Vuodenvaihteessa sain suhteellisen vähillä lomapäivillä ruhtinaalliset 2 viikkoa joululomaa. Tänä vuonna ei lähdetty reissaamaan, vaan päädyttiin viettämään joulua Perthissä, koska siskoni tulivat tänne käymään. Mielessäni jouluun yhdistyy edelleen vahvasti lumi, pimeys ja pakkanen (joskin Etelä-Suomessakin taisi olla vain yksi kolmesta) ja niinpä en ole täällä ottanut stressiä siitä, saako jouluntuntua luotua ollenkaan, koska muutama oleellinen aines puuttuisi kuitenkin. Joulutortuissakin luumumarmeladi pitäisi tehdä itse kuivaluumuista keittämällä – aivan liian vaivalloista – eikä oikeaa joulukuustakaan saisi mistään hankittua.

Mukava jouluaattoilta me kuitenkin saatiin aikaiseksi aussiaineksista koostamalla. Paikalliseen joulupöytään kuuluu olennaisena osana grillaaminen, joten näin mekin päädyttiin iltamme viettämään. Perinteinen jouluherkku Aussilassa on pavlova, jonka saa helposti väsättyä valmismarkenkipohjaa käyttäen ja mauistuu mukavan raikkaalle ja kepeälle kesähelteessä. Suomivivahteen joulupöytään toi itse marinoitu kylmäsavulohi ja bataattilaatikko, josta tosin puuttui yksi oleellinen ainesosa, eli korppujauhot.

Siskoille oli kiva näyttää Australiaa ja seura oli erinomaista, mutta samalla huomasin, että mieli kaipaisi jo vaihtelua, varsinkin kun tiedän, ettei täältä Perthistä olla lähdössä mihinkään lähikuukausien aikana. Viime öinä olen nähnyt paljon unia Suomesta ja kaivannut taas pitkästä aikaa suomalaista ruokaa, ja jopa jäi vähän harmittamaan, etten tuon kahden viikon lomani aikana päässyt matkustamaan takaisin. Joskus tänne muuttaessani mietin, että olisi kiva käydä vähintään kaksi kertaa vuodessa Suomessa. Käytännössä en ole tainnut saada tuota onnistumaan yhtenäkään vuonna, kun tielle on osunut jotain muuta – työpaikan vaihdos ja siitä seurannut lomapäivien puute, tilaisuus päästä Uuteen Seelantiin, suomivieraat. Toisaalta senkin on jo kokenut, että kumman nopeasti se seuraava vuosi taas hurahtaa ja pääsee taas matkustamaan. Jatkoa ajatellen kuitenkin pohdin, että jos täällä aiomme vielä tulevaisuudessakin asua, niin koitan kyllä päättäväisemmin pyrkiä tuohon kahteen kertaan vuodessa yhden sijaan, jos vain mitenkään olosuhteiden puolesta onnistuu.

On joulukuu ja kolme vuotta tuli juuri täyteen eloa Australiassa. Kesällä on yleensä paras vuodenaika vierailla täällä päin maapalloa, kun lämpöä ja aurinkoa riittää, eikä lokakuun jälkeen pitäisi paljoa sataa vettä. Suomivieraiden kautta havahtuu enemmän pohdiskelemaan arkea täällä ja miettimään, millä tavoin elämä on muuttunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Seuraavassa havaintoja.

