Kesäkuun alussa viikolla 29 heräsin pitkästä aikaa pirteänä keskellä yötä ja valvoin tunnin tai pari. Alkuraskaudessa uniongelmia oli jonkin verran – ainakin sitä, että piti ravata yöllä vessassa – mutta sitten toisella kolmanneksella hävisivät ja nukuin hyvin suunnilleen viikolle 29 asti muutamia heräilyjä lukuunottamatta. Nyt yölliset valvomiset tekivät paluun ja mietinkin, onko koko tätä koko loppuraskauden ajan. Ei onneksi. Välillä oli monta yötä, jotka nukuin ihan sikeästi putkeen ja välillä taas näitä heräämisiä, yleensä siinä kolmen ja kuuden välillä aamuyöstä. Yksittäisinä heräilyöinä eivät kuitenkaan juurikaan haitanneet.
Näillä viikoilla vaivasivat myös öisin puutuvat jalat, mutta tuohon löytyi apu rautalääkkeestä. Kävin verikokeissa ja ferritiini oli taas vajonnut alle kahdenkympin. Eipä siinä, rautakuurille vaan ja sattumaako vaiko ei, mutta tuntui, että jalkaongelmat hävisivät parin viikon raudan syönnin jälkeen. Tilalle tuli tietysti toinen ongelma, mahaongelmat, mutta nekin tuntuivat ihan siedettäviltä vielä näillä viikoilla. Viikolla 28 olisi myös normaalisti teetetty sokerirasitustesti, mutta koronan takia otettiin vain paastoamisen jälkeinen glukoosikoe ja arvo oli sen verran hyvä, ettei sokerirasituskokeeseen tarvinnut mennä.
Mekko, joka mahtui vielä päälle
Maha oli jo sen verran iso, että olo oli yhtä ketterä kuin norsulla. Sulavaliikkeiset kierähtämiset tai mikään vatsalihasten varassa tehtävät liikkeet eivät enää onnistuneet. Niinpä öisin heräsi välillä myös möngertämään ympäri kyljeltä toiselle, kun toinen puoli oli jo ihan puuduksissa. Kaverit kehottivat nukkumaan tyynyjen kanssa ja niitä sitten koitinkin laittaa ympärilleni. Auttoivat jonkin verran. Tosin jonain öinä heräsi siihen, että kaikki tyynyt olivat hypänneet lattialle ja niitä sitten tarvi huonolla ulottuvuudellaan ja olemattomilla vatsalihaksillaan koittaa keräillä. Harkitsin kunnollisen raskaus/imetystyynyn ostamista, mutta sitten välillä taas oli öitä, jolloin tyynyt vaan häiritsivät olemassaolollaan ja paras oli sittenkin ilman yhtäkään pehmustetta. Ota näistä olotiloista sitten selvää.
Muuten nämä viikot olivat jaksamisen kannalta ja muutoinkin varsin jees. Tuntui, että kuitenkin aika helpolla olin päässyt tähän asti kolmannella kolmanneksella, kun monet tyypilliset oireet, kuten turvotus, selkäkivut, närästys, jne. eivät vaivanneet ollenkaan.
Ihmisten ilmoille pääsin myös pitkästä aikaa ja tuntemattomat ihmiset tulivat juttelemaan, kun näkivät ison mahan kanssa lyllertävän olemukseni. Vauvan entistä paremmat mahdollisuudet selvitä kohdun ulkopuolella piristi ja myös liikkeet olivat aiempaa selvempää myllerrystä ja asennon vaihtoa.
Töissä oli hisseissä tarrat ohjaamassa ihmisiä seisomaan tarpeeksi etäällä toisistaan
Raskaudenseurantakäynnit viikolla 27-30:
Viikko 28: Verikokeet, 0 euroa
Viikko 29: Tapaaminen kätilön kanssa, 0 euroa
Rahaa kulunut tähän mennessä tutkimuksiin: 245 euroa
..eli mahan ulospullahdusviikot. Olihan tuo vatsa jo selvästi pyöristynyt ennenkin näitä viikkoja, mutta näkyi enemmän sellaisena vyötärön yläpuolelle kertyneenä löysänä, jota olisi voinut lihomiseksikin luulla. Näillä viikoilla vatsa alkoi olla jo kunnolla ulospäin suuntautunut ja napakin hyppäsi ulos kuopastaan ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden. Tähän asti M-koon löysä paita oli vielä jokseenkin sopinut, mutta nyt se ei enää peittänyt kasvavaa koripalloa kunnolla kokonaan. Koronan hyvänä puolena ei tarvinnut miettiä toimistolle menoa tai uusien vaatteiden hankkimista. Yhdet raskausfarkut ja mahan kanssa sopivan mekon ostin jo alkuraskaudesta ja nämä molemmat ovat onneksi mahtuneet päälle tämänhetkiselle viikolle 30 asti.
Maha edestä viikon 23 lopulla
Raskauteen liittyviä vaivoja tai oireita oli vähän ja ne olivat helposti siedettäviä. Kävelylenkkejä tein päivittäin ja niitä vaikeutti välillä vatsan oikealla puolella tuntuva pistävä kipu. Kokeilin ystävältäni lainaan saamaani tukivyötä ja se tuntui jonkin verran auttavan. Mitään sen suurempaa haittaa nuo satunnaiset pistelyt eivät aiheuttaneet, kunhan vaan kävelystä tuli hitaampaa silloin, kun tuo tuntemus tuli. Parin viime viikon aikana pistelyä ei ole juurikaan ollut, joten kaikki vaivat eivät onneksi mene pahempaan suuntaan raskauden edetessä. Jonkinnäköistä liitoskivuntapaistakin oli, mutta todella satunnaisesti ja asentoa vaihtamalla pääsin tuntemuksesta nopeasti eroon.
