, joten keskustelimme tulevista avoimista paikoista ja siitä, kuinka oma työkokemukseni soveltuisi näihin paikkoihin. Toisen yrityksen edustajalla lähestymistapa oli taas pohtia olemassa olevaa ongelmaa ja kysyä, pystyisinkö ratkaisemaan sen edellisen työkokemukseni avulla.
Maalis-huhtikuu: Työhaastattelut
Lopulta pääsin kuuteen eri haastatteluprosessiin, joista kolmeen kontaktien kautta ja kolmeen hakemalla paikkaa suoraan. Haastattelut täällä erosivat jonkin verran siitä, mihin olen Suomessa tottunut:
Mihinkään työpaikoista ei ollut jähmeää kolmen kierroksen haastattelua, vaan kierroksia oli joustavasti 1-2.
Haastattelukysymykset koskivat enimmäkseen aiempaa työkokemusta, motivaatiota hakea kyseiseen työpaikkaan ja ymmärrystä tulevaan rooliin liittyvistä asioista. Oman persoonaan liittyviä “kerro, mikä on vahvuutesi” / “kerro kolme huonoa puolta itsestäsi” -tyyppisiä kysymyksiä ei kysytty yhdessäkään haastattelussa.
Kaikissa haastatteluissa kysyttiin, että miten olen päätynyt Australiaan, mutta suomalaisuuteen / aksenttiin / satunnaiseen mongertamiseen puheessa ei kiinnitetty huomiota. Pari kertaa korostettiin sitä, että meillä on monipuolinen työyhteistö ja ihmisiä eri puolelta maailmaa. Tuli kiva tunne, että erilaisuutta pidettiin positiivisena asiana.
Jotkut haastattelut olivat mielestäni liiankin mukavaa jutustelua, joten oli todella vaikeaa arvailla haastattelun jälkeen, että menikö se nyt hyvin vai huonosti. Australialaiset puhuvat todella paljon ja alussa tuntui, että vastailin kysymyksiin välillä liian lyhyesti. Loppua kohden opin olemaan perusteellisempi ja viemään myös itse keskustelua haluamaani suuntaan.
Mukavalle jutustelulle oli vastapainona case-haastattelut, joita oli kahdessa yrityksessä. Toisessa sain luettavakseni materiaalin, jonka pohjalta valmistelin esityksen ja toisessa jouduin laskemaan suoraan taululle projektin kannattavuutta. Näissä ei ollut muuten eroa Suomen käytäntöihin, paitsi tuntui, että australialaiset olivat hauskan empaattisia ja anteeksipyyteleviä näissä tilanteissa, “sori, kun nyt joudun sinua vähän prässäämään”.
Huhtikuu: Ja kuinkas lopulta kävikään?
Rekrytointiprosessit etenivät melko eri tahtiin, mutta loppua kohden tilanne konvergoitui hienosti siten, että kaikki keskustelut lähenivät päämääräänsä. Kuudesta prosessista yksi johti selvään hylkäämiseen, yksi selvään tarjoukseen, ja lopuista neljästä olisin jollakin todennäköisyydellä voinut saada tarjouksia, mutta olin saanut yrityksistä, rooleista ja palkkatasosta jo sen verran tietoa, että uskoin ensimmäisen tarjouksen ollen tämänhetkiselle tilanteelleni paras.
Tässä kuvattuna kaikki työnhaun aikana käydyt keskustelut, pois lukien kaikki sähköpostit ja ne puhelut, joissa pelkästään sovittiin seuraava tapaaminen eikä vaihdettu työnhaun kannalta oleellista tietoa. Keskusteluja käytiin yhteensä 24 tuntia, 23 eri henkilön ja 8 eri yrityksen kanssa
Yrityksen 2 olin ensimmäisessä haastattelussa, mutta rekryprosessi keskeytyi, koska uudelle henkilölle ei ollutkaan tarvetta vielä helmikuussa. Yrityksen edustaja kyseli viime viikolla, missä mennään, mutten jatkanut prosessia, koska olin saanut jo toisen tarjouksen. Työpaikka olisi ollut Melbournessa.