1. Yökukkujasta on tullut aamuvirkku

Tyypillisen perthiläisen aktiivisin aika on klo 06-18. Aurinko nousee kesällä jo viiden aikoihin ja laskee seitsemän jälkeen. Palvelut täällä noudattavat tuota samaa rytmiä – ensimmäinen ryhmäliikuntatunti kuntosalilla on täkäläisille aamuvirkuille jo klo 5 aamulla ja monet kaupat menevät kiinni viimeistään klo 18. Täällä on myös vähemmän katulamppuja kuin Suomessa ja sekin vähentää ulosmenon houkuttavuutta iltapimeällä. Valon määrä on siirtänyt omaakin rytmiä siten, että herään viikonloppuinakin yleensä kahdeksan maissa ja sen myötä menen jo yhdentoista aikoihin nukkumaan. Töiden kannalta on kätevää, ettei klo 7-7:30 herätykset aamulla tuota erityistä tuskaa ja joskus jopa herään ennen herätyskelloa, mitä Suomessa ei tapahtunut juuri koskaan. Ainoastaan suomivierailijan kannalta aikainen elämänrytmi voi olla alussa hankala, kun jetlag tähän suuntaan muutoinkin siirtää heräämistä myöhempään. Nyt valoisampaan vuodenaikaan olen myös alkanut välillä heräillä viideltä tai kuudelta aamulla väsyneenä, kun on niin kirkasta. 

2. Autoilijan paratiisi

Perth on kiva paikka autoilla. En ole itse mikään vuoden kuski, mutta silti täällä ajaminen on ihan ok, koska kelit ovat suurimman osan vuodesta hyvät, moottoritiet monikaistaisia ja kiihdytyskaistat pitkiä. Eikä liikenne ole mitenkään kovin ruuhkaista, jos ei tarvitse pahimpaan töihinmeno/tuloaikaan ajaa. Täällä ovat lähimmät kohtuuhintaiset ruokakaupat sen verran kaukana, että kauppaan on kätevintä hurauttaa autolla kerran viikossa. Tästä on tosin seurauksena se, että tulee välillä hyödynnettyä turhankin paljon Uber Eatsia ja muita ravintoloiden kotiinkuljetuspalveluita, kun lähteminen paikalliseen “Prismaan” keskellä viikkoa on niin ison kynnyksen takana. 

Huono puoli autoille suunnitellussa kaupungissa on se, että valtaväylät katkovat monet kivat kävelyreitit tässä keskustan lähettyvillä. Autot eivät myöskään pahemmin väistä täällä jalankulkijoita ja Suomessa viimeksi käydessäni ihan yllätyin, kuinka tyylikkäästi siellä annettiin tietä suojatien ylittäjille. Ei vaan täällä. Samoin pyöräilijöille on jonkin verran omia reittejä, muttei kovin kattavaa verkostoa, ja välillä joutuukin sitten pyöräilemään joko autojen seassa tai kävelytietä. Auto tuleekin usein valittua kulkuneuvoksi, jos me molemmat ollaan liikenteessä.

3. Kylmän ja kuuman vaihtelu

Valonmäärän lisäksi myös lämpötilavaihtelut ovat muokanneet täällä arkea. Talvella on kylmä sisätiloissa ja täytyy pukea päälle villasukkaa, paitaa ja housua, jotta tarkenee palelematta. Kesällä taas tulee sen verran katsottua lämpötilaa, että yli 35 asteessa harvemmin tulee tehtyä pidempää kävelylenkkiä, juoksusta nyt puhumattakaan. Sisälämpötilat heittelee aika paljon ja tästä selviääkin parhaiten kahden peiton taktiikalla. Yöllä nukkumaan mennessä valitsen päälleni kevyemmän peitoista ja heitän paksuimman jalkoihin. Jos yöllä tulee kylmä, voi vetää myös sen toisen peiton päälleen, joskus jopa heräämättä siihen itse. 

Lämpötila täytyy tietysti myös huomioida pukeutumisessa. Aurinkorasvaa lätkin joka aamu kasvoihin ja kesällä myös käsiin ja jalkoihin. Viileämmällä ilmalla tykkään kävellä töihin, mutta kun lämpöä on yli 25 astetta, on kätevämpi pyöräillä ja käydä suihkussa työpaikalla. Työpukeutuminen on kesällä kevyempää kuin Suomessa – sukkahousuja ei tarvitse käyttää ja hihattomia paitoja näkyy paljon toimistolla. 

4. Harrastukset ja tekemiset

Täällä tekeminen kavereiden kanssa on usein sitä, että käydään kahvilla tai brunssilla, night marketissa tai vaikkapa puistopiknikillä, tai kävellään reitti kansallispuistossa ja ulkoiltua tuleekin sitten samalla. 

Sisätiloissa tulee tehtyä ihan samoja juttuja kuin Suomessakin, katsottua Netflixiä ja oltua tietokoneella tai selailtua puhelimella nettiä.  Aussi-tv:tä tulee tosi harvoin katsottua, kun mainoskatkoja on niin usein. Myöskään HBO:n sarjat eivät näy täällä minkään kätevän kuukausihintaisen palvelun kautta, jonka voisi irtisanoa koska vaan, niin niitäkin on tullut viime aikoina vähemmän seurattua. 

Yleisesti ottaen harrastuksia ja menoja on vähemmän kuin Suomessa asuessa. Kirjoitusryhmässä käyn edelleen kerran kuusssa – ideana siis se, että annan palautetta toisten kirjoituksista ja saan palautetta omistani. Jonkin verran koodaan mobiilisovellusjuttuja vapaa-ajalla. Olen välillä miettinyt, pitäisikö aloittaa jotain uutta, mutta toisaalta nauttinut siitä, että kaikki illat ja viikonloput ei ole buukattu täyteen pakollisia menoja. Täällä on kolmessa vuodessa vähitellen onnistunut ottamaan rennomman asenteen elämän suhteen, eikä ihan kaikkia osa-alueita tarvitse hampaat irvessä suorittaa. Riittää, että panostaa niihin muutamaan juttuun, joista erityisesti tykkää. 

Kaffe, sumppi ja tsufee. Yritin taas olla kahvilakossa ja useamman kuukauden onnistuinkin pysyttelemään erossa, mutta minkäs teet. Addikti on addikti ja itselleni nollatoleranssi olisi ainut tapa pysyä “kuivilla”.

Australiassa kahvia juodaan eri tavoin. Täällä harvempi omistaa kahvinkeittimen ja kaupassakin on yleensä vain yksi tai kaksi eri suodatinkahvinkeitinmallia. Sen sijaan käytetään espressokoneita ja hieno masiina löytyykin jokaisesta itseään arvostavasta kahvia myyvästä kojusta, jopa pienestä lähikaupastakin.

Kun suomalainen tilaa “one coffee, please”, australialainen ei ymmärrä, mitä tuolla tarkoitetaan. “Yksi kahvi” ei määrittele ollenkaan, kuinka paljon laitetaan vettä, maitovaahtoa, kahvia, sokeria? Sen sijaan täytyy tilata cappuccino tai flat white tai jokin muu, joka määrittelee kahvin ja maidon suhteen. Usein pitää myös mainita haluamansa koko ja haluaako kahviinsa sokeria. Suomalaista kahvia voi koittaa tilata sanomalla esimerkiksi “a long black with milk on the side, no sugar”. Long black tosin on kuumalla vedellä jatkettu espresso, eli aivan perinteistä suodatinkahvia voi olla haastavaa saada. Yhden kerran olen moista nähnyt eräässä kahvilassa Subiacossa. Pöydällä porisi Moccamaster ja myyjä kysyi, että haluatteko, että kahvi tehdään tuolla espressokoneella, vai tekeekö mieli maistaa tätä erikoisuutuutta, suodatinkahvia.

Oma kahvilakkoni alkoi alati pahenevista migreenikohtauksista, joihin kahvittomuus auttaa. Ensimmäisen kerran tänä vuonna repsahdin takaisin kahvinjuojaksi, kun kuuntelin Auta Antti! -podcastia, jonka ensimmäisissä jaksoissa Antti hehkuttaa juomaansa kahvia ja ryystää sitä antaumuksella. Heikko on riippuvaisen mieli! Kotona oli heti keitettävä kupponen ja siitä se sitten lähti. Sitten pääsin taas moneksi kuukaudeksi eroon, kunnes muutama viikko sitten kävimme Swan Valleyssa paikallisessa kahvipaahtimossa. Yahava CoffeeWorksissä saa maistella haluamiaan kahveja, omnomnom! Kun kerroin kahviherkkyydestäni, möivät ovelat ketut minulle tietysti pussillisen kofeiinitonta kahvia. Nyt olen viimeisen viikon ajan nautiskellut kahvista ilman kofeiinia ja jännittänyt, lisääntyvätkö päänsäryt. Nähtäväksi jää. Yllätyksekseni kofeiinitonta kahvia saa täällä myös lähes joka paikasta, vielä kertaakaan ei ole tullut eioota. Jopa ajaessamme n. 150 kilometria Perthistä pohjoiseen ja pysähdyttyämme pieneen tienvarsikahvilaan jätskeille, löytyi valikoimasta kofeiinitonta kahvia. Ah, addikti kiittää.

Lopuksi vielä muutama asiaan varsinaisesti liittymätön kuva viime viikonlopun reissulta. N. 200 kilometria ajoimme pohjoiseen ja takaisin Perthiin, tällaisia olivat näkymät:

Aussityöpaikoilla tuntuu olevan suomalaisia työpaikkoja enemmän sosiaalista oheistoimintaa työpäivään sisällytettynä. Viime vuonna meille järjestettiin työpaikan omat Selviytyjät, johon jokaisesta tiimistä valittiin yksi osallistuja. Tämän vuoden kisana on taas ollut Master Chef tiimeittäin. Meidänkin tiimi kisasi alkukarsinnoissa, aiheena ‘Donut go breaking my heart’ ja budjettina 40 dollaria, jolla piti ruokkia noin 20 ihmistä. Ruoka valmistettiin etukäteen ja tuotiin töihin vain näytille. Sen jälkeen tuomarit maistoivat ensin ja pisteyttivät annokset, minkä jälkeen muut saivat rääppiä loput herkut suihinsa.

Meidän tiimi koostuu enimmäkseen hiljaisista ja sosiaalisia tilanteita kammoksuvista IT-alan ihmisistä, joten yllätys ei ollut suuri, kun kukaan ei ilmoittautunut vapaaehtoiseksi väsäämään suurta donitsikakkua tai muuta tuomareiden sydämet sulattavaa leipomusta. Lopulta ostimme kaupasta donitseja ja kokosimme niistä keon, jonka koristelimme suklaakastikkeella, kermavaahdolla ja mansikkahillolla. No, arvatenkin tämä läjä hävisi vastapuolen luomuksille, joten kisa ei jatkunut meidän osalta. Onneksi sinänsä, koska melkoinen homma oli suunnitella ja säätää, mihin tuo 40 dollaria käytetään. Muiden herkkujen syöminen joka toinen viikko on kumminkin ollut kivaa.

Tuollaiset järjestetyt ‘aamuteet’, eli morning teat ovat muutoinkin täällä yleinen tapa. Googlekin tietää kertoa seuraavaa:

morning–tea. Noun. (plural morning teas) (Australia, New Zealand) A small meal or snack eaten between breakfast and lunch; a period of time set aside for this purpose, taken as a break from schoolwork, work, a conference, etc.

Töissä nuo morning teat ovat yleensä vapaamuotoisia tiedotustilaisuuksia, jossa julkistetaan joku asia tai muuten vaan juhlistetaan onnistumisia. Työpaikan keittiönpöydälle katetaan pientä naposteltavaa, kevätkääryleitä, sushia, pieniä kerrosvoileipiä ja sen sellaista. Usein yllättävän suolaispainotteista purtavaa. Teetä tai kahvia ei myöskään tapahtumassa tarjoilla tai juoda, mutta toki oma-aloitteisesti voi tehdä itselleen kupposen, jos sellainen maistuu. Viime syksynä järjestettiin myös monikulttuurisuuden aamutee, johon jokainen sai tuoda syötävää omasta synnyinmaastaan/kulttuuriperimästään.

Ruoka on myös keskeinen osa meidän sprint- ja increment planningeja. Varsinkin kahden päivän kestoinen increment planning, jossa suunnitellaan työt noin seuraavalle kolmelle kuukaudelle, on todellista mässäämistä. On sipsiä, karkkia, suklaapatukoita, keksejä, ja myös niitä donitseja.

Jaaha, on taas blogin pitäminen jäänyt ihan retuperälle. Huhtikuussa kirjoitin yhden tekstin, mutta onnistuin kadottamaan sen bittiavaruuteen. Viimeisen kolmen kuukauden aikana on kyllä tapahtunut ihan kirjoittamisen arvoisia asioita:

• Muutimme uuteen vuokra-asuntoon. Tämä on ihan huikean tilava ja uusi paritalon puolikas n. 30 min kävelymatkan päästä keskustasta. Tykkään! Mahtava asia on myös se, että naapuritalo vuokrattiin eräälle yritykselle, jolla piti alkaa IT-projekti. Projekti ei kuitenkaan koskaan alkanutkaan ja talo on edelleen tyhjillään.
• Sain vakituisen työpaikan. Olee oleole olee! Eipähän tarvitse enää joka kuudes kuukausi miettiä, jatketaanko työsopimusta.
• Olen laajentanut työtehtäviäni koodaamisen puolelle. Opiskelin ensin kotona Android-koodaamista (tai siis Javaa ja XML:ää enimmäkseen). Sitten, pitkän harkinnan jälkeen, uskallauduin pyytämään itselleni Macin ja tarvittavat tunnukset. Siitä se sitten lähti. Nyt olen koodannut parin kuukauden aikana noin 3 viikkoa täyspäiväisesti ja 5 viikkoa tehnyt “oikeita” töitäni. Vähän sen mukaan, millaiselle toiminnalle tiimissäni on isoin tarve.

Tänään en kumminkaan koodannut tai tehnyt niitä muitakaan töitä, vaan istutin kasveja ja kitkin rikkaruohoja. Vakituiseen työsopimukseen kuuluu mahdollisuus tehdä pari päivää vuodessa vapaaehtoistöitä työpäivän sijaan. En tiedä, onko suomalaisissa yrityksissä vastaavia päiviä tarjolla, mutta käytäntö sopisi ihan hyvin Suomeenkin. Firma saa mainetta ja näkyvyyttä, kun menemme firman paidat päällä auttamaan erilaisissa vapaaehtoisprojekteissa. Ja itsellekin on kiva kokemus, kun saa vaihtelua arkiseen toimistolla istumiseen.

Vapaaehtoistyön kohteita tulee tarjolle vuoden mittaan useita. Itse ilmoittauduin mukaan Yanchepissa (n. 100 kilometriä Perthistä pohjoiseen) olevan luonnonpuiston ylläpitotehtäviin.

Päivä oli aika rento. Kymmeneltä aamulla olimme puistossa, sen jälkeen ohjelmassa oli esitys aboriginaalikulttuurista ja noin tunnin verran rikkaruohojen kitkemistä metsässä.

Sen jälkeen syötiin länsiaustralialaisilla yrteillä maustettua kengurumakkaraa. Täällä kengurunlihaa saa ostettua jokaisesta ruokakaupasta, mutta harvempi aussi sitä päivittäin syö. Lihaa pidetään enemmän bodareiden ja muiden terveysintoilijoiden ruokana, koska rasvaa on vähän, ja kengu on helppo paistaa pannulla kengänpohjanmakuiseksi. Oikein valmistettuna kenguru on ihan hyvää.

Ruokailun jälkeen istutettiin uutta rantakasvillisuutta. Alueella oleva järvi on pahasti kuivunut pohjaveden hupenemisen myötä, mutta nyt taas talven tullessa on toiveita siitä, että vesimäärä palautuisi parempiin lukemiin.

Kiva päivä kokonaisuudessaan ja hieno kokemus päästä avustamaan luonnonpuistossa.