On joulukuu ja kolme vuotta tuli juuri täyteen eloa Australiassa. Kesällä on yleensä paras vuodenaika vierailla täällä päin maapalloa, kun lämpöä ja aurinkoa riittää, eikä lokakuun jälkeen pitäisi paljoa sataa vettä. Suomivieraiden kautta havahtuu enemmän pohdiskelemaan arkea täällä ja miettimään, millä tavoin elämä on muuttunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Seuraavassa havaintoja.

1. Yökukkujasta on tullut aamuvirkku

Tyypillisen perthiläisen aktiivisin aika on klo 06-18. Aurinko nousee kesällä jo viiden aikoihin ja laskee seitsemän jälkeen. Palvelut täällä noudattavat tuota samaa rytmiä – ensimmäinen ryhmäliikuntatunti kuntosalilla on täkäläisille aamuvirkuille jo klo 5 aamulla ja monet kaupat menevät kiinni viimeistään klo 18. Täällä on myös vähemmän katulamppuja kuin Suomessa ja sekin vähentää ulosmenon houkuttavuutta iltapimeällä. Valon määrä on siirtänyt omaakin rytmiä siten, että herään viikonloppuinakin yleensä kahdeksan maissa ja sen myötä menen jo yhdentoista aikoihin nukkumaan. Töiden kannalta on kätevää, ettei klo 7-7:30 herätykset aamulla tuota erityistä tuskaa ja joskus jopa herään ennen herätyskelloa, mitä Suomessa ei tapahtunut juuri koskaan. Ainoastaan suomivierailijan kannalta aikainen elämänrytmi voi olla alussa hankala, kun jetlag tähän suuntaan muutoinkin siirtää heräämistä myöhempään. Nyt valoisampaan vuodenaikaan olen myös alkanut välillä heräillä viideltä tai kuudelta aamulla väsyneenä, kun on niin kirkasta. 

2. Autoilijan paratiisi

Perth on kiva paikka autoilla. En ole itse mikään vuoden kuski, mutta silti täällä ajaminen on ihan ok, koska kelit ovat suurimman osan vuodesta hyvät, moottoritiet monikaistaisia ja kiihdytyskaistat pitkiä. Eikä liikenne ole mitenkään kovin ruuhkaista, jos ei tarvitse pahimpaan töihinmeno/tuloaikaan ajaa. Täällä ovat lähimmät kohtuuhintaiset ruokakaupat sen verran kaukana, että kauppaan on kätevintä hurauttaa autolla kerran viikossa. Tästä on tosin seurauksena se, että tulee välillä hyödynnettyä turhankin paljon Uber Eatsia ja muita ravintoloiden kotiinkuljetuspalveluita, kun lähteminen paikalliseen “Prismaan” keskellä viikkoa on niin ison kynnyksen takana. 

Huono puoli autoille suunnitellussa kaupungissa on se, että valtaväylät katkovat monet kivat kävelyreitit tässä keskustan lähettyvillä. Autot eivät myöskään pahemmin väistä täällä jalankulkijoita ja Suomessa viimeksi käydessäni ihan yllätyin, kuinka tyylikkäästi siellä annettiin tietä suojatien ylittäjille. Ei vaan täällä. Samoin pyöräilijöille on jonkin verran omia reittejä, muttei kovin kattavaa verkostoa, ja välillä joutuukin sitten pyöräilemään joko autojen seassa tai kävelytietä. Auto tuleekin usein valittua kulkuneuvoksi, jos me molemmat ollaan liikenteessä.

3. Kylmän ja kuuman vaihtelu

Valonmäärän lisäksi myös lämpötilavaihtelut ovat muokanneet täällä arkea. Talvella on kylmä sisätiloissa ja täytyy pukea päälle villasukkaa, paitaa ja housua, jotta tarkenee palelematta. Kesällä taas tulee sen verran katsottua lämpötilaa, että yli 35 asteessa harvemmin tulee tehtyä pidempää kävelylenkkiä, juoksusta nyt puhumattakaan. Sisälämpötilat heittelee aika paljon ja tästä selviääkin parhaiten kahden peiton taktiikalla. Yöllä nukkumaan mennessä valitsen päälleni kevyemmän peitoista ja heitän paksuimman jalkoihin. Jos yöllä tulee kylmä, voi vetää myös sen toisen peiton päälleen, joskus jopa heräämättä siihen itse. 

Lämpötila täytyy tietysti myös huomioida pukeutumisessa. Aurinkorasvaa lätkin joka aamu kasvoihin ja kesällä myös käsiin ja jalkoihin. Viileämmällä ilmalla tykkään kävellä töihin, mutta kun lämpöä on yli 25 astetta, on kätevämpi pyöräillä ja käydä suihkussa työpaikalla. Työpukeutuminen on kesällä kevyempää kuin Suomessa – sukkahousuja ei tarvitse käyttää ja hihattomia paitoja näkyy paljon toimistolla. 

4. Harrastukset ja tekemiset

Täällä tekeminen kavereiden kanssa on usein sitä, että käydään kahvilla tai brunssilla, night marketissa tai vaikkapa puistopiknikillä, tai kävellään reitti kansallispuistossa ja ulkoiltua tuleekin sitten samalla. 

Sisätiloissa tulee tehtyä ihan samoja juttuja kuin Suomessakin, katsottua Netflixiä ja oltua tietokoneella tai selailtua puhelimella nettiä.  Aussi-tv:tä tulee tosi harvoin katsottua, kun mainoskatkoja on niin usein. Myöskään HBO:n sarjat eivät näy täällä minkään kätevän kuukausihintaisen palvelun kautta, jonka voisi irtisanoa koska vaan, niin niitäkin on tullut viime aikoina vähemmän seurattua. 

Yleisesti ottaen harrastuksia ja menoja on vähemmän kuin Suomessa asuessa. Kirjoitusryhmässä käyn edelleen kerran kuusssa – ideana siis se, että annan palautetta toisten kirjoituksista ja saan palautetta omistani. Jonkin verran koodaan mobiilisovellusjuttuja vapaa-ajalla. Olen välillä miettinyt, pitäisikö aloittaa jotain uutta, mutta toisaalta nauttinut siitä, että kaikki illat ja viikonloput ei ole buukattu täyteen pakollisia menoja. Täällä on kolmessa vuodessa vähitellen onnistunut ottamaan rennomman asenteen elämän suhteen, eikä ihan kaikkia osa-alueita tarvitse hampaat irvessä suorittaa. Riittää, että panostaa niihin muutamaan juttuun, joista erityisesti tykkää. 

Kaffe, sumppi ja tsufee. Yritin taas olla kahvilakossa ja useamman kuukauden onnistuinkin pysyttelemään erossa, mutta minkäs teet. Addikti on addikti ja itselleni nollatoleranssi olisi ainut tapa pysyä “kuivilla”.

Australiassa kahvia juodaan eri tavoin. Täällä harvempi omistaa kahvinkeittimen ja kaupassakin on yleensä vain yksi tai kaksi eri suodatinkahvinkeitinmallia. Sen sijaan käytetään espressokoneita ja hieno masiina löytyykin jokaisesta itseään arvostavasta kahvia myyvästä kojusta, jopa pienestä lähikaupastakin.

Kun suomalainen tilaa “one coffee, please”, australialainen ei ymmärrä, mitä tuolla tarkoitetaan. “Yksi kahvi” ei määrittele ollenkaan, kuinka paljon laitetaan vettä, maitovaahtoa, kahvia, sokeria? Sen sijaan täytyy tilata cappuccino tai flat white tai jokin muu, joka määrittelee kahvin ja maidon suhteen. Usein pitää myös mainita haluamansa koko ja haluaako kahviinsa sokeria. Suomalaista kahvia voi koittaa tilata sanomalla esimerkiksi “a long black with milk on the side, no sugar”. Long black tosin on kuumalla vedellä jatkettu espresso, eli aivan perinteistä suodatinkahvia voi olla haastavaa saada. Yhden kerran olen moista nähnyt eräässä kahvilassa Subiacossa. Pöydällä porisi Moccamaster ja myyjä kysyi, että haluatteko, että kahvi tehdään tuolla espressokoneella, vai tekeekö mieli maistaa tätä erikoisuutuutta, suodatinkahvia.

Oma kahvilakkoni alkoi alati pahenevista migreenikohtauksista, joihin kahvittomuus auttaa. Ensimmäisen kerran tänä vuonna repsahdin takaisin kahvinjuojaksi, kun kuuntelin Auta Antti! -podcastia, jonka ensimmäisissä jaksoissa Antti hehkuttaa juomaansa kahvia ja ryystää sitä antaumuksella. Heikko on riippuvaisen mieli! Kotona oli heti keitettävä kupponen ja siitä se sitten lähti. Sitten pääsin taas moneksi kuukaudeksi eroon, kunnes muutama viikko sitten kävimme Swan Valleyssa paikallisessa kahvipaahtimossa. Yahava CoffeeWorksissä saa maistella haluamiaan kahveja, omnomnom! Kun kerroin kahviherkkyydestäni, möivät ovelat ketut minulle tietysti pussillisen kofeiinitonta kahvia. Nyt olen viimeisen viikon ajan nautiskellut kahvista ilman kofeiinia ja jännittänyt, lisääntyvätkö päänsäryt. Nähtäväksi jää. Yllätyksekseni kofeiinitonta kahvia saa täällä myös lähes joka paikasta, vielä kertaakaan ei ole tullut eioota. Jopa ajaessamme n. 150 kilometria Perthistä pohjoiseen ja pysähdyttyämme pieneen tienvarsikahvilaan jätskeille, löytyi valikoimasta kofeiinitonta kahvia. Ah, addikti kiittää.

Lopuksi vielä muutama asiaan varsinaisesti liittymätön kuva viime viikonlopun reissulta. N. 200 kilometria ajoimme pohjoiseen ja takaisin Perthiin, tällaisia olivat näkymät:

Aussityöpaikoilla tuntuu olevan suomalaisia työpaikkoja enemmän sosiaalista oheistoimintaa työpäivään sisällytettynä. Viime vuonna meille järjestettiin työpaikan omat Selviytyjät, johon jokaisesta tiimistä valittiin yksi osallistuja. Tämän vuoden kisana on taas ollut Master Chef tiimeittäin. Meidänkin tiimi kisasi alkukarsinnoissa, aiheena ‘Donut go breaking my heart’ ja budjettina 40 dollaria, jolla piti ruokkia noin 20 ihmistä. Ruoka valmistettiin etukäteen ja tuotiin töihin vain näytille. Sen jälkeen tuomarit maistoivat ensin ja pisteyttivät annokset, minkä jälkeen muut saivat rääppiä loput herkut suihinsa.

Meidän tiimi koostuu enimmäkseen hiljaisista ja sosiaalisia tilanteita kammoksuvista IT-alan ihmisistä, joten yllätys ei ollut suuri, kun kukaan ei ilmoittautunut vapaaehtoiseksi väsäämään suurta donitsikakkua tai muuta tuomareiden sydämet sulattavaa leipomusta. Lopulta ostimme kaupasta donitseja ja kokosimme niistä keon, jonka koristelimme suklaakastikkeella, kermavaahdolla ja mansikkahillolla. No, arvatenkin tämä läjä hävisi vastapuolen luomuksille, joten kisa ei jatkunut meidän osalta. Onneksi sinänsä, koska melkoinen homma oli suunnitella ja säätää, mihin tuo 40 dollaria käytetään. Muiden herkkujen syöminen joka toinen viikko on kumminkin ollut kivaa.

Tuollaiset järjestetyt ‘aamuteet’, eli morning teat ovat muutoinkin täällä yleinen tapa. Googlekin tietää kertoa seuraavaa:

morning–tea. Noun. (plural morning teas) (Australia, New Zealand) A small meal or snack eaten between breakfast and lunch; a period of time set aside for this purpose, taken as a break from schoolwork, work, a conference, etc.

Töissä nuo morning teat ovat yleensä vapaamuotoisia tiedotustilaisuuksia, jossa julkistetaan joku asia tai muuten vaan juhlistetaan onnistumisia. Työpaikan keittiönpöydälle katetaan pientä naposteltavaa, kevätkääryleitä, sushia, pieniä kerrosvoileipiä ja sen sellaista. Usein yllättävän suolaispainotteista purtavaa. Teetä tai kahvia ei myöskään tapahtumassa tarjoilla tai juoda, mutta toki oma-aloitteisesti voi tehdä itselleen kupposen, jos sellainen maistuu. Viime syksynä järjestettiin myös monikulttuurisuuden aamutee, johon jokainen sai tuoda syötävää omasta synnyinmaastaan/kulttuuriperimästään.

Ruoka on myös keskeinen osa meidän sprint- ja increment planningeja. Varsinkin kahden päivän kestoinen increment planning, jossa suunnitellaan työt noin seuraavalle kolmelle kuukaudelle, on todellista mässäämistä. On sipsiä, karkkia, suklaapatukoita, keksejä, ja myös niitä donitseja.

Jaaha, on taas blogin pitäminen jäänyt ihan retuperälle. Huhtikuussa kirjoitin yhden tekstin, mutta onnistuin kadottamaan sen bittiavaruuteen. Viimeisen kolmen kuukauden aikana on kyllä tapahtunut ihan kirjoittamisen arvoisia asioita:

• Muutimme uuteen vuokra-asuntoon. Tämä on ihan huikean tilava ja uusi paritalon puolikas n. 30 min kävelymatkan päästä keskustasta. Tykkään! Mahtava asia on myös se, että naapuritalo vuokrattiin eräälle yritykselle, jolla piti alkaa IT-projekti. Projekti ei kuitenkaan koskaan alkanutkaan ja talo on edelleen tyhjillään.
• Sain vakituisen työpaikan. Olee oleole olee! Eipähän tarvitse enää joka kuudes kuukausi miettiä, jatketaanko työsopimusta.
• Olen laajentanut työtehtäviäni koodaamisen puolelle. Opiskelin ensin kotona Android-koodaamista (tai siis Javaa ja XML:ää enimmäkseen). Sitten, pitkän harkinnan jälkeen, uskallauduin pyytämään itselleni Macin ja tarvittavat tunnukset. Siitä se sitten lähti. Nyt olen koodannut parin kuukauden aikana noin 3 viikkoa täyspäiväisesti ja 5 viikkoa tehnyt “oikeita” töitäni. Vähän sen mukaan, millaiselle toiminnalle tiimissäni on isoin tarve.

Tänään en kumminkaan koodannut tai tehnyt niitä muitakaan töitä, vaan istutin kasveja ja kitkin rikkaruohoja. Vakituiseen työsopimukseen kuuluu mahdollisuus tehdä pari päivää vuodessa vapaaehtoistöitä työpäivän sijaan. En tiedä, onko suomalaisissa yrityksissä vastaavia päiviä tarjolla, mutta käytäntö sopisi ihan hyvin Suomeenkin. Firma saa mainetta ja näkyvyyttä, kun menemme firman paidat päällä auttamaan erilaisissa vapaaehtoisprojekteissa. Ja itsellekin on kiva kokemus, kun saa vaihtelua arkiseen toimistolla istumiseen.

Vapaaehtoistyön kohteita tulee tarjolle vuoden mittaan useita. Itse ilmoittauduin mukaan Yanchepissa (n. 100 kilometriä Perthistä pohjoiseen) olevan luonnonpuiston ylläpitotehtäviin.

Päivä oli aika rento. Kymmeneltä aamulla olimme puistossa, sen jälkeen ohjelmassa oli esitys aboriginaalikulttuurista ja noin tunnin verran rikkaruohojen kitkemistä metsässä.

Sen jälkeen syötiin länsiaustralialaisilla yrteillä maustettua kengurumakkaraa. Täällä kengurunlihaa saa ostettua jokaisesta ruokakaupasta, mutta harvempi aussi sitä päivittäin syö. Lihaa pidetään enemmän bodareiden ja muiden terveysintoilijoiden ruokana, koska rasvaa on vähän, ja kengu on helppo paistaa pannulla kengänpohjanmakuiseksi. Oikein valmistettuna kenguru on ihan hyvää.

Ruokailun jälkeen istutettiin uutta rantakasvillisuutta. Alueella oleva järvi on pahasti kuivunut pohjaveden hupenemisen myötä, mutta nyt taas talven tullessa on toiveita siitä, että vesimäärä palautuisi parempiin lukemiin.

Kiva päivä kokonaisuudessaan ja hieno kokemus päästä avustamaan luonnonpuistossa.

Ensinnäkin, hyvää juhannusta Suomeen! Kaikille huolestuneille tiedoksi, että talvi tuli Australiaan ja joko laskenut sisäilmalämpötila tai muut toimenpiteet kuolettivat kaappikoiperhoset, koska niitä ei ole sitten viime postauksen enää näkynyt.

Alkutalvi oli tosiaan melkoisen hyytävä. Samaan aikaan kun Suomessa nautiskeltiin helteistä, niin täällä piti sisällä istuskella huppari päällä ja villasukat jalassa ja nukkumaan mentäessä vetää se paksuin untuvapeitto päälle. Kylmyyden seurauksena hyökyi toimistolle flunssa-aalto ja itsekin olin kaksi viikkoa rohiseva ja räkäinen. Nyt onneksi flunssa loppui ja ulkolämpötila hyppäsi takaisin kahteenkymppiin.

Sitten itse asiaan. Vuosi sitten kirjoittelin viimeksi työpaikan kulttuurieroista. Ajattelin, että nyt jo pidempään oltuani töissä on aika kirjoittaa osa kaksi ja luetella muutama eroavaisuus lisää:

“Mitä kuuluu”

Australiassa on oppinut muutamia käytöstapoja, joista yksi on se, että kaikkialla kuuluu kysellä, että mitä kuuluu. Esimerkiksi ruokakauppaan mentäessä on ihan normaalia, että kassahenkilö kysyy, mitä kuuluu, ja siihen sitten vieläpä vastataan, että “hyvää, mitäs sinulle kuuluu”. Joskus kassahenkilöt kyselevät muitakin kysymyksiä ja sitä näin ujona suomalaisena meinaa totaalisesti jäätyä, kun pitää tuntemattomien kanssa rupatella.

Työpaikallakin usein kysellään aamulla, mitä kuuluu. Joskin melko tiiviissä avokonttoriympäristössä olen huomannut, että usein vain se lähimpänä istuva kysyy, eli kaikkialta ei sentään kuulu mitä kuuluu -kuoro, kun tulee aamulla töihin.

Edelleen itselleni hämmentävä tilanne on se, kun joku tuttu harppoo kovaa vauhtia toimistolla vastaan ja ohi ja ehtii siinä ajassa kysyä, että “Hi Kati, how are you”, mutta en ehdi itse avata suutani ennen kun henkilö on jo kaksi metriä takanani, sitten käännyn ympäri ja olen, että “ööö good, how are you”, mutta siinä ajassa henkilö on jo usein ehtinyt mennä menojaan.

Hyvää yötä

Edelliseen kohtaan liittyen, täällä joskus sanotaan, että “Good night” tai “Have a good night”, kun ihmiset lähtee viideltä töistä kotiin. Olisi hassua Suomessa toivottaa ihmisille hyvää yötä tuohon aikaan päivästä.

Aamutee, iltapäivätee

Nykyisellä työpaikallani tulee melko usein kalenterikutsuja otsikolla “Morning tea” tai “Afternoon tea”. Teetä näissä teekutsuissa ei kuitenkaan tarjoilla, vaan kyse usein vähän vapaamuotoisemmasta, lyhyestä tiedotustilaisuudesta, joka yleensä pidetään tietyn kerroksen keittiössä ja johon kuitenkin halutaan mahdollisimman laaja osaanotto. Tarjolla on samalla pientä purtavaa, esimerkiksi kevätkääryleitä, voileipiä ja keksejä.

Keskustelevuus, asioiden pyörittely

Täällä ollessani olen nähnyt pari organisaatiomuutosta. Kokemukseni mukaan suomalainen tapa on ollut aina suoraviivainen näissä tilanteissa, tyyliin tiedotustilaisuus ja “tässä tämä uusi organisaatiokaavio nyt on” ja “tämä tulee sitten voimaan tänä päivämääränä”. Täällä muutos on edennyt suunnilleen siten, että 1) Tiedotustilaisuus, jossa kerrotaan ainoastaan, että muutos on tulossa (jonka kaikki jo tiesivät etukäteen), ilman yksityiskohtia 2) Tiimikohtainen tiedotustilaisuus 3) Kolmas tiedotustilaisuus, jossa näytetään organisaatiokaaviota, joka on kuitenkin keskeneräinen eikä sisällä henkilöiden nimiä. Ihmisille annetaan pari viikkoa aikaa antaa palautetta 4) Kaksi tai kolme sessiota, jossa ihmiset saavat kysyä kysymyksiä anonyyminä, jne. jne.

Molemmissa tavoissa on tietysti omat hyvät ja huonot puolensa. Itseäni on jonkin verran hajottanut tuo aussitapa velloa ja vatvoa noita muutoksia useamman kuukauden ajan erityisesti, jos muutos ei satu koskettamaan juurikaan omaa tiimiä ja lokeroa työyhteisössä. Toisaalta en ole kokenut Suomessa yksiäkään YT-neuvotteluja, vaan ainoastaan pieniä uudelleenjärjestelyjä, joten voipi olla, että samanlaista vellontaa se olisi sielläkin.

Tasa-arvo

Australiassa otetaan kokemukseni mukaan vakavammin kuin Suomessa se haaste, että ylimmästä johdosta selvä enemmistö on suurimmassa osassa yrityksiä miehiä. Ylimmän johdon tavoitteissa on lisätä naisjohtajien määrää ja naisia myös aktiivisesti kannustetaan hakemaan johtoasemia. Olen kuullut täällä käytävän keskusteluja, että mieskollega sanoo, että “voisinpa hakea tuota paikkaa Y, mutta toisaalta naishenkilö Z hakee myös samaa paikkaa ja olisi ihan hyvä, että tämä naishenkilö saisi paikan”. Toisena esimerkkinä nykyisessä työpaikassani palkataan juuri esimiestä talon sisältä. Rekrytoiva manageri pidensi hakuaikaa ja lähetti koko tiimille sähköpostia, että “nyt mieshakijoita on ollut suhteessa naisiin 2:1, hakekaahan naisetkin tuota paikkaa”.

Monikulttuurisuus, monimuotoisuus

Toinen asia, mitä täällä vahvasti ajetaan, on se, että monimuotoisuutta tulee kunnioittaa työpaikoilla ja siihen pitää myös aktiivisesti pyrkiä, oli kyse sitten eri uskonnoista, eri etnisistä taustoista tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Täällä yritykset ovat olleet mukana pride-kulkueissa tai tiedottaneet tulevansa samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta. Työpaikoilla on myös pakollisia koulutuksia siitä, miten diverisiteetti tulee ottaa huomioon ja on kaikin puolin hyvä juttu.

Näin maahanmuuttajana ja kielitaidoltaan paikallisia heikompana tällainen suhtauhtuminen lämmittää erityisesti sydäntä ja tekee oman oloni turvallisemmaksi vieraassa kulttuurissa.

Kirsikkana kakun päällä:

Jos joku muistaa tuon edellisen postaukseni, niin kyllä. Minulla on edelleenkin työnpuolesta pelkkä lankapuhelin, vaikka olen sentään mobiilisovelluskehitystiimissä. 😀