15. raskausviikko alkoi seuraavasti. Heräsin pirteänä. Iloitsin siitä, että raskauspahoinvointi on viimein pysyvästi poissa. Tällä viikolla en varmasti oksenna enää yhtääkään kertaa, mietin. Kävelin alakertaan. Join lasin vettä. Blööööörgh. Oksensin koko lasillisen vettä.

Tätä ja paria muuta satunnaista pulauttelua lukuunottamatta pahoinvointia ei enää ollut. Eikä migreenejä! Hurraa! Pystyin viimein luopumaan jugurttipatukoiden säilömisestä yöpöydälläni.

Maha oli jo tässä vaiheessa kasvanut ja yhä suurempi osa vaatteista jäänyt pieneksi. Tunsin vauvan ensimmäiset potkut, mikä oli hieno fiilis.

Samalla viikolla oli myös volunteering day töistä. Olin ensin menossa tekemään puutarhahommia. Päivälle oli kuitenkin luvattu yli 30 astetta lämmintä, joten päivää koordinoinut ihminen vinkkasi, etteivät ulkotyöt raskaana ollessa helteessä ole välttämättä se paras idea. Lopulta päädyin lajittelemaan käytettyjä vaatteita paikalliseen kierrätyskeskukseen. Hyvä niin. Pitkään paikallaan seisominen alkoi tuntua tukalalta. Muuten jaksoi aikalailla normaaliin tapaan.

Viikolla 15 tapahtui muutakin jännää – kätilö soitti ja sovittiin ensimmäinen tapaaminen viikolle 16. Tapaamisella täytettiin isoa paperinivaskaa, joka kulkee nimellä “National Woman-held Pregnancy Record”. Tuota paperikasaa pitää täällä roudata mukana, jos esimerkiksi lähtee raskaana ollessaan reissuun, jotta hoito-alan toimijat saavat nopeasti sieltä selailtua olellisia juttuja, kuten raskausviikot ja veriryhmän. Terveydenhuollon digitalisointi on täällä ihan alkutekijöissään Suomeen verrattuna. Pääasiallinen aihe tapaamisella ja sitä edeltävällä puhelulla oli selvittää aiempi terveyshistoriani ja se, kuulunko mahdollisesti johonkin riskiryhmään, joka estäisi Family Birth Centressä synnyttämisen. Toistaiseksi läpäisin seulat ja kätilöohjelma jatkuu viikolla 24, jonka jälkeen tapaamisia alkaa olla useammin. Paras osuus oli vauvan sydänäänten kuuleminen ensimmäistä kertaa. Sydän kuulosti varsan kopinalta, koppatikoppatikoppatikoppati.

Raskaana ollessa, tai viimeistään vauvan synnyttyä alkaa kuulemma pyöriä kauhuskenaariota päässä, mitä kaikkea kamalaa vauvalle voi tapahtua. Oma pelkokeskukseni taisi aktivoitua siinä viikolla 17-18 rakenneultran lähestyessä. En käynyt koskaan niskaturvotusultrassa, joten mietin, että ENTÄ JOS rakenneultrassa paljastuu, että vauvalta puuttuu tyyliin aivot, ja olen ollut 8 viikkoa iloisen tietämätön asiasta. Tätä asiaa sitten pohdin iltaisin nukkumaan mennessä. Pelkoa pahensi se, että tässä vaiheessa vauvan liikkeiden tunteminen oli vielä kovin satunnaista, ja saattoi mennä useampi päivä, ettei yhtäkään potkua tuntenut.

Mutta jottei blogipostaus jäisi kaameaan cliffhangeriin, niin todettakoon vielä loppuun, että huoleni oli turha – viikolla 20 käydyssä rakenneultrassa olivat kaikki sisäelimet paikoillaan ja asiat muutenkin hyvin.

Raskaudenseurantakäynnit viikolla 15-18:

• Viikko 16: Ensimmäinen tapaaminen kätilön kanssa
• Rahaa kulunut tähän mennessä tutkimuksiin: 239 euroa

Australiassa, tai ainakaan täällä Perthissä, ei ole raskaudenseurantaan niin vakiintunutta neuvolakäytäntöä kuin Suomessa. Ensimmäinen valinta täällä on haluaako synnyttää julkisella vai yksityisellä puolella. Yksityisellä puolella synnyttävät ottavat yleensä vakuutuksen, joka kattaa osan kuluista. Vakuutus täytyy kuitenkin olla voimassa vähintään 12 kuukautta ennen kun on mahdollista saada rahaa takaisin, joten päätös täytyy tehdä melko aikaisin. Lisäksi synnytyksen kattavat vakuutukset ovat useita satoja kuukaudessa, eli ihan halpaa ei olisi vakuutuksenkaan kanssa.

Asiaa selviteltyäni tulin siihen johtopäätökseen, että yksityisellä puolella on kärjistetysti parempi, “hotellimaisempi” palvelu, muttei sen laadukkaampaa hoitoa kuin julkisellakaan puolella. Lisäksi yksityisellä saisi halutessaan suunnitellun sektion, mutta koska sellaista ei ollut omalla vaatimuslistallani, olisi tuntunut turhalta lähteä maksamaan synnytyksestä.

Julkisen puolen vaihtoehtoja tutkailtuani päätin hakea Family Birth Centreen, joka on erään sairaalan yhteydessä toimiva kätilöohjelma, jossa synnytyksen voi hoitaa mahdollisimman luonnollisesti kodinomaisessa ympäristössä. FBCssä ei ole tarjolla epiduraalia, mutta mikäli synnytyksessä tulee komplikaatioita, siirretään asiakkaat käytävää pitkin viereiseen sairaalaan. Lisäksi FBCssä on tiukka loppuraskauden seuranta ja synnyttämään pääsee vain, jos kategorisoidaan matalan riskin synnyttäjäksi loppuun saakka. Jos synnytys esimerkiksi käynnistyy liian aikaisin tai myöhään, täytyy mennä suoraan sairaalaan synnyttämään.

FBC hoitaa myös raskaudenseurannan viikon 20 jälkeen. Kätilöohjelma on täällä tosi suosittu ja sen vuoksi hakemus piti lähettää jo viikon 8 jälkeen. Viikolla 10 kävimme paikassa tutustumiskäynnillä ja vakuutuimme molemmat siitä, että tämä olisi kiva ja rauhallinen ympäristö synnyttää (tai no niin “kiva”, mitä nyt synnytys voi olla). Samalla kävimme myös kierroksella viereisessä sairaalassa, joten sekin tuli tutuksi. Saa nähdä, mihin sitä sitten lopulta päätyy.

Viikolle 20 asti kävin seurannassa yleislääkärillä ja vielä halvimmalla mahdollisella, eli ilmaisella, ja hoito oli sen mukaista. Erinäisissä verikokeissa sain käydä kolme kertaa, koska lääkärille oli jostain syystä haastavaa määrätä kaikkia tarvittavia kokeita samanaikaisesti. Lisäksi piti itse päättää, että haluanko mennä NIPT-testiin viikolla 10 vai ultraan viikolla 13 kromosomipoikkeavuuksien selvittämiseksi, kovin selkeitä suosituksia lääkäri ei osannut sanoa suuntaan tai toiseen. Googlailtuani asiaa päädyimme teettämään pelkän NIPT-testin, koska tässä vaiheessa käsitykseni oli, että molemmat NIPT ja ultra tulisivat maksamaan meille, NIPT n. 400 dollaria ja ultra n. 250 dollaria. Myöhemmin opin, että Länsi-Australian käytäntö ultrien hinnoittelun suhteen on erittäin sekava, eri paikoissa ultrat maksavat eri verran ja yhdessä paikassa saa jopa kaiken ilmaiseksi! Tavallaan olisin siis voinut käydä molemmissa, mutta tuolloin ajattelin, ettei sillä ole suurta merkitystä, käykö ultrassa viikolla 13 vai odotteleeko rakenneultraan viikolle 20 asti, jos NIPTissä on jo selvinnyt tilanne kromosomipoikkeavuuksien suhteen.

Sitten tulikin viikko 11 ja NIPT-testipäivä. Koe oli helppo, täytyi vain mennä labraan ja hoitaja otti normaalisti kaksi putkiloa verta. Sen jälkeen luvassa oli armotonta jännitystä noin viikon verran, kunnes kävimme lääkärillä kuulemassa tulokset ja samalla vauvan sukupuolen. Tämä käynti oli rakenneultran lisäksi mukavin kaikesta. Oli huippua saada tietää vauvan sukupuoli jo tässä vaiheessa ja kaiken olevan kunnossa. Jotenkin konkretisoi odotusta ja helpotti kuvittelua, millainen tyyppi siellä mukana mahdollisesti voisi olla.

Muutoin viikot 11-14 sujuivat toipuessa alkuraskauden pahoinvoinnista. Jonkin verran huonoa oloa ja oksentelua oli edelleen, mutta ruoka alkoi taas vähitellen maistua hyvältä. Tässä vaiheessa oireena oli kovasti käsien puutumista ja tikuttelua herätessä. Ajattelin, että joutuisin kärsimään tuosta koko raskauden ajan, mutta jostain syystä tämäkin oire hävisi toisella kolmanneksella kokonaan.

NIPT-testin tuloksen jälkeen uskallauduin kertomaan raskaudesta töissä. Oli helpottavaa kertoa asiasta, koska muutama tyköistuva työvaate ei enää mahtunut päälle ja jo tässä vaihessa tuntui hankalalta piilotella kasvavaa pömppöä. Ihmisiltä sateli onnitteluja ja raskaudesta kumpusi paljon hauskoja keskusteluja, kun kollegat halusivat kertoa omistaan tai puolisoidensa raskauskokemuksista.

Tässä vaiheessa aloin myös urheilla varovaisemmin ja siirtyä tekemään lähinnä seisaaltaan tai istualteen tehtäviä treenejä. Kävin kerran kaverini houkuttelemana Body Balance -tunnilla, mutta jo tässä vaiheessa ohuen patjan päällä makaaminen vatsallaan oli epämiellyttävää, joten en sen koomin ryhmäliikuntatunneille enää mennyt. Kävimme kerran myös melomassa, mistä seurasi päivän kestoinen migreeni. Tuli siitä sitten kerralla selväksi, että nyt on otettava vähän rauhallisemmin ja mietittävä tarkemmin, mihin seuraavien kuukausien aikana kannattaa ryhtyä ja mihin ei.

Raskaudenseurantakäynnit viikolla 11-14:

• Viikko 11: NIPT-verikoe 430 dollaria (n. 239 euroa)
• Viikko 12: Yleislääkäri, NIPT-testin tulokset ja lähete rakenneultraan
• Rahaa kulunut tähän mennessä tutkimuksiin: 239 euroa

Seuraa lisätarinointia raskauden etenemisestä.

Mahaolennon kasvattamisessa päästiin vaiheeseen 2.0 samana päivänä, kun viikko vaihtui seitsemänteen. Tuolloin rutiinini oli ollut hörpätä appelsiinimehua ja ottaa samalla rautalääke ennen aamupalaa. 7. viikon alussa totesin, että rautalisä täytyy väliaikaisesti poistaa valikoimasta, koska tropin lopputulos oli välitön posliinipytyn halailu.

Mitään ihan ylitsepääsemätöntä tuskaa raskauspahoinvointini ei ollut, vaikka oksennuskertoja tuli ehkä yhteensä 20++. Keskimäärin olo oli ihan ok. Sellainen, että olisi juuri toipumasta mahataudista ja mitään ruokia ei tee mieli, muttei myöskään enää heikota niin paljoa, etteikö olisi toimintakykyinen. Mahan tyhjennykset tulivat aika yllättäen, mutta erona vatsatautiin uutta pystyi syömään melkein heti tilalle. Liikunta ei oloa helpottanut – päin vastoin, tuntui pahentavan tilannetta – ja kolmisen viikkoa olinkin aika tiiviisti sohvan uumenissa. Muutamina päivinä olin myös ihan julmetun väsynyt, enkä muuta pystynyt tekemään kuin nukkumaan ja tuijottamaan televisiota.

Lääkäri oli ennen raskautta lupaillut, että “migreenilääkkeitähän ei sitten tarvitse raskaana ollessa”. Höhöhöö. Omalla kohdallani ei pitänyt paikkaansa. Kuten jo edellisessä postauksessa tuli todettua, viikolla 6 oli ensimmäinen migreeni ja sen jälkeen kohtauksia tuli tasaisesti joka viikko tai joka toinen viikko (juonipaljastus: viikolle 14 mentäessä migreenit onneksi loppuivat!). Päänsärky alkoi illalla ja yö meni kylmäkääre otsalla oksentaen. Näiden öiden jälkeen aamupahoinvointi oli kaikista pahimmillaan.

Viikolla seitsemän oli varhaisultra juurikin tuollaisen migreeniyön jälkeen. Ultraan piti mennä täydellä rakolla ja olin vielä aamulla ihan kuivunut, koska en ollut saanut mitään juoduksi ja oksensin vielä viimeisen kerran pari tuntia ennen ultraa. Viimeisen tunnin aikana vetäisin kuitenkin puoli litraa vettä ja jollain supervoimilla selvitin itseni ultraan asti. Kärsimysten yön jälkeen oli helpotus nähdä minivauva oikeassa paikassa pikselinkokoisella sydämellä varustettuna.

Päivänä 7+5 palasin töihin joulu/kesälomilta. Etukäteen jännitin, että mitenköhän tulee menemään. Selvisin kuitenkin ihan hyvin kolmen patukan taktiikalla: Aamulla heti herätessä sängyssä haukku jugurttipatukkaa, kotona aamupala, töissä n. klo 10 jugurttipatukka, n. klo 11:30 mikä tahansa alas menevä lounas, n. klo 14 toinen jugurttipatukka. Usein syöminen auttoi pitämään pahoinvoinnin kurissa. Yhden päivän jouduin ottamaan sairaslomaa, kun kauhumigreeni iski jälleen. 8+0 alkavalla viikolla pahoinvointi alkoi siirtyä aamupainotteisesta iltapainotteiseksi, mikä helpotti töissä käyntiä.

Huonon olon taltuttamiseksi ruokavalio taantui näiden viikkojen ajaksi ihan kummalliseksi. Muun muassa näitä asioita pystyi syömään ihan hyvällä ruokahalulla:

• Maissimurot mantelimaidolla
• Vaalea leipä ohuella voikerroksella
• Omenamehu
• Luumut, persikat, aprikoosit
• Munakoisolasagne ja spaghetti
• Porkkana
• Keitetty kananmuna
• Margarita -pizza
• Popcornit

Näitä taas ei tehnyt ollenkaan mieli:

• Sitrushedelmät
• Paprika, kurkku, raaka tomaatti, vihannekset noin ylipäätään
• Linssikeitto 😀 Tein kattilallisen enkä pystynyt syömään ollenkaan.
• Juusto (paitsi sulatettuna ruuan päällä tai ruuan seassa)
• Mausteiset ruuat
• Maitotuotteet
• Liha tai kala (vaihtelevasti tosin välillä ok)
• Karkit ja suklaa

Näillä viikoilla alkoivat myös unet, joissa haahuilen suomalaisessa ruokakaupassa hamuamassa ruokia. Olisi tehnyt mieli kaikkea tuttua ja helppoa, esimerkiksi riisipiirakoita ja tiettyjä suomalaisia jugurtteja, joita on joskus lapsena syönyt (Kalinka!) ja joita ei täältä saa. Yöt olivat muutenkin melko levottomia. Näin tosi paljon unia omasta lapsuudestani ja heräsin lähes poikkeuksetta ainakin kerran yössä vessaan, tosin useimmiten nukahtaen samantien uudelleen.

10. viikolla havahduin yhtäkkiä siihen tuntemukseen, että paprika ja juusto alkoivat taas houkutella. Totesin, että pahin raskauspahoinvointi taitaa olla ohitse. Sen jälkeen tuli vielä muutamia huonomman olon päiviä, mutta ruokavalio alkoi laajentua takaisin kohti normaalia.

Raskaudenseurantakäynnit viikoilla 7 – 10:

• Viikko 7: Varhaisultra
• Viikko 9: Yleislääkäri, ultratulokset, verikokeita ja virtsanäyte. Sain myös lääkkeen hillitsemään oksentelua migreenien aikana.
• Viikko 10:
  • Yleislääkäri, lisää verikokeita, koska edellinen lääkäri unohti määrätä osan pakollisista verikokeista, samoin lähete NIPT-testiin
  • Kävimme tutustumassa kätilöohjelmaan, tästä lisää myöhemmissä postauksissa.
• Rahaa kulunut tähän mennessä tutkimuksiin: 0 eur.

Jos joku blogin lukijoista ei ole vielä kuullut, niin – töttöröö! – täällä odotellaan uutta perheenlisäystä syntyväksi ensi elokuussa. Kaikille kavereillekaan Suomessa en ole vielä asiasta kertonut. Olisi kiva kertoa kasvotusten, kuulumisten vaihdon jälkeen, mutta täällä asuessa osa ihmissuhteista menee väkisinkin niin, että tulee oltua kunnolla yhteydessä noin kerran vuodessa. Varmaan luontevinta olisi jakaa tällaiset uutiset puhelimitse, mutta kun eihän nykyisin kukaan enää soita kellekään! Skypetettyä sentään tulee joskus, muttei kovinkaan usein. Näin jäävät isot uutiset helposti kuulematta puolin ja toisin.

Ensin ajattelin, etten kirjoittaisi asiasta tänne blogiinkaan ennen kuin viime metreillä, mutta muutin mieltäni. Kyse on niin koko elämän mullistavasta asiasta, että olisi kiva muistaa tulevaisuudessakin yksityiskohtia raskaana olemisesta. Luulen, että viimeistään vauvan kanssa valvominen pyyhkii tehokkaasti suurimman osan muistista. Toiseksi on ollut kiinnostavaa lukea muiden kokemuksia aiheesta, joten ehkä joku satunnainen lukijakin näistä voi hyötyä, kenpä tietää (ja Kenpä ei).

Ihan kokonaisvaltaiseksi vauvablogiksi en ajatellut tätä muuttaa, mutta ainakin raskauden etenemisestä haluan raportoida ja toki sitten synnytyksestä, jos ja kun siihen asti päästään. Samoin ajattelin laskea, kuinka paljon vauvan tuominen maailmaan täällä maksaa, lähinnä siis tutkimukset ja synnyttäminen. Muita kuluja, kuten raskaustestit, raskausvitamiinit tai äitiysvaatteet, en ole alkanut listaamaan ylös. Niihin lienee uppoaisi jokaisessa maassa joitain kymppejä tai satasia.

Raskausviikot yhdestä kuuteen

Kun aloimme suunnitella perheenlisäystä, hämmästytti eniten se, kuinka kiihkeästi raskautumista alkoi heti odottaa ja kuinka ison pettymyksen jokainen kuukausi aiheutti, jolloin yritys ei tuottanut tulosta. Olin ajatellut, että asiassa voisi edetä rennosti, mutta tuntemukset menivät heti nollasta sataan. Näin jälkikäteen ajatellen oli hyvä, että odotusta joutui muutaman kuukauden odottamaan. Tuli luettua kokemuksia pariskunnista, jotka ovat yrittäneet lasta useamman vuoden ja ymmärrettyä, miten vähän todennäköisyyksiin voi itse kotikonstein vaikuttaa. Jokainen kuukausi heität noppaa ja mikäli kaikki on kunnossa, on silti vain yhden kerran viidestä mahdollisuus onnistua.

Meillä kävi tuuri, koska lopulta tulin raskaaksi. Alkuviikot olivat yhtä onnellista hämmennystä. Tuleeko meille oikeasti vauva? Miten juuri tässä kierrossa? Mitä me tehtiin eri tavalla? Eipä varmaan juuri mitään, se jokin vain osui kohdalleen, ja eräänä päivänä tiesin olevani raskaana. Noin viikko ovulaation jälkeen mahan seutuvilla alkoivat omituiset tuntemukset. Vatsa oli kuuma, turvonnut pallo. Tuntui, kuin jokin olisi laittanut mahan sisäpuolelle levyn, jolla työnsi vatsaa tasaisesti ulospäin. Vatsa oli myöskin kosketusherkkä ja parit farkut jäivät samantien pois käytöstä, koska tuntuivat vyötärön kohdalta niin ikäviltä. Muutaman päivän kuluttua aloin palella yöllä 25 asteen lämmössä ja mahatuntemusten seuraksi tuli omituiset rintatuntemukset. Kun päiviä oli kulunut riittävästi, tein testin, joka varmisti sen, mitä oireiden perusteella olinkin osannut arvella.

Ensimmäisillä viikoilla olo oli enimmäkseen hyvä, jopa tavallista energisempi. Ainoastaan yksi migreeni iski viikolla 5, mihin en voinut syödä tavanomaisia lääkkeitäni ja mikä aiheutti siten ylimääräistä kärvistelyä. Tuttuja reittejä kävellessä osa asioista tuoksui satunnaisesti tavallista voimakkaammalle, mutta mitään jatkuvaa hajuaistin yliherkistymistä en kokenut. Turvotus jatkui, minkä vuoksi alkio sai ensimmäisen nimensä, “kaksoset”. Kaksoset siellä myllää. Kaksosilla on nälkä. Jne. (Myöhemmin toki selvisi, että yhtä tässä odotellaan).

Kuudennelle viikolle osui myös jouluaatto. Vaikka ultrassa ei oltu vielä käyty, päätettiin, että perheille kerrotaan jo tässä vaiheessa varovainen jouluyllätys disclaimerilla. Siskot saivat jo tietää vähän etukäteen Australiaan tullessaan. Viimeistään joulupöydässä graavilohen syömättömyydestä asia olisi kuitenkin paljastunut.

Raskaudenseurantakäynnit viikoilla 1-6:

• Viikko 5, yleislääkäri: Lähete varhaisultraan ja käsky syödä Panadolia päänsärkyihin
• Rahaa mennyt tähän mennessä: 0 euroa.