Kolmas viikko meneillään uudessa työpaikassa. Ensimmäisenä päivänä hymyilytti perehdytyksessä, kun oli niin kivaa olla taas pitkästä aikaa töissä tuttujen asioiden ympäröimänä. En ole aikaisemmin vetänyt vastaavanlaista projektia yhdistelmällä HR asiakkaana + valmiin järjestelmän implementointi, mutta haasteet ovat silti melko samantyyppisiä, mitä on aikaisemminkin tullut ratkottua. Välillä kieli tuottaa kommunikointihaasteita ja muutama vähäuninen yökin on tullut vietettyä, mutta keskimäärin menee ihan hyvin.
Parissa viikossa ei ole vielä hirvittävän syvälle päässyt työkulttuuriin, mutta muutama kiinnostava eroavaisuus tuli esille heti alkajaisiksi:
Minulla on työpaikalla oma lankapuhelin. 😀 😀 Arvelin etukäteen, etten saa työn puolesta matkapuhelinta, mutta lankapuhelin tuli ihan täydellisenä yllätyksenä. Kyseessä on moderni VoIP-puhelin, joita näkee Suomessakin neuvotteluhuoneissa, mutta silti huvittaa sen sijainti avokonttorissa työpöydälläni. Ja se on tosiaan ihan henkilökohtainen puhelin siinä mielessä, että työsähköpostin allekirjoitukseen laitetaan sen oman työpöydän lankapuhelimen numero. Melkein päivittäin käy myös niin, että joku on poissa työpöydältään puhelun saadessaan ja sitten kaikki lähellä istuvat kuuntelevat sen lankapuhelimen pirinää.
Kuvatodiste omasta lankapuhelimesta
Ihmiset eivät pidä täällä samalla tavalla yhteistä lounastaukoa kuin Suomessa. Viimeisimmässä työpaikassani oli tosi mukava tapa mennä syömään isohkolla porukalla klo 11 ja oli myös kirjoittamaton sääntö, että palavereita ei saa mielellään varata klo 11-12 välille, ellei ole ihan pakko. Täällä en ole käynyt vielä kertaakaan kenenkään kanssa lounaalla. Työkaverini syövät jotain pientä nopeasti työpisteellään ja lounas olikin sitten siinä. Välillä ihmisillä on myös niin kiire, että lounasleipä otetaan mukaan palaveriin. Joidenkin muiden yksikköjen edustajat käyvät pidemmän kaavan kautta syömässä, mutta lähimmät työkaverini eivät.
Koska lounaalla ei vaihdeta kuulumisia, niin täällä on yleisempää pysähtyä pitkäksi aikaa toisen työpisteelle juttelemaan työhön liittymättömistä asioista, toki riippuen vähän ihmisestä ja roolista. Muita mahdollisuuksia vaihtaa kuulumisia ovat jono kahvikoneelle, hissi ja perjantaioluet. Oluita järjestetään satunnaisesti ja epävirallisesti. Viime perjantaina homma toimi siten, että eräs työkaverini vain kierteli ympäriinsä sanomassa, että “Oluet paikassa X” ja innokkaimmat saapuivat paikalle.
Ihmiset ovat hyvin kohteliaita. Täällä yksi tapa aloittaa sähköposti on “I hope this email finds you well”, jos aloittaa uuden keskustelun. Täällä myös kiitellään paljon ja usein. Esimerkiksi tänään oli hetkellisesti sähköpostipalvelin alhaalla, niin service deskin kaveri käveli sitten kerrosta ympäri sanomassa, että “sori, nyt on pieni katko” ja sen jälkeen kaikki vastasivat siihen kuorossa “thanks”, paitsi minä, kun suomalaisena ensimmäinen mieleen tullut vastaus olisi ollut “ok”.
Täällä ei ole yleistä tehdä kuten minä, eli kulkea jokaiseen palaveriin läppäri kädessä. Olin viikko sitten palaverissa kuuden it-henkilön kanssa ja olin ainoa, jolla oli kone mukana. Mietiskelen välillä, että kokevatkohan ihmiset häiritsevänä tai etäännyttävänä sen jatkuvan naputteluni, mutta ainakin näin alkuvaiheessa olisin ihan hukassa ilman koneelle kirjoitettuja muistiinpanojani. Kukin toimikoot parhaaksi katsomallaan tavalla.
Bongasin Hacker Newsistä muutama kuukausi sitten kiintoisan blogipostauksen, jossa Kolesky kertoo työnhakuprosessistaan. Postauksen luettuani inspiroiduin keräämään dataa myös omasta työnhaustani Australiassa. Lähtökohtani oli melko erilainen ja työnhakuun käytetty aika vähäisempi, mutta kokonaisuudessaan työllistyminen tapahtui yllättävän vaivalloisesti ja monimutkaisesti.
Taustaa
Marraskuussa 2016 lähdin kohti Australiaa taskussani 4 vuoden työviisumi ja CV noin 6 vuoden työkokemuksella. Olin seurannut avoimia työpaikkoja kesäkuusta asti ja kerännyt listan kiinnostavista yrityksistä. Tavoitteena oli löytää koulutusta vastaavia töitä IT:n ja liiketoiminnan rajapinnasta mahdollisesti nimikkeellä Product Owner, Business Analyst, tai Product/Project/Customer Experience/tms. Manager. Seurasin myös työpaikkailmoituksia avainsanoilla agile, SAFe (scaled agile framework), digital. Odotusarvoni oli, että “kunhan nyt johonkin pääsisi nopeasti”, mutta halusin tietysti myös motivoitua ja innostua tulevasta työpaikastani.
Ensimmäisen tarjouksen sain vasta huhtikuussa 2017. Viiteen kuukauteen mahtui keskusteluja 23 eri henkilön kanssa kahdeksasta eri yrityksestä, joista kuuteen olin jonkinlaisessa työnhakuprosessissa. Kaikki kuusi yritystä olivat sattumalta keskenään eri toimialoilta ja kooltaan 200 – 65 000 henkeä.
Marras-joulukuu: Ensimmäiset hakemukset
Työnhaku alkoi täydellä teholla vasta saavuttuani Perthiin. Marras-tammikuun aikana ilmoituksia kiinnostavista avoimista työpaikoista tuli melko vähän ja lähetin yhteensä 15 hakemusta. Keskityin pitkälti CV:n (täällä Resume) ja cover letterien loputtomalta tuntuvaan yksityiskohtaiseen hiomiseen. Luin netistä vinkkejä ja yritin terävöittää hakemustani vastaamaan mahdollisimman tarkasti ilmoitusten vaatimuksia. Tein itselleni master CV:n ja master cover letterin, joihin kirjoittelin pitkät litaniat osaamistani perustelevia lauseita, joista sitten valitsin kuhunkin hakemukseen sopivimmat. Noiden avulla pystyin melko pienellä vaivalla lähettämään jokaiseen paikkaan yksilöidyn hakemuksen. Lisäksi opin, että Australiassa on tapana kirjoittaa CV:n alkuun lyhyt, n. 3 lauseen mittainen Professional summary ja sen jälkeen muutamalla bulletpointilla Key skills, joten lisäsin nämä.
Lauseiden pitkällinen viilaaminen CV:ssä turhautti, mutta siitä oli hyötyä. Alussa suunnilleen yksi kymmenestä hakemuksesta meni jatkoon. Helmi-maaliskuussa pääsin selkeästi paremmalle tasolle, kun lähetin vain viisi hakemusta, joista kaksi eteni. Pääsin esimerkiksi viiden haastateltavan joukkoon erääseen tehtävään, jota haki 190 henkilöä. Marraskuun CV:llä vastaavaa olisi tuskin tapahtunut.
Tammi-helmikuu: Työnhaku omien kontaktien avulla
Tammikuussa olin melko turhautunut, kun en ollut päässyt yhteenkään kunnolliseen haastatteluprosessiin. Yhdestä paikasta ilmoitettiin, että olisin päässyt jatkoon, mutta sekin prosessi keskeytyi sitten tuntemattomasta syystä. Australiassa vietetään joulu-tammikuussa kesälomaa, joten tammikuun loppuun asti oli melko hiljaiset työmarkkinat. Oli aika kokeilla uusia keinoja.
Kävin juttelemassa ensimmäisen ja omalla kohdallani ainoan työnvälitysyrityksen edustajan kanssa. Hain välitysfirman kautta avoinna olleeseen työpaikkaan, johon oli kuitenkin löydetty jo sopiva kandidaatti. Tapasimme siitä huolimatta ja kävimme läpi mahdollisia yrityksiä, joihin rekrytointikonsultti voisi CV:täni lähettää. Tapaamisesta ei kuitenkaan seurannut haastatteluja ja koska asiat etenivät muuta kautta, en kontaktoinut työnvälitysfirmoja sen enempää. Toisenlaisessa markkinatilanteessa, jollain muulla alalla tai osaamisprofiililla välitysfirmasta voi olla enemmän hyötyä.
Olin kuullut monelta taholta, että täällä on ehdottoman tärkeää verkostoitua saadakseen töitä. Asia nalkutti takaraivossa, mutta erityisesti ensimmäisinä viikkoina ujostutti ja hermostutti uudessa maassa ja tuntui ihan mahdottomalta lähestyä tuntemattomia ihmisiä työnhakumielessä. Onneksi Tommilla oli töidensä kautta ehtinyt muodostua laajempi tuttavaverkosto ja löysimme sitä kautta sitten muutaman henkilön, jotka olivat kiinnostuneita juttelemaan nähtyään CV:ni. Täällä on melko yleinen tapa pyytää tuntemattomiakin, kiinnostavia ihmisiä kahville ihan puhtaasti ammatillisessa verkostoitumismielessä, mutta tapaamisten järjestymistä tietysti helpottaa se, jos osapuolilla on jokin yhteinen tuttu, joka esittelee henkilöt toisilleen. Muutaman kahvittelun seurauksena CV:täni lähetettiin eteenpäin muutamalle yritykselle, mikä johti taas uusiin keskusteluihin ja lopulta kolmeen kunnolliseen työnhakuprosessiin.
Verkostoitumiskahvittelut olivat siinä mielessä jänniä, ettei etukäteen tiennyt, mitä kullakin henkilöllä olisi tarkalleen ottaen tarjota. Kaksi työnhakuprosessiin johtaneista ensitapaamisista meni siten, että sain suunnilleen viestin “Moi, sain CV:si henkilöltä Y ja olisin kiinnostunut juttelemaan. Tavataanko ajankohtaan X?”. Lähestymistapa on siitä kiintoisa, että tavataan avoimin mielin ja katsotaan, kohtaavatko intressit. Eräässä yrityksessä oltiin perustamassa kokonaan uutta yksikköä, joten keskustelimme tulevista avoimista paikoista ja siitä, kuinka oma työkokemukseni soveltuisi näihin paikkoihin. Toisen yrityksen edustajalla lähestymistapa oli taas pohtia olemassa olevaa ongelmaa ja kysyä, pystyisinkö ratkaisemaan sen edellisen työkokemukseni avulla.
Maalis-huhtikuu: Työhaastattelut
Lopulta pääsin kuuteen eri haastatteluprosessiin, joista kolmeen kontaktien kautta ja kolmeen hakemalla paikkaa suoraan. Haastattelut täällä erosivat jonkin verran siitä, mihin olen Suomessa tottunut:
Mihinkään työpaikoista ei ollut jähmeää kolmen kierroksen haastattelua, vaan kierroksia oli joustavasti 1-2.
Haastattelukysymykset koskivat enimmäkseen aiempaa työkokemusta, motivaatiota hakea kyseiseen työpaikkaan ja ymmärrystä tulevaan rooliin liittyvistä asioista. Oman persoonaan liittyviä “kerro, mikä on vahvuutesi” / “kerro kolme huonoa puolta itsestäsi” -tyyppisiä kysymyksiä ei kysytty yhdessäkään haastattelussa.
Kaikissa haastatteluissa kysyttiin, että miten olen päätynyt Australiaan, mutta suomalaisuuteen / aksenttiin / satunnaiseen mongertamiseen puheessa ei kiinnitetty huomiota. Pari kertaa korostettiin sitä, että meillä on monipuolinen työyhteistö ja ihmisiä eri puolelta maailmaa. Tuli kiva tunne, että erilaisuutta pidettiin positiivisena asiana.
Jotkut haastattelut olivat mielestäni liiankin mukavaa jutustelua, joten oli todella vaikeaa arvailla haastattelun jälkeen, että menikö se nyt hyvin vai huonosti. Australialaiset puhuvat todella paljon ja alussa tuntui, että vastailin kysymyksiin välillä liian lyhyesti. Loppua kohden opin olemaan perusteellisempi ja viemään myös itse keskustelua haluamaani suuntaan.
Mukavalle jutustelulle oli vastapainona case-haastattelut, joita oli kahdessa yrityksessä. Toisessa sain luettavakseni materiaalin, jonka pohjalta valmistelin esityksen ja toisessa jouduin laskemaan suoraan taululle projektin kannattavuutta. Näissä ei ollut muuten eroa Suomen käytäntöihin, paitsi tuntui, että australialaiset olivat hauskan empaattisia ja anteeksipyyteleviä näissä tilanteissa, “sori, kun nyt joudun sinua vähän prässäämään”.
Huhtikuu: Ja kuinkas lopulta kävikään?
Rekrytointiprosessit etenivät melko eri tahtiin, mutta loppua kohden tilanne konvergoitui hienosti siten, että kaikki keskustelut lähenivät päämääräänsä. Kuudesta prosessista yksi johti selvään hylkäämiseen, yksi selvään tarjoukseen, ja lopuista neljästä olisin jollakin todennäköisyydellä voinut saada tarjouksia, mutta olin saanut yrityksistä, rooleista ja palkkatasosta jo sen verran tietoa, että uskoin ensimmäisen tarjouksen ollen tämänhetkiselle tilanteelleni paras.
Tässä kuvattuna kaikki työnhaun aikana käydyt keskustelut, pois lukien kaikki sähköpostit ja ne puhelut, joissa pelkästään sovittiin seuraava tapaaminen eikä vaihdettu työnhaun kannalta oleellista tietoa. Keskusteluja käytiin yhteensä 24 tuntia, 23 eri henkilön ja 8 eri yrityksen kanssa
Yrityksen 2 olin ensimmäisessä haastattelussa, mutta rekryprosessi keskeytyi, koska uudelle henkilölle ei ollutkaan tarvetta vielä helmikuussa. Yrityksen edustaja kyseli viime viikolla, missä mennään, mutten jatkanut prosessia, koska olin saanut jo toisen tarjouksen. Työpaikka olisi ollut Melbournessa.
Yritys 4 oli yksi ennakkosuosikeistani. Kävin kiinnostavan keskustelun yrityksen edustajan kanssa, jonka jälkeen hain erästä paikkaa. Muutaman viikon selvittelyn jälkeen minut olisi haluttu jatkoon, mutta homma kaatui siihen, ettei määräaikainen viisumini kelvannutkaan rooliin, jota olin hakemassa. Rekrytoiva esimies oli harmissaan asiasta ja yritti järjestää minua eri rooliin määräaikaisella sopimuksella. Aika loppui kesken, joten päädyin hyväksymään Yritys nro 7:n tarjouksen. Sain kuitenkin pari hyvää kontaktia Yritys 4:sta jatkoa ajatellen.
Yritys 5 oli toinen ennakkosuosikkini. Olin ensin haastattelussa Iteration Managerin rooliin (joka vastaa suunnilleen Scrum Masteria), mutta haastattelussa totesimme, että sopisin paremmin Product Owneriksi. PO:n paikkoja ei kuitenkaan ollut avoinna, vaikka rekrytoiva manageri oli kovasti sanonut ensimmäisessä haastattelussa, että juuri osaavia PO:ita tänne tarvittaisi. Minulle ehdotettiin sitten Business Analyst -roolia, joten menin toisen yksikön haastateltavaksi. Haastattelu meni ihan hyvin, mutta sitten ei taas muutamiin viikkoihin kuulunut mitään, vaikka soittelin peräänkin. Lopulta kuulin, että paikkaan oli valittu joku toinen, mutta minua mietittiin jonkin toisen projektin Business Analystin paikkaan. Yritys on sen verran iso, että heillä on avautumassa useampia paikkoja ja sen takia prosessia ei haluttu keskeyttää, mutta hakijan näkökulmasta homma eteni sekavasti ja hitaasti.
Yrityksellä 6 oli mielestäni paras rekrytointiprosessi. Aikaa kului vähän hakemuksen lähettämisestä toiseen haastatteluun, palaute tuli melko nopeasti ja haastattelun sisältö oli haetun tehtävän kannalta mielekäs. Haastatteluissa kävi ilmi kuitenkin muutama asia, jotka koin hieman negatiivisina ja lisäksi toisessa haastattelussa oli melko vaikea case, jonka loppu meni ihan räpeltämiseksi. En ollut erityisen harmissani tai yllättynyt, kun prosessi päättyi hylkäykseen.
Yritys 7 tuli mukaan kuvioihin melko myöhään. Tässä vaiheessa oli jo niin paljon harjoitusta takana, että haastattelu meni tosi hyvin ja rekrytoiva esimies soitti jo samana päivänä, että haluaa jatkaa keskustelua. Koska yritys halusi edetä nopeasti ja tarjosi mielenkiintoista roolia, päätin tarttua tarjoukseen, vaikken kovin selkeää kuvaa ehtinyt saada, millaista päivittäinen työ tulisi olemaan.
Yrityksestä 8 otettiin yhteyttä, kun olin ihan viime metreillä yrityksen 7 kanssa. Koska en ollut vielä hyväksynyt yrityksen 7 tarjousta, päätin käydä katsomassa, mitä yritys nro 8 tarjoaisi. Tämäkin haastattelu meni tosi hyvin ja sain samana päivänä tietää, että pääsin jatkoon. Mietiskelin asiaa yön yli ja päädyin sitten keskeyttämään prosessin, koska yrityksen 7 rooli vaikutti aavistuksen verran kiinnostavammalta ja halusin aloittaa työt mahdollisimman pian.
Kauan siinä meni, mutta hyvä lopputulos. Oli hienoa tavata noin monta henkilöä ja saada tilaisuus vertailla eri työmahdollisuuksia keskenään. Viimeisin viikko oli siinä mielessä melko stressaava, että erityisesti yritykset 4 ja 8 vaikuttivat siltä, että jonkinlainen mahdollisuus olisi ollut saada näistäkin tarjous ehkä seuraavan parin viikon sisällä. En kuitenkaan surkean rahatilanteen vuoksi viitsinyt pitkittää asiaa sen enempää, vaan tällä mennään ja tulevaisuudessa sitten nähdään, mihin päätös johtaa.
Ensimmäinen myrkkykäärme nähty! Olin ihan tavanomaisella maanantaikävelyllä suositulla piknik-alueella Kings Parkissa. Olin kävelemässä kohti käärmettä, kun paikallinen henkilö pysäytti minut ja huomautti, että edessäni on käärme, ja “it’s not a good one”. Pysähdyin ja tiirailin muutaman minuutin ajan ruohikkoa ennen käärmeen havaitsemista. Tietysti piti myös kaivaa puhelin esiin ja kuvata tilanteesta video. En jäänyt seuraamaan, mitä käärmeelle kävi, mutta puistosta vastaavat henkilöt oli hälytetty paikalle ja todennäköisesti käärme siirrettiin jonnekin muualle.
Australiaan saapuessa yleensä kiinnittää ensimmäisenä huomiota siihen, kuinka luonto on niin erilaista kuin Suomessa: puut, kukat, hyönteiset, eläimet, äänet, kaikki. Hämähäkkejä ja käärmeitä useammin täällä onneksi näkee eksoottisia lintuja tai kauniisti kukkivia puita. Lenkillä ollessani näen melkein aina kakaduja, mustia joutsenia tai värikkäitä papukaijoja. Haivaroitusta en ole vielä kuullut rannalla ollessani kertaakaan, mutta sen sijaan lauman hyppiviä delfiinejä onnistuimme jo kerran näkemään.
Mustia joutsenia Lake Mongerin rannalla
Nisäkkäistä täällä on helppo tavata luonnossa kenguruita ja quokkia. Quokat, eli lyhythäntäkengurut, ovat Länsi-Australian erikoisuus. Pienet, hyvin uteliaat pussieläimet elävät täällä ainoastaan muutamalla saarella. Quokkia voi helpoiten ihastella läheisellä Rottnest Islandilla, jossa pieni lyhythäntäkenguru on taattu seuralainen evästauolle pysähtyessä. Joulunaikoihin saarella vieraillessamme quokka onnistui livahtamaan sisälle ravintolaan ja tarjoilija jahtasi rottamaista otusta pitkään ennen kun sai tunkeilijan häädettyä takaisin pihalle.
Australialainen quokka tapasi suomalaisen hirven
Kenguruita taas voi nähdä ihan Perthin keskustan läheisyydessä Heirisson Islandilla, jossa olen käynyt muutaman kerran iltakävelyllä. Myös autolla ajaessa keskustan ulkopuolella on melko yleistä törmätä kenguruun. Meille ei ole onneksi niin käynyt, mutta tien pientareelle tähyillessä olen muutaman kerran nähnyt villin kengurujoukon tai emuja.
Ulkomailla ollessa kohtaa erilaisia pieniä käytännön ongelmia kuin Suomessa. Esimerkkejä haasteista parin viime kuukauden ajalta:
Joululahjat kadoksissa
Kaksi tänne lähetettyä joululahjapakettia eivät ole vieläkään saapuneet perille. Olen käynyt kyselemässä lahjojen perään ja vaikuttaa siltä, että ilman seurantanumeroa lähetettyjä isoja kirjeitä on mahdotonta paikantaa, jos häviävät matkalla jonnekin. Tullista pitäisi tulla yhteydenotto, jos ovat siellä jumissa, eikä ole mitään kuulunut. Nooo, elän vielä toivossa, että joku kaunis päivä saapuisivat perille.
Puhelinten kuuluvuus
Tiesin etukäteen, että täällä on monessa paikassa melko hitaat nettiyhteydet, mutta se tuli yllätyksenä, että joidenkin operaattoreiden kuuluvuuskin on niin huono. Kun ajaa n. 250 km etelään, löytyy paljon katvealueita, joissa puhelimeen ei saa ollenkaan yhteyttä. Toistaiseksi ollaan käytetty prepaid -liittymiä, joten pitänee vaihtaa operaattoria, jos joskus lähtee pidemmälle ajomatkalle tai päätyy vaihtamaan pidempiaikaisempaan sopimukseen.
Siisti pukeutuminen kuumassa ilmastossa
Lämmin ilmasto on ehdottomasti positiivinen juttu, mutta esimerkiksi siisti työpukeutuminen aiheuttaa haasteita. Kun menin ensimmäiseen haastatteluun tammikuun lopulla, oli ulkona 40 astetta, eikä yksikään työhaastattelukelpoisista vaatteistani ollut oikein sopiva tuohon lämpötilaan. Lopulta kävelin paikalle kauluspaidassa ja otin mukaan bleiserin, jonka vetäistä sitten hikilänttisen kauluspaidan päälle ilmastoidussa toimistossa ennen haastattelua. Paikalle saavuttuani huomasin, että toimiston tuuletus ei ollutkaan kovin tehokas, mutta vedin silti takin päälle, kun en tuntenut oloani oikein siinä kauluspaidassakaan kotoisaksi. Pyörrytti, hiki valui otsalle ja join vauhdilla tarjotun vesilasillisen, kun oli niin kuuma.
Pekonipyykit
Asunnossa oleva kuivausrumpu lopettaa välillä ohjelman ikävästi kesken ja jättää pyykit märäksi. Kerran vein pyykit parvekkeelle kuivumaan ja myöhemmin palautui mieleen eräs asunnonvälittäjä, joka piti meille pitkän puheen siitä, että pyykkiä ei saa sitten kuivattaa kerrostalojen parvekkeilla. Kun noudin pyykit takaisin sisään, oli pyyhkeisiin tarttunut mieto pekonin tuoksu viereisen parvekkeen grilli-illalliselta.