Unet ovat olleet koko raskauden ajan värikkäitä. Näillä viikoilla aloin heräillä pari kertaa yössä. Nukahdin nopeasti uudelleen, mutta välillä noista heräilyistä jäi mieleen nähtyjä unia. Uneksin paljon lapsuuden ja nuoruuden tapahtumista ja henkilöistä, joita en ole aikoihin tullut muutoin miettineeksi. Aivan kuin aivot olisivat päättäneet käsitellä pikakelauksella koko tähän astisen elämäni läpi valmistautuessa tulevaan muutokseen.
Toisen kolmanneksen lopun ruokahimotuksia – porkkana ja kukkakaali
Mukavin asia näillä viikoilla oli suunnitella, mitä kaikkea tulevalle vauvalle hommaisi. Jo pelkkä raskaana oleminen on avannut ihan kokonaan uuden kulutuskategorian ja kaupoista löytyisi vaikka mitä uutta “tarpeellista” ostettavaa. Korona ja aiemmin tehty äitiyslomabudjetti suitsivat tiukasti turhat kulutushurjastelut. Välillä tunsin suoranaista tuskaa, kun selailin nettikauppoja ja mietin, kuinka tuommoinen kehto tai kantokoppa tai vastasyntyneen syöttötuoli-istuin olisi niin kiva omistaa, mutta käytössä vain muutaman hassun kuukauden. Lopulta päädyinkin tekemään todella karsitun listan siitä, mitä meille hankintaan, ja loput hommataan sitten vauvan synnyttyä, jos kokee silloin tarpeelliseksi. Tällä hetkellä isoimmat jutut on ostettu käytettynä, eli yhdistelmärattaat vaunukopalla, pinnasänky ja auton turvaistuin, ja rahaa on mennyt vasta n. 400 dollaria. Lisäksi hommasimme unikapalon ja meillä on aika paljon ystävältäni saatuja vaatteita lainassa, mutta joitain oleellisia juttuja vielä puuttuu, esimerkiksi vaipat. Kun vauva on muutaman kuukauden vanha, ajattelin tehdä postauksen siitä, mikä muodostui meidän lopulliseksi tarvikemääräksi. Tällä hetkellä kuvittelen, että pärjäämme minimalistisella murto-osalla siitä, mitä yleensä netin vauvantarvikelistoissa suositellaan, mutta saapa nähdä… Toisaalta kun liikaakaan ei kannata kitsastella, jos joku asia helpottaa suuresti vauva-arkea. Ja eipä noista nykyisistä ostoksistakaan vielä tiedä, miten hyödyllisiä ovat, jos vauva esimerkiksi inhoaakin unikapaloaan tai pinnasänkyään.
Toukokuun alussa take away -kahveilla
Viikolla 24 kävin taas FBC:ssä kätilötapaamisella pitkästä aikaa, kun edellinen käynti oli jo viikolla 16. Tässä vaiheessa kätilöni vaihtui toiseen, kun entinen jäi äitiyslomalle, mutta tämä uusikin oli todella mukava. Vauva hengaili kohdussa mukavasti poikittain ja sydämestä kuului tuttu koppati koppati.
Raskaudenseurantakäynnit viikolla 23-26:
Viikko 24: Tapaaminen kätilön kanssa, 0 euroa.
Rahaa kulunut tähän mennessä tutkimuksiin: 245 euroa
Ohoo. Onpas kyllä ollut aikamoinen tämä alkuvuosi 2020. Ensin Australian metsäpalot, sen jälkeen korona ja alkuviikosta vielä vuosikymmenen pahin myrsky täällä Perthissä. Mitäköhän on seuraavaksi luvassa?
Ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että mullistusten suorat vaikutukset jäivät onneksi kohdallani vähäisiksi. Maanantaina myrskyssä napsahti sähköt poikki noin 1,5 tunniksi ja ulkona ei tullut liikuttua kahteen päivään hurjan kovan tuulen ja sateen takia, mutta sen kummempia tuhoja tällä aluella ei tullut. Ja nyt koronastakin ollaan viimein erävoiton puolella, kun Länsi-Australian sisällä tapahtuneet tartunnat ovat jo monta viikkoa olleet lähes nollassa. Vaikuttaa siltä, että seuraavat pari kuukautta pystyy elämään normaalia arkea täällä, ennen kuin vauvan syntymä tuo mukanaan uudenlaisen tilanteen. Rajojen avautuminen, matkustamisen muutokset ja yleinen taloustilanne tietysti mietityttävät, mutta nuokin asiat selvinnee tulevina kuukausina.
Koronan vuoksi vietimme lopulta noin kaksi kuukautta lähes eristyksissä. Töitä teimme etänä ja teen edelleen – tosin ensi viikolla palaan toimistolle. Kauppareissuja ja ulkoilua lukuunottamatta emme nähneet muita ihmisiä. Ensimmäiseen 1.5 kuukauteen en käynyt edes ruokakaupassa. Noin neljä viikon jälkeen tilanne otti kaikista pahiten päähän, mutta mitään isoa henkistä kompastusta ei tullut tuolloinkaan. Neljän viikon jälkeen eristykseen tottui ja seuraavat neljä viikkoa hujahtivat aika nopeasti. Vasta nyt, kun rajoituksia on alettu purkaa, on tullut kamalan levoton olo ja tekee jo mieli brunssille, ravintolaan, toimistolