Kuinka upeaa olikaan kokea Suomen talvi sitten vuoden 2017, sen hyytävä voima ja muuttuva maisema.
Alkutalven liukkaus, nuoskalumi, lumiukot. Tuiskut. Kuinka puut koristautuvat lumikuorrutteella ja kirkkaat värit katoavat maisemasta.
Meno Kajaaniin, reiteen asti upottavat hanget. Kuunvalossa hileisenä hohtava kevyt pakkaslumi, johon upposi enkeleitä tekemään. Helsingin lumimyrsky, jossa eteneminen oli niin tuskaisen työlästä ja samalla riemukasta ja mieleenpainuvaa. Isot loskakerrokset bussin edessä myöhemmin lumen alkaessa sulaa.
Puolangalla lähes pilvettömältä taivaalta paistavan auringon valaisema lumi. Hankien kerrostuminen kevättä kohti mentäessä, aurauskohtien hankikanto. Reikäleipien kaivertaminen paksuimmasta kohdasta, hankikannon testaaminen lumen päällä konttaamalla kuin lapsena konsanaan.
Kuinka kevät oli aluksi vain hentoinen rapina yössä, kun taivaalta tihkui alijäähtynyttä vettä. Seuraavana päivänä lumipallojen muovaaminen jäärakeisesta, ensisäteiden lämmittämästä nuoskalumesta. Sitä seuraavana päivänä taas ydintalvimaiseman ihmettely yön lumituiskun jälkeen.
Monta hyvää hetkeä vietin ulkona seisoskellen, antaessa silmän levätä siinä, mitä luonnolla oli kullankin kerralla tarjottavana.
Kesälomalla Suomessa käydessäni tuli innostuttua eläkeläisseurassa ollessani +60-vuotiaiden tyypillisestä harrastuksesta, eli sukututkimuksesta. Näin kaukana synnyinseutua asuessa omat juuret ovat alkaneet kiinnostaa enemmän kuin aikaisemmin. Onhan se jonkinlainen osa itsetuntemusta tietää, että mistä sitä onkaan alunperin kotoisin.
Ensimmäisenä kirjauduin MyHeritage-nimiseen sukupuuohjelmaan. En halunnut maksaa ohjelman vuosimaksua, mutta onneksi muut sukulaiseni olivat naputelleet sinne tietoja sen verran, että sain kahden viikon kokeilujakson aikana noin 500 ihmisen sukupuun aikaiseksi. Myöhemmin lisäsin tiedot Geniin, joka on varustettu köykäisemmällä käyttöliittymällä ja on välillä hemmetin hidas lataamaan tietoja (ainakin täältä käsin). Geni osasi kuitenkin yhdistää äitini puolen sukupuun johonkin laajempaan puuhun ja löytää tällä hetkellä joidenkin henkilöiden kautta yli 2,000 yhteyttä. Myös MyHeritagesta löysin jonkun toisen kokoaman yli 35 000 henkilöä sisältävän puun, jonka jokin haara yhdistyy isäni puolen sukuun. Näistä riittäisi materiaalia selvitellä yhteyksiä tarkemminkin.
Mitä sukupuustani sitten opin? Ainakin puu havainnollisti hyvin sen, miten järisyttävän paljon maailma on muuttunut ihan viime vuosikymmeninä. Sukulaiseni vanhemmistani alkaen ovat Puolangalta kotoisin ja Kainuu jatkuu suvun kotipaikkana pitkälti sinne saakka mihin asti suoria esivanhempia nimellä löytyy, eli 1600-luvulle saakka. Neljä vuosisataa on viljelty Kainuun peltoja, kunnes maailma muuttui ja neljästä 1980-1990 -luvulla syntyneestä sisaruksesta yksi muutti Belgiaan, toinen seurustelee meksikolaisen kanssa ja kolmas muutti Australiaan.
Havaintoa muuttuneesta maailmasta vahvisti se, kun kiinnostuin sukupuuta tutkiessani myös Suomen historiasta ja tutkin netistä erityisesti Puolangasta kertovia vanhoja tarinoita. Materiaalia soisi olevan enemmänkin, mutta onneksi löytyi sentään Puolankainfo.fi, jonka juttukokoelmasta löysin mm. mummoni kirjoittaman artikkelin ‘Talvisotamuistoja’ ja lisäksi kiinnostavan kolmiosaisen juttusarjan “Lääkärinä Puolangalla”. Noiden perusteella Puolanka on ollut 1930- 1940 -luvulla aikamoisen erilainen paikka kuin nykyjään: Lutikat, russakat ja täit ovat olleet yleisiä, sairauksia on hoidettu ties millä eritteillä kotikonstein, väki on yleisesti ottaen ollut köyhää, oppimatonta ja taikauskoista, puukotuksia oli suhteellisen usein, kahviin on sekoitettu korviketta ja ruuasta ja elintarvikkeista on ollut muutoinkin pulaa. Tämä kaikki alle 100 vuotta sitten! Yksi lapsuuden muistoni 1922 vuonna syntyneestä mummostani onkin, että hän joskus huomautti kuoriessani omenaa kuorimaveitsellä, että hedelmää menee hukkaan, ja näytti, miten kuoren saa otettua tarkemmin pois puukon avulla. Eipä tällaista nykyisin paljoa ajatella, kun roskiin tulee heitettyä välillä turhankin paljon kelvohkoa syötävää. Kiinnostavaa nähdä, miten erilaisessa maailmassa asumme vaikka 50 vuoden kuluttua tästä eteenpäin.
Geenitestitulos vahvisti sitä, mitä jo sukupuuni perusteella vähän arvelinkin – olen itse 99% suomalainen ja alle 1% siperialainen, eli joku on joskus muinaisten roomalaisten aikoihin kävellyt Venäjän puolelta Kainuuseen ja sinne koko suku onkin sitten enimmäkseen jämähtänyt seuraavien vuosisatojen ajaksi. Geeniosumat olivat myös kiinnostavia ja muutamalta tuntemattomalta tuli osumien perusteella yhteydenottojakin. Yhden kanssa selvittelimme useammankin sähköpostin verran meidän yhteistä esivanhempaa. Lopulta arvelimme, että ihan niin suorasta sukulaisuussuhteesta ei ollut kyse, mitä geenitestin perusteella olisi voinut päätellä, vaan todennäköisesti olimme sukua useamman kaukaisemman yhteyden kautta.
Geenitutkimuksen materiaaliin voisi perehtyä vielä paljon syvemminkin. Terveysraportinkin teetin ja silmäilin pintapuolisesti läpi. Mitään järisyttäviä yllätyksiä sieltä ei löytynyt, lähinnä sitä mitä tiesin ennaltakin, mutta on toki kiintoisaa, että tuollaistakin dataa pystytään nykyisin suoraan geeneistä lukemaan. Koko tutkimusala menee varmasti hurjaa vauhtia eteenpäin ja jatkuvasti tiedetään tarkemmalla tasolla, mikä geeni vaikuttaa mihinkin. Kiinnostavaa!
Elokuussa vietin kolmen viikon kesäloman, tai talviloman, mistä suunnasta asian haluaakaan määritellä. Suomen lisäksi houkutti lomailu muuallakin Euroopassa ja lopulta päädyimmekin varaamaan lennot Italian kautta, mikä osoittautui hyväksi päätökseksi. Lennot Perth – Italia – Suomi – Perth maksoivat vain 850 euroa ja saman hinnan joutuu usein pulittamaan myös Perth – Suomi – Perth -lennoista. Kolme ystävää Suomesta lähtivät mukaan reissulle ja viisistään vuokrasimme Toscanan alueelta majoituksen.
Italia on kyllä yksi maailman parhaista maista lomailuun. Niin herkullista ruokaa, lämmin ilmasto ja kaunis, vehreä luonto vaihtuvine maisemineen. Suurimman osan ajasta vietimme Luccan alueella, josta pääsi kätevästi sekä merenrannalle että vuoristoon.
Luccan maisemaa
Merta…
…ja vuoria
Paremman näköistä pastaa kuin edellisessä postauksessa 😉
Kolme mieleenpainuneinta asiaa Italian reissussa:
Tilattiin majoitukseemme oma kokki, joka teki meille neljän ruokalajin aterian, eikä maksanut edes maltaita. Oli muuten huikean hyvää ruokaa! Erityisesti tykkäsimme tagliatasta, jota jo kerran kokeilimme laittaa täälläkin. Namnamnamm.
Vuoret! Mulla on joku juttu noihin vuoriin. Olisi voinut majoittua ja vaeltaa enemmänkin jossain korkeammalla. Nyt kävimme vain päivällä Alto Matannassa.
Oleskelu uima-altaalla majoituspaikassamme. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta tuolla lomalla tuntui siltä, että pelkkä olemassaolo ilman sen kummempia velvollisuuksia tai tekemisiä tuli tarpeeseen. Oli hyvä, ettei ihan jokainen päivä ollut täynnä tehtävää ja nähtävää.
Italian jälkeen reissasin Suomeen, jossa olin vain hieman yli viikon ja siinä välissäkin tuli vielä käytyä Virossa häissä. Suomiosuus oli melkoista juoksemista paikasta toiseen, olinkohan maksimissaan kaksi yötä aina yhdessä paikassa yötä. Ensi kesälle pitää koittaa mahduttaa pidempi Suomi-jakso.
Kun lähdön aika takaisin koitti, kävikin niin, että paluulento Singaporen kautta Perthiin oli peruttu. Jouduttiin sitten odottamaan yön yli seuraavaa aamulentoa, joka oli Lontoon kautta 17 tunnin yhtäkestoinen lento Lontoosta Perthiin. En erityisesti pitänyt kokemuksesta, kun en saanut nukuttua koneessa ja jo 10 tunnin kohdalla oli melkoisen pöpi olo. Yleensä siinä 10 tunnin tienoilla voi ajatella, että huh, onneksi enää 2 tuntia, mutta nyt ei voinut ihan niinkään tsempata itseään. Perille kumminkin päästiin!
Olen Perthissä taas. Täällä on KUUMA. Kesä on selvästi tullut sillä välin kun olin poissa. Lisäksi nappasin lentokoneesta flunssan, mikä on jo toinen kuukauden sisään. Jospa tämän parannuttua ei vähään aikaan tarvitsisi sairastaa.
Suomessa vietetty kuukausi oli antoisa. Tunnustelin koko matkan ajan omia fiiliksiäni uteliaana, kun en ollut maassa käynyt 12 kuukauteen. Reissun alkuvaiheilla tuntui, että koko vuoden ajan padottu Suomi-ikävä tulvahti valloilleen ja muutamana päivänä kävi mielessä, ettei tee mieli enää ollenkaan palata takaisin Australiaan. Kavereita ja sukua nähdessä solahti helposti takaisin vanhoihin ympyröihin. Tavallaan oli sellainen olo, ettei olisi koskaan ollut poissa, mutta toisaalta tuntui, että joistakin asioista oli jäänyt väkisinkin paitsi ollessaan 12 kuukautta poissa kuvioista. Mieluiten sitä olisi läsnä useammin arjessa eikä satunnaisesti kerran vuodessa. Monen kanssa oli niin mukava jutella pitkästä aikaa.
Metsäkävelyllä Lauttasaaressa
Lapsuudenkodin lähistön maisema Kajaanissa
Katuvalojen vuoksi oranssina hehkuva taivas yhdistettynä paksuihin kinoksiin näytti eksoottiselta
Varmaan oli sikäli hyvä vuodenaika tehdä matka joulukuussa, koska sää tasoitti tehokkaasti vyörynä takaisin tulevaa Suomi-kaipuuta. Niihin 11 kokonaiseen päivään, jotka vietin Helsingissä, mahtui vain kolme sateetonta vuorokautta. Ensimmäisen viikon ajan pimeys ja sade tuntuivat jotenkin riemastuttavalta vaihtelulta aurinkoiseen aussisäähän, mutta tunne vaihtui melko nopeasti haluttomuuteen työntää päätään ovesta ulos. Mieluiten istui sisällä lämpimässä kahvia juoden ja joulutorttuja syöden.
No, ainakin kerran tai kaksi näin auringonkin Helsingissä ollessani!
Eräs yllättävän rentouttava asia lomalla oli viikonloppu Kainussa mökillä. Viikonloppuun mahtui 20 tunnin sähkökatkos tykkylumen takia, mutta sekään ei tunnelmaa pilannut, päin vastoin. Oli luonto ympärillä, rauha ja hiljaisuus. Ulkosaunasta löytyneet ledit loivat pimeyteen tunnelmaa. Juteltiin siitä, kuinka kyseiselle vaaralle vedettiin sähköt vasta 60-luvulla. Ihan tuore juttu, siis. Olisin mielelläni viettänyt pidemmänkin aikaa, muttei tällä kertaa oikein ehtinyt. Ehkä ensi kerralla sitten.
Puolangalta
Mukava oli myöskin nähdä läheisten jälkikasvua pitkästä aikaa. Lapset kasvaa niin nopsaa. Herra E:kin hymyili, konttasi ja jutteli kovasti vauvakielellään, vaikka asusti vielä vuosi sitten siskoni mahassa.
Reissun aikana usein esitetty kysymys oli, että milloin tulemme Australiasta takaisin. No kun en tiedä. Välillä tuntuu siltä, että voisin muuttaa takaisin Suomeen vaikka heti huomenna. Välillä taas siltä, etten vielä moneen vuoteen. Kun lentokone laskeutui Perthin kentälle, oli taas hyvä olla täällä. Vaikeaa. Jospa jokin uudelleenkäytettävä raketti lentäisi tätä väliä nopeasti, halvalla ja ympäristöystävällisesti muutaman vuosikymmenen päästä, niin ratkeaisi tällaiset ongelmat ja voisi viettää aikaansa molemmissa paikoissa?
Sellainen tunne on kuitenkin vielä vahvasti taustalla, että joskus täytyy palata.
Niin sitä vuosi hurahti. Ensi keskiviikkona pitäisi pakata matkalaukku ja lähteä takaisin Suomeen! Tosin kuukaudeksi vaan. Paluu häämöttää tammikuun alussa.
Suomeen lähdön herättämiä ajatuksia:
Onpa siellä kaukaisessa kotimaassani paljon kavereita, joita haluaisi nähdä, ja onpa tuo 2.5 viikkoa surkean lyhyt aika yrittää nähdä kaikkia (loput 1.5 viikkoa olemme vanhempiemme luona). Tulee kiireinen loma!
Missäköhän se suomalainen sim-korttini on, josta olen kiltisti maksanut 12kk ajan 10 eur per kuukausi säilyttääkseni numeroni… vielä puolisen vuotta sitten muistan nähneeni sen jossakin, mutta nyt ei löydy mistään.
Suomalainen pankkikortti on sitten näköjään vanhentunut. Mistäköhän se uusi kortti sijaitsee. Pitääkö heti mennä jonnekin konttoriin jonottamaan ja kuinkakohan kauan uuden kortin saamisessa kestää. Mihinköhän osoitteeseen sen edes tilaisi.
Maksaminen muutenkin, maksaako sitä nyt euroilla vai audeilla, kun tilille tulee audeja ja eurot ovat tosi vähissä. Pitäisikö siirtää etukäteen lisää euroja. Vai pitäisikö vaan maksaa käteisellä ja tuhota nuo suomalaiset luottokortit toistaiseksi. Ehkä pienentäisi noita suomalaisen pankin älyttömän hintaisia palvelumaksuja…
Matkavakuutus, tuleekohan sellaiselle tarvetta Suomessa. Ei olla enää sosiaaliturvan piirissä.
Talvivaatteet. Apua. Onko siellä kylmä. Missä pipo ja hanskat?
Näin sitä matkalle lähtiessä huomaa, että vaivihkaa tähän nykyiseen olotilaan sopeutuu ja Suomi alkaa tuntua eksottiselta lomakohteelta.
Jännää päästä hetkeksi takaisin ja nähdä, mitä ajatuksia ja tuntemuksia paluu herättää.
Kotikadulla kukkivat jälleen jakarandat. Samoin kukkivat vuosi sitten tänne muuttaessani