Suomi-ikävä
Suomeen on välillä kovakin ikävä. Vaikka kulttuuri on monilta osin täällä samankaltainen, poden silti kulttuurishokin kynnysvaihetta siten, että välillä tulee ailahtelevia ärsytyksen tuntemuksia asioita kohtaan, jotka ovat eri tavalla kuin Suomessa. Ihmisiä ikävöin täällä tietysti eniten, mutta lisäksi on iskenyt suomalaisiin ruokiin aivan ennalta arvaamaton himotus. Graavilohi, ruisleipä, riisipiirakat, salmiakki, metsästä poimitut mustikat, kanttarellit, sienisalaatti, irtokarkit, nam! Olen täällä jo ihan tosissani googlaillut ruisleipäohjeita ja miettinyt, että joku päivä aloitan oman leipäprojektin.
Onneksi Suomi-vieraat tuovat mieluisia tuliaisia, kuten lakritsia ja ruisleipää pari viikkoa sitten. Tässä tämän päivän aamupala ja aa että ku maistui hyvälle!
Usean päivän +35 asteen lämpötila on aiheuttanut sen, että makuuhuone on tukalan kuuma aamuisin ja uni on ollut levottomampaa kuin yleensä. Viime yölliseen uneen sekoittui muutakin häiritsevää ja tokkuraisena ajattelin, että onkohan tuo ohiajava ambulanssi? Ei vaan ovikello..? Ei, vaan palohälytin! Kun tieto äänen lähteestä viimein iskeytyi tajuntaan, olin salamana ylhäällä. Arvelimme, että kyse on taas kerran virheellisestä hälytyksestä, joten käytin kallisarvoisen minuutin siihen, että etsin pitkähihaisen ja avaimet ja päätin nopean pohdinnan jälkeen jättää kissat sängyn alle piilopaikkaansa. Sitten ryntäsimme paloportaiden kautta pihalle, jossa pienestä viivästyksestä huolimatta olimme jämptisti ensimmäisiä. Kello oli 04:10 ja ulkona pimeää, mutta lämmintä.
Hälytin jatkoi pirinäänsä kymmenisen pitkää minuuttia. Noin 20 unista naapuria valui kodeistaan talon eteen ja sen verran kova oli yöllinen meteli, että naapuritalostakin tuli ihmisiä aamutakeissaan ihmettelemään. Muutama katseli tapahtumia parvekkeeltaan ilman mitään kiirusta poistua huoneistosta. Yhtäkään paloautoa tullut paikalle, joten oletettavasti oli taas kerran väärä hälytys.
Kun joku sai lopulta sammutettua hälyttimen ja rakennus hiljeni, kävelimme väsyneenä jonona takaisin kotiin nukkumaan.
Olen vähän pettynyt, kun vieläkään en ole nähnyt yhtään käärmettä tai pikkurillin kynttä isompaa hämähäkkiä. Torakoita sentään vilisee tuolla läheisessä puistossa auringon laskeuduttua, mutta niitäkään ei ole täällä sisällä näkynyt.
Säästä täytyy mainita sen verran, että ensimmäiset pari kuukautta oli lähes pelkkää auringonpaistetta, kuten kesät täällä yleensä onkin. Viime viikonloppu oli kuitenkin poikkeus: Samaan aikaan, kun osa itärannikosta kärsi voimakkaista pensaspaloista ja paahteesta, oli täällä lännessä toiseksi sateisin ja kaikista kylmin helmikuinen päivä koskaan. Sadetta tuli parin päivän ajan niin kovalla teholla, että muutama kaupunki kärsi jokien tulvimisesta ja uutisvirrassa oli muun muassa video asunnosta, jonka lattia lainehti vettä. Lämpötila tippui alle 15 asteen ja meilläkin oli aamulla sen verran kylmä, että heräsin palellen ja sairastin pienen flunssankin sen seurauksena.
Työllistymisen suhteen on tapahtunut edistystä. Perthissä on ollut tosi hiljainen alkuvuosi, joten lähetin turhautuneena kolme hakemusta Melbourneen ja pääsinkin yllättäen heti haastatteluun ja ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon. Sen jälkeen iski pieni paniikki, että olenko nyt miettinyt homman ihan loppuun saakka. Melbourneen on täältä rapsakat 3 500 km. Alkoi hirvittämään mahdollinen muuttohässäkkä ja kustannukset, jotka työpaikan vastaanottaminen Melistä aiheuttaisi. Kävelin Perthin keskustassa ja yhtäkkiä tuli tosi tunteellinen olo, ai että kun tämä on niin hieno kaupunki ja sääkin on jatkuvasti niin upea (pois lukien nuo pari helmikuista päivää) ja ihmiset on tosi kivoja ja miksi nyt pitäisi muuttaa, kun on juuri muutaman kuukauden jälkeen alkanut tänne hiljalleen sopeutua.
Samoihin aikoihin kävi myös niin, että eräs tuttu täällä Perthissä halusi suositella minua omille kontakteilleen ja lähetti CV:ni muutamalle henkilölle eteenpäin. Alusta asti on ollut tiedossa, että täällä pitäisi aktiivisesti verkostoitua helpottaakseen työllistymistä, mutta käytännössä ajatuksen muuttaminen teoiksi on ollut osaltani kankean hidasta. Suosittelun myötä sain kaivatun alkusysäyksen ja olen jo käynyt tapaamassa muutamia henkilöitä, joilla voi olla tarve rekrytoida lähiaikoina, tai jotka mahdollisesti tuntevat jonkun, jolla olisi tarvetta. Sen jälkeen Melbournen potentiaalinen työpaikka myös sopivasti ilmoitti, että rekryprosessiin tulee pieni viive, joten jatketaankin vasta maaliskuun aikana. Eli tässä on oivasti vielä muutama viikko aikaa katsoa ihan rauhassa, mikä on Perthin tilanne ja jos maaliskuussa näyttää edelleen huonolta, pakkaan laukun ja lähden tutustumaan, mitä itärannikolla olisi tarjolla.
Kesäloman loputtua päivät ovat hiljalleen täyttyneet taas työnhakukuvioista. Eteneminen on ollut melko hidasta ja vaivalloista – pääsin esimerkiksi yhden yrityksen listalle “mahdollisesti haastateltavista henkilöistä”, jolla viime viikolla käydyn puhelun perusteella olen edelleen, mutta prosessi on ollut jo kuusi viikkoa jäissä. Kävin myös juttelemassa yhden työnvälitysfirman edustajan kanssa ja vaikka henkilö totesi, että osaamisellani on varmasti mahdollisuus löytää paikka, kannattaa varautua lyhytkestoisiin sopimuksiin ja välttämättä työpaikkaa ei löydy ihan hetkessä, koska markkinatilanne on nyt tosi huono.
Jo ennen tänne muuttoa oli jokseenkin tiedossa se, että Länsi-Australian kaivosteollisuudella ei mene hyvin verrattuna parhaimpiin vuosiin. Silti oli yllätys, kuinka konkreettisesti nousukauden päätös täällä näkyy.
Länsi-Australian talouden osa-alueista iso lohko on raaka-aineiden jalostusta. Vuonna 2005 alkoi täällä ennennäkemätön buumi, kun rautamalmin kysyntä kasvoi Kiinassa voimakkaan teollistumisen myötä. Koska tarjonta ei kyennyt heti reagoimaan kasvaneeseen kysyntään, nousi rautamalmin arvo yhdeksänkertaiseksi vuodesta 2000 vuoteen 2011. Uusiin kaivoksiin investoitiin ja Länsi-Australiaan syntyi yli 100 000 uutta työpaikkaa. Mahdollisuus rikastua kaivostöissä houkutteli tänne muuttovirran, joka on kasvattanut osavaltion väkilukua sadoilla tuhansilla ihmisillä.
Rautamalmin hinnan kehitys vuodesta 1980. Graafi täältä
Vuonna 2014 hinta romahti ja sen seurauksena työttömyys on kääntynyt voimakkaaseen kasvuun. Vuonna 2012 osavaltion työttömyysaste oli vaivaiset 3,7%, kun taas marraskuussa 2016 työttömyysaste käväisi jo hetkellisesti 6,9%:ssa, mikä on huonoin lukema sitten vuoden 2002.
Talous hakee nyt uutta tasapainoaan. Perthin väestöstä n. 1/3 osa on maahanmuuttajia ja nyt, kun työpaikkoja leikataan, monet palaavat takaisin kotimaahansa tai muuttavat toiseen osavaltioon. Tilanne on siten vaikuttanut myös asuntojen hintoihin ja samoin toimistotilojen vuokra-asteeseen. Kaivosbuumin aikana hypänneet hinnat laskevat hiljalleen vastaamaan uutta kysyntätasoa. Vuokra-asuntonäytöissä käydessä ihmisiä on ollut melko vähän (sama tilanne myös omistusasumisessa), joissain tapauksissa välittäjät kehottavat suoraan pyytämään asunnosta pyyntihintaa halvempaa vuokrahintaa. Keskustassa kävellessä joka puolella on “For Lease” -kylttejä, ja uutisissa olikin artikkeli, jonka mukaan bisneskeskustan toimistoista on peräti 25,2% tyhjillään.
Perthin taloudellinen tilanne on yleinen small talkin aihe. Ravintolan vessassakin tuli henkilö selittämään, kuinka isän kaivosalan firmalla oli vielä pari vuotta sitten yli 10 työntekijää ja nyt vain kaksi. Näin suomalaisena, v. 2008 yliopisto-opinnot aloittaneena laskusuhdanne ja toisiaan seuraavat irtisanomisuutiset ovat tuttuja koko opintojakson sekä työuran ajalta ja 7% kuulostaa vielä ihan ok:lta työttyömyysasteelta. Erona onkin lienee se, että Perthissä muutos tilanteeseen on tullut ihan vasta ja niin äkillisesti. Täällä kaikilla on vielä hyvin muistissa se, kuinka jokaisella kykenevällä oli mahdollisuus tienata ylimääräistä ja ostettiin hienoja autoja, purjeveneitä ja vesiskoottereita. Suomessa “silloin, kun myytiin vielä Neuvostoliitolle” ja “silloin, kun koko maailma käytti vielä Nokian puhelimia” -tyyppisiä voimakkaan talouskasvun tarinoita kuulee pelkästään vanhemmalta sukupolvelta.
Meillä on tänään vuokra-asunnossamme “periodical inspection”, joten ajattelin siivousurakan jälkeen käyttää tilaisuuden hyödyksi ottamalla muutaman julkaisukelpoisen kuvan nykyasumuksestamme.
Asuntomme sijaitsee hyvin lähellä Perthin bisneskeskustaa, on kooltaan 71 neliötä, rakennettu vuonna 2010, täysin kalustettu ja kolmannessa kerroksessa.
Ensimmäisessä kuvassa on näkymä olohuoneesta avokeittiöön. Oikealla on meidän ruokapöytä, tai no yleisemmin läppärien ja post-it -lappujen valtaama työskentelytila. Kuvassa näkyvä ovi on ulko-ovemme. Australialaisasunnoissa ei välttämättä ole sen kummempaa eteistä, ja mitäpä sillä oikeastaan tekisikään, kun ison osan vuodesta voi vaan kävellä sisään ilman tarvetta ripustaa takkia mihinkään. Paikalliset pitävät myös kengät jalassa sisällä.
Keittiössä ei ole kahvinkeitintä, mutta tarkkasilmäinen voi huomata hanan edustavalla olevan putken, joka kuuluu AeroPressiin, jonka avulla keittelen joka-aamuiset sumpit. Täällä ei kovin paljoa harrasteta suodatinkahvia ja siksi meilläkään ei ole kahvinkeitintä ainakaan vielä, mutta espressokoneet ovat kyllä suosittuja.
Vasemmalla edessä oleva pömpeli ei ole modernia taidetta, vaan kissojen raapimispuu. Vasemmalla näkyy myös palanen meidän ovipuhelinta (sitä luultiin jo kerran lankapuhelimeksi, ja siksi tämä tarkennus).
Seuraavassa kuvassa olohuone. Huonekalut tosiaan kuuluivat vuokrahintaan ja erityisesti täällä keskustassa on paljon kalustettuja asuntoja vuokrattavana. Kalustettu tarkoitti tämän kämpän kohdalla sitä, että täällä oli myös lakanat, keittiötarvikkeet, siivousvälineet, silitysrauta, kaksi hiustenkuivaajaa ja muuta tarpeellista valmiina. Kalustamaton vuokra-asunto voi täällä olla joko “with white goods” tai ilman, eli vuokraan ei välttämättä sisälly esimerkiksi jääkaappia tai pesukonetta.
Parveke ja näköala. Vesialue on Perthin poikki kulkeva Swan River. Parvekkeella voisi myös grillata, mikäli omistaisimme grillin.
Käytävä, jonka ovet johtavat makuuhuoneisiin ja kylpyhuoneeseen. Varrella on myös liukuovellinen syvennys pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle, mikä on tosi näppärä.
Toinen kahdesta makuuhuoneesta. Kuten kuvista huomaa, koko asunto on vuorattu tuolla harmaalla kokolattiamatolla kylpyhuoneita ja avokeittiötä lukuunottamatta. Kokolattiamatto on ollut suurin päänvaiva ja harmistuksen kohde asunnossa, kun kerää herkästi kissojen karvaa ja on todella työläs imuroida puhtaaksi. Valitettavasti kokolattiamatot ovat täällä todella yleisiä.
Vaatekaapit näyttävät tältä. Hyllyt puuttuvat, mutta Ikeassa myydään tuollaisia ihan näppäriä ripustettavia malleja.
Lopuksi vielä kylppäri. Asunnoissa on yleistä, että kylpyhuoneita on yhtä monta kuin makuuhuoneita, ja niin myös meilläkin, mikä on ihan kätevää. Kuvassa näkyvä metallinen kehikko on käsipyyheteline.
Vuokra-asuminen Australiassa poikkeaa yleisesti jonkin verran Suomen käytännöistä. Asuntoa hakiessa normaalien palkkakuittien ja henkkareiden lisäksi hakemukseen piti ilmoittaa suosittelija (esim. aikaisempi vuokranantaja), johon ainakin meidän tapauksessa ihan oikeasti oltiin yhteydessä – tosin kaksi mukana muuttavaa lemmikkieläintä saattoi vaikuttaa asiaan. Lisäksi yleinen käytäntö on kirjoittaa cover letter vuokranantajalle. Hakemuksessa piti myös ilmoittaa haluttu kesto vuokrasopimuksen pituudelle, jona aikana sopimusta ei voi irtisanoa ilman ylimääräisiä kustannuksia. Yleensä minimiaika täällä on 6 kk ja jos useampi on kiinnostunut asunnosta, ovat yleensä 12 kk vuokrasopimukseen suostuvat etusijalla.
Sisäänmuuton jälkeen on joillain välitysfirmoilla nämä siisteystarkastukset, ja näköjään ainakin meidän tapauksessa joka kolmas kuukausi.
Käytännössä siisteystarkastuksen ajankohta ilmoitetaan noin kuukausi ennen varsinaista tarkastusta. Kellonajallisesti ajankohta on yhtä epämääräinen kuin Postin toimitusajat Suomessa, esimerkiksi “saavumme klo 12-17 välillä”. Samalla myös lähetetään tehtävälista siivottavista asioista:
Walls, doors and light switches should be clean with no superficial hand marks or scuff marks.
Windows – glass and inside bottom runner frame and ledges clean and free of dead insects, dust, dirt, etc.
Skirting boards and all sills clean and free of scuff marks.
Wire screens and doors brushed and ledge between screen/glass clean, no tears or holes to flywire (replaced if necessary).
Cornice/ceiling free from cobwebs, dust and no marks.
Light fittings free from cobwebs/dust. Globes in good working order.
Exhaust fan covers washed and securely fitted.
Carpets to be vacuumed (professionally steam cleaned if needed).
Cupboards, drawers and bench tops to be cleaned to exterior and interior.
Kitchen sink and laundry tub clean, drains clear of food-stuffs, clothes fluff or discolouration, wall and floor tiles and grout to be clean and free of scum or staining.
Bath, basin and mirrors clean, free of scum or marks.
Shower recess, tiles, grouting, shower screen, drain clean of all mould, hair and soap scum.
Toilet, including pedestal, bowl, seat and cistern to be clean.
All floor surfaces, tiles or lino clean, grout to be free of mould or stains and no stains or scuff marks to flooring.
Stove, including oven and shelves, griller and recess, hot plates and drip trays, chrome surrounds and enamel exterior cabinet, glass door, control panel, etc, all cleaned with over cleaner, no baked on stains, etc.
Floor waste pipe outlet grates clean, inside and outside property.
Garden tidy, bushes trimmed and healthy, beds free of weeds.
Reticulation complete and in good working order.
Lawns weeded, cut and edged.
Front and back veranda swept and any stains removed.
Eaves and brickwork free of cobwebs, all surfaces clean of any marks, etc.
Paths swept and any weeds, grass or stains removed.
All paving/concrete/driveway areas free of oil and grease, professionally steam cleaned or treated if necessary.
Garden shed/garage tidy, swept and free of rubbish, cobwebs, etc.
No rubbish on the premises, bins ready for collection and not left over-flowing.
Itse tarkastuksessa sitten tarkastuksen tekevä henkilö kiertää kaikki huoneet läpi ja ottaa asunnosta kuvia. Asunnon omistajalle ihan kätevä käytäntö, mutta vuokralaiselle vähän ahdistavaa.
Vietämme täällä parasta aikaa kesälomakauden loppua.
Tuollainen teltta pitäisi kyllä hommata. Rannalla on aurinkoisina päivinä niin kuuma, että varjo tulisi tarpeeseen
Vuoden lomat jakautuvat täällä eri tavalla kuin Suomessa. Koululaisille kesäloma on vuoden pisin loma, mutta vain kuuden viikon mittainen. Kesäloma loppuu tammikuun loppuun, jolloin alkaa noin 10 viikon pituinen opiskelupätkä, jonka jälkeen on taas kahden viikon loma, jonka jälkeen taas opiskellaan 10 viikkoa. Vuoteen mahtuu näin ollen kolme kahden viikon pituista lomaa kesäloman lisäksi. Koululomat näkyvät jonkin verran katukuvassa – esimerkiksi Perthin keskusta oli päivisin paljon vilkkaampi koululomien alun jälkeen ja hotellivaraukset, ym. kannattaa hoitaa ajoissa, mikäli oma loma ajoittuu koululomien kanssa samaan ajankohtaan.
Työssäkäyville vuosiloman pituus on neljä viikkoa, eli viikon lyhyempi kuin Suomessa. Lähes kaikki asiantuntijatyötä tekevät ovat ainakin pari viikkoa joulun aikoihin lomilla, ja useat toimistot menevät myös kokonaan kiinni jouluviikon ajaksi. Loman pidennys palkattomalla vapaalla on mahdollista ja ilmeisesti myös yleistä Australiassa.
Neljän lomaviikon lisäksi on yleisiä vapaapäiviä, joita Länsi-Australiassa on vuodessa 10 kpl (vs. Suomen 13 kpl, tai 17 kpl jos aatot lasketaan mukaan). Käytännössä arkipäiville osuvien vapaapäivien määrä on kuitenkin melkein sama kuin Suomessa, koska Ausseissa on voimassa mukava käytäntö, jonka mukaan viikonlopulle osuva vapaa muuttaa seuraavan viikon maanantain yleiseksi vapaapäiväksi. Esimerkiksi vuonna 2017 Suomessa on 9 arkipäivälle osuvaa yleistä vapaata, jos aatot lasketaan mukaan, ja täällä Länsi-Australiassa 10.
Lomalla on tyypillistä lähteä reissuun – vähintäänkin pois kaupungista. Autottomille autonvuokraus on lähes välttämättömyys, koska julkinen liikenne ei ole täällä kovinkaan kattava. Auton voi kuitenkin saada rajattomilla kilometreilla ja ulkomaalaisella ajokortilla n. 30 eurolla per päivä + bensat.
Meille tuli pari kaveria kylään Suomesta. Perthin nähtävyyksien lisäksi vuokrasimme auton ja ajoimme noin kolmen tunnin mittaisen matkan läheiselle viinitila-alueelle Margaret Riveriin.
Margaret River on n. 4 500 asukkaan kylä, joka houkuttelee vuosittain n. 500 000 turistia nauttimaan alueen viineistä ja luonnosta. Vuokrasimme pienen mökin, jonka parvekkeella saattoi mukavasti grillata ja pelata lautapelejä illan hämärtyessä. Viinitilakierrosten ja hyvän ruuan lisäksi näimme loman aikana paljon eläimiä, luontoa ja rantoja, muun muassa isoja rauskuja, kenguruita, emuja, quokkia ja valtavan ison pelikaanin.
Kokonaisuudessaan oli tosi hyvä, onnistunut ja rentouttava loma ja nyt on taas helppo palata arkirutiineihin.
Meidän ensimmäinen australialaisjoulu piti sisällään Ikean lihapullia ja glögiä, Pictionaryn pelaamista, hyvän illallisen mukavien ihmisten seurassa ja pikavisiitin lähes autiolla rannalla.
Jouluaatto vietettiin Yanchepissa, n. 60 km Perthistä pohjoiseen erään toisen suomalaisen kutsumana Airbnb-majoituksessa. Laatikoita ja kinkkua ei ollut, vaan kaikenlaista hyvää syötävää nyyttärihengessä, kuten hummeria, sushia ja ranskalaisia juustoja. Jännitystä iltaan toi se, että taloon asennettu varashälytin pärähti pari kertaa soimaan, kun tarkoituksena oli käynnistää ilmastointi. Täkäläisistä hälyttimistä lähtee aivan hillittömän kova meteli, jotta naapuritkin varmasti kuulevat, että nyt voi olla murtovaras talossa. Katu-uskottavasta äänestä huolimatta vartijoita, poliiseja tai naapureita ei kuitenkaan ilmaantunut paikalle.
Varashälyttimestä tuli mieleen meidän vuokra-asunnon palohälytin, joka sekin on kammottavan kovaääninen “PIRRRRRRRRRRRRRRR” ja on pärähtänyt pari kertaa soimaan ilman mitään syytä. Naapurimme väitti kerran, että auton tyhjäkäyttäminen kellarin parkkihallissa voi laukaista palohälyttimen. Hälytin soi tosiaan koko kerrostalossa, joten kerran käräyttäessäni pari paahtoleipää iski pieni pelko, että kohta joudun selittelemään kaikille naapureille, että paahtimen säätäminen kuumemmalle ei ollut hyvä idea. Onneksi käry ei ihan yltänyt hälyttimeen asti.
Tänään, eli joulupäivänä, oli ajatuksena käydä rannalla, mutta tuuli oli niin voimakas, n. 45 km/h, että päädyimme vain hetkeksi katsomaan valtavia aaltoja. Pieni häivähdys jouluikävästä käväisi jossain vaiheessa. Suomalainen joulu on niin ainutlaatuinen yhdistelmä asioita, joita ei löydy täältä: jouluvalot pimeässä ja kylmässä, lumi, joulukuusi, synkeän hartaat joululaulut, sukulaisvierailut, laatikoiden, lohen ja suklaan syönti, sekä illan kohokohta, eli joulupukki. No, ehkä sitten jouluna 2018 seuraavan kerran? Saapas nähdä.
Kova tuuli ei oikein välity tästä kuvasta, mutta rannan ei hyvällä säällä kuuluisi olla ihan näin autio joulupäivänä
Viikon päästä on jo vuosi 2017 ja sekin on suuri mysteeri. Jännä nähdä, missä sitä asuu ja mitä tekee vuoden lopulla. Nykyasumukseen pitää ihan lähiviikkoina uusia vuokrasopimus, joten ainakin seuraavat kuusi kuukautta on tarkoitus viettää vielä West Perthissä herkän palohälyttimen seurassa.
