Mitä asioita kaipaan Suomesta

Näin talvi-iltaisin Suomen hellekuvia katselleena voisi olla hyvä aika listata ylös, mitä asioita tässä vaiheessa, n. 1,5 vuoden Australia-asumisen jälkeen, vielä kaipaa synnyinmaastaan. Pitänee tehdä sama lista joskus toisinkin päin, mutta ensin Suomi, olkaa hyvä:

1. No se Suomen kesä

Välillä Suomen kesä on mitä on ja itikoiden ininää korvan juuressa en suinkaan ole unohtanut. Kesä 2018 näyttää kuitenkin kuvissa niin hehkeältä, että kateus on iskenyt parikin kertaa, kun täällä sataa saavista kaatamalla vettä. Lämpötila ei laske koskaan nollaan, mutta kovat myrskyt ovat suhteellisen yleisiä. Viime viikollakin oli päivä, jolloin ei ollut mitään toivoa edes kokeilla avata sateenvarjoa, kun tuuli puhalsi paikoitellen jopa 125 kilometriä tunnissa.

20180727_174048
Perthin talvi ja talvifestivaalit

Sää ei ole kuitenkaan se suurin syy, miksi Suomen kesää ikävöin – saahan täällä taas kohta nauttia melkein kuusi kuukautta putkeen jatkuvasta auringonpaisteesta ja 30 asteen lämmöstä. Enemmän kaipaan kesämökkeilyä ja järviä, joissa uida. Lisäksi myös luontoa. Voikukat, maitohormat, lupiinit, kissankellot, kielot näyttävät eksoottisilta, kun niitä ei ole puoleentoista vuoteen nähnyt.

2. Ihmiset

Tämä lienee itsestäänselvyys, mutta ihmisiä kaipaan tietysti. Yksi Perthin huonoimmista puolista on, että 1,5 vuodenkaan jälkeen tänne ei ole muodostunut kovin isoa kaveripiiriä. Perth on eristyksissä olevana kaivoskaupunkina tunnettu siitä, että ihmisiä tulee ja menee – monet hyvät kaverit ovat muuttaneet pois täältä joko takaisin Suomeen, Eurooppaan tai Australian itärannikolle.

Välillä myös kaipaan sitä, että olisi täkäläisten kanssa yhteinen äidinkieli ja kulttuuri. Usein tuntuu, että paikallisiin ihmisiin on vaikeampi tutustua syvällisesti, koska yhteistä taustaa tai tuttavapiiriä ei ole. Kielikin aiheuttaa satunnaisesti haasteita. Vaikka puhun englantia ihan sujuvasti töissä ja ymmärrän kaiken kuulemani, niin joskus keskustelunaiheet ovat niin paikallisia, että on vaikea osallistua keskusteluun. Samoin joidenkin henkilöiden murre ja puhetyyli on niin nopean mutisevaa, että erityisesti kahden aussin välillä tapahtuvasta hiljaisella äänellä pöydän toisella puolella käytävästä keskustelusta voi olla vaikea saada selvää.

3. Tietyt ruoka-aineet

Ruokaa en ikävöi enää aktiivisesti. Vielä vuosi sitten muistan sellaisia kausia, jolloin ruisleipä himotti ja Ikean irtokarkkihammasta kolotti. Nyt ruokakaipuu on enemmän sillä tasolla, että jotain tiettyjä asioita aion hamstrata Suomesta taas mukaani ja nautiskella niitä mahdollisemman paljon siellä ollessani, mutta mitään päivittäisiä suomiruokahimoja ei ole pitkään aikaan ollut.

Mitä Suomen ruokakaupoista tekisi eniten mieli?

Sitä edellä mainittua ruisleipää tietysti. Täältä ei oikein saa sellaista hyvää, hapanta. Joitain saksalaiseen tapaan valmistettuja makeahkoja versioita on kyllä näkynyt, ja hapankorppua. Myöskään kauraleivän iloja paikalliset eivät ole vielä löytäneet, eikä riisipiirakoitakaan täältä tietystikään saa (paitsi satunnaisesti Suomikoulun myyjäisistä muutaman kerran vuodessa). Kerran jopa innostuin niitä leipomaan, mutta ovat sen verran työläitä, ettei tuon yhden kerran jälkeen ole ollut riittävää motivaatiota.

Suomen maitotuotehylly on myös melkoisen notkuva verrattuna täkäläiseen. Australiassa rahkat ovat hiipineet hyllyille vasta tämän vuoden alusta ja niitäkin saa vain muutamaa eri sorttia (muun muassa nimillä “Swedish-style quark yoghurt” ja “Icelandic yoghurt”). Kovin paljoa maitotuotteita ei ole kuitenkaan tullut viime aikoina syötyä. Oikeastaan jugurtteja enemmän kaipaan kauppoihin maidottomia vaihtoehtoja, Yosaa ja Alproa. Vegaanivaihdoehdoista täältä puuttuvat tietysti myös kaikki härkikset, nyhtökaurat, ynnä muut helpot ei-soijaiset ja ei-tofuiset vaihtoehdot.

20180109_183836
Ruotsalaista ja islantilaista rahkaa Australiassa

Monet kaipaavat Suomesta salmiakkia, mutta totta puhuen, itse en pitkiin aikoihin ole ollut niin suuri salmiakin ystävä, että sitä erityisemmin kaipaisin. Enemmän maistuisi Fazerin suklaat, joita mielelläni ostankin mukaan matkalaukkuun.

Kolmas asia, mitä Suomesta aion hamstrata suklaan ja leivän lisäksi, on purukumi. Suomalaisissa kaupoissa on aivan loistava valikoima mitä erikoisempia purkkamakuja, mm. toffeepurkkaa, salmiakkia, vesimelonia, vadelmaa, jne. jne. Täältä kun löytyy tylsästi vain perinteistä minttua.

4. Juhlapyhät ja perinteet

Vappu, juhannus ja joulu ovat sellaisia juhlia, jotka olisi kiva viettää Suomessa. Täällä niitä ei olla juurikaan juhlittu. Pelkkien vuodenaikojen käänteisyydestä tulee olo, että juhannusta olisi outoa juhlia keskitalvella ja samoin joulua taas keskikesällä. Juhlien merkitys on myös näin vanhemmiten enemmän se, että tapaa ystäviään tai perhettään, joten ihan samanlaista tunnelmaa tänne ei saisi aikaiseksi, vaikka kuinka leipoisi torttuja, hankkisi joulukuusen ja laulaisi tiptappia 30 asteen helteessä.

5. Muiden maiden läheisyys, lyhyet välimatkat

Jokseenkin näihin pitkiin välimatkoihin täällä on jo sopeutunut. 20 tunnin lento tuntui joskus aikaisemmin ikuisuudelta, mutta menee nykyisin melko sutjakkaasti. Lomalle on ihan normaalia ajella autolla vähintään se 300 kilometriä.

Suomessa asuessa en kyllä osannut ottaa kaikkea irti siitä, kuinka lyhyet välimatkat siellä lopulta on. Itse pidin Suomea aina jotenkin etäisenä ja irrallaan olevana Keski- ja Etelä-Euroopan maista. Niinhän asia tavallaan onkin, mutta Länsi-Australiaan verrattuna etäisyydet ovat kyllä lyhyitä. Täältä ei pääse oikein edes lähimpään suurkaupunkiin ilman 4-6 tunnin lentoa, kun taas Suomesta vajaassa kuudessa tunnissa lentää jo Dubaihin asti.

***

Enää vajaa pari viikkoa, jolloin onneksi alkaa kolmen viikon loma ja pääsee myös pikapyrähdykselle Suomeen. Ruisleipä, ihmiset, maitohorsmat, täältä tullaan!

Continue Reading

Yrittäjäksi vahingossa

Täällä maapallon toisella puolella on nyt talvi. Etukäteen varauduin henkisesti siihen, että heinäkuu voisi olla melko ankea kuukausi – sataa vettä kaatamalla, on kylmä, kaikki tutut lomailevat Suomessa, itse kärvistelen töissä ja stressaan, saanko jatkoa sopimukselle parin kuukauden päästä.

No, ihan mukavaa on oikeastaan elo ollut. Heinäkuu on ollut ensimmäinen kuukausi, kun on ollut melko sopeutunut ja tasainen olo arjessa, eikä niin jatkuvaa kriisiä päällä tai ikävää takaisin Suomeen. Oma kokemukseni noudattaa hyvin kulttuurishokin vaiheita. Pahin myllerrys iski siinä parin kuukauden jälkeen ja nyt kahdeksan kuukauden päästä alkaa viimein olla sellainen olo, että elämä on taas jokseenkin palannut normaaliin uomaansa, täälläkin.

Australian talvikaan ei ole ihan niin kurja kuin etukäteen ajattelin. Vettä sataa välillä ja Suomesta mukaan otetut villasukat ovat päivittäin jalassa. Kevyttoppatakin myös ostin ja enimmäkseen olen käyttänyt täällä sisällä, kun illalla palelee. Välillä voi kumminkin olla useampi päivä putkeen kesäistä, miellyttävän lämmintä ja aurinkoista terassikeliä.

IMG_0339
Talvella on myös välillä hienoja, punaisia auringonnousuja

Päädyin myös pari viikkoa sitten hommaamaan puolivahingossa itselleni paikallisen y-tunnuksen, mikä oli jännä asia. Täällä tuntuu olevan tosi yleistä tehdä töitä jonkinlaisen yhden henkilön yrityksen kautta alihankkijana – Suomessa tiesin lähinnä pari entistä konsulttia, jotka olivat jääneet yrittäjinä asiakkaalleen töihin. Ausseissa on oikein kirjo erilaisia contractor -malleja. Osa on ‘Embedded contractor’ (tähän se suomenkielentaito sitten loppui..), eli voivat olla yrityksessä esimiesasemassa ja organisaatiokaaviossa, mutta tekevät töitä kuitenkin oman firman kautta.

Omassa tilanteessani yrittäjäksi muutautuminen alkoi kolmisen kuukautta sitten, kun aloitin työt nykyiselle työnantajalleni alihankkijana. En ole kuitenkaan yksityisyrittäjä, vaan kuvio menee kaikessa monimutkaisuudessaan niin, että minulla on sopimus toisen yrityksen kanssa, joka laskuttaa asiakasyritystä tekemästäni tuntimäärästä ja maksaa minulle palkkaa sen mukaan. Vähän samaan tapaan, miten konsultointifirmat toimivat, paitsi että tässä tapauksessa välikäsi hoitaa vain ja ainoastaan rahaliikenteen.

Contractor-malli on siitä kätevä, että se on tosi joustava sekä työntekijälle että -antajalle. Työntekijänä saan parempaa palkkaa, mitä saisin yrityksen palkkalistoilla ollessa. Teen myös joustavasti tällä hetkellä 3-5 päivää viikossa, koska laskutan tehtyjen tuntien mukaan, joten satunnaiset ylimääräiset vapaapäivät keskellä viikkoa ovat mahtavaa luksusta. Työnantajalla taas ei toisaalta ole mitään velvollisuutta pitää minua töissä tiettyä tuntimäärää viikossa, joten jos säästöpaineet iskevät, pääsee alihankkijoista helpoiten eroon.

Huonoja puolia mallissa onkin tavallista suurempi stressi siitä, mihin asti sopimusta jatketaan ja mihin budjettia riittää. Lisäksi mitään sairaspäivärahoja, lomapäiviä tai muita työsuhde-etuja ei ole, ne maksellaan itse palkasta.

Pari viikkoa sitten eräs työkaverini, joka on myöskin alihankkijana oman firman kautta kysäisi, että haluaisinko vähän neuvoa yhdessä nettisivuasiassa. Pitäisi saada sivu WordPressillä tehtyä. Googlasin sitten muutaman tunnin ajan (työajan ulkopuolella) ja ostin yhden teeman ja lähetin ohjeet, että mitä tämän henkilön tulisi tehdä. Henkilö oli kiitollinen tästä avusta ja halusi maksaa muutaman satasen palkkaa firmansa kautta vaivannäöstä. Hommasin sitä varten sitten paikallisen y-tunnuksen, eli ABN-numeron. Se oli noin viiden minuutin homma netissä ja ilmaiseksi hoidettu. Sen jälkeen väsäsin Excelillä laskun ja lähetin sen työkaverilleni, ja raha vaihtoi omistajaa.

Helppoa, ku mikä.

Voi olla, että yhden hengen yritykseni liikevaihto jää hurjaan muutamaan sataseen, mutta mistäpä sitä koskaan toisaalta tietää, jos tuolle ABN:lle keksisi vielä muutakin käyttöä.

Continue Reading