Yritys 4 oli yksi ennakkosuosikeistani. Kävin kiinnostavan keskustelun yrityksen edustajan kanssa, jonka jälkeen hain erästä paikkaa. Muutaman viikon selvittelyn jälkeen minut olisi haluttu jatkoon, mutta homma kaatui siihen, ettei määräaikainen viisumini kelvannutkaan rooliin, jota olin hakemassa. Rekrytoiva esimies oli harmissaan asiasta ja yritti järjestää minua eri rooliin määräaikaisella sopimuksella. Aika loppui kesken, joten päädyin hyväksymään Yritys nro 7:n tarjouksen. Sain kuitenkin pari hyvää kontaktia Yritys 4:sta jatkoa ajatellen.
Yritys 5 oli toinen ennakkosuosikkini. Olin ensin haastattelussa Iteration Managerin rooliin (joka vastaa suunnilleen Scrum Masteria), mutta haastattelussa totesimme, että sopisin paremmin Product Owneriksi. PO:n paikkoja ei kuitenkaan ollut avoinna, vaikka rekrytoiva manageri oli kovasti sanonut ensimmäisessä haastattelussa, että juuri osaavia PO:ita tänne tarvittaisi. Minulle ehdotettiin sitten Business Analyst -roolia, joten menin toisen yksikön haastateltavaksi. Haastattelu meni ihan hyvin, mutta sitten ei taas muutamiin viikkoihin kuulunut mitään, vaikka soittelin peräänkin. Lopulta kuulin, että paikkaan oli valittu joku toinen, mutta minua mietittiin jonkin toisen projektin Business Analystin paikkaan. Yritys on sen verran iso, että heillä on avautumassa useampia paikkoja ja sen takia prosessia ei haluttu keskeyttää, mutta hakijan näkökulmasta homma eteni sekavasti ja hitaasti.
Yrityksellä 6 oli mielestäni paras rekrytointiprosessi. Aikaa kului vähän hakemuksen lähettämisestä toiseen haastatteluun, palaute tuli melko nopeasti ja haastattelun sisältö oli haetun tehtävän kannalta mielekäs. Haastatteluissa kävi ilmi kuitenkin muutama asia, jotka koin hieman negatiivisina ja lisäksi toisessa haastattelussa oli melko vaikea case, jonka loppu meni ihan räpeltämiseksi. En ollut erityisen harmissani tai yllättynyt, kun prosessi päättyi hylkäykseen.
Yritys 7 tuli mukaan kuvioihin melko myöhään. Tässä vaiheessa oli jo niin paljon harjoitusta takana, että haastattelu meni tosi hyvin ja rekrytoiva esimies soitti jo samana päivänä, että haluaa jatkaa keskustelua. Koska yritys halusi edetä nopeasti ja tarjosi mielenkiintoista roolia, päätin tarttua tarjoukseen, vaikken kovin selkeää kuvaa ehtinyt saada, millaista päivittäinen työ tulisi olemaan.
Yrityksestä 8 otettiin yhteyttä, kun olin ihan viime metreillä yrityksen 7 kanssa. Koska en ollut vielä hyväksynyt yrityksen 7 tarjousta, päätin käydä katsomassa, mitä yritys nro 8 tarjoaisi. Tämäkin haastattelu meni tosi hyvin ja sain samana päivänä tietää, että pääsin jatkoon. Mietiskelin asiaa yön yli ja päädyin sitten keskeyttämään prosessin, koska yrityksen 7 rooli vaikutti aavistuksen verran kiinnostavammalta ja halusin aloittaa työt mahdollisimman pian.
Kauan siinä meni, mutta hyvä lopputulos. Oli hienoa tavata noin monta henkilöä ja saada tilaisuus vertailla eri työmahdollisuuksia keskenään. Viimeisin viikko oli siinä mielessä melko stressaava, että erityisesti yritykset 4 ja 8 vaikuttivat siltä, että jonkinlainen mahdollisuus olisi ollut saada näistäkin tarjous ehkä seuraavan parin viikon sisällä. En kuitenkaan surkean rahatilanteen vuoksi viitsinyt pitkittää asiaa sen enempää, vaan tällä mennään ja tulevaisuudessa sitten nähdään, mihin päätös johtaa.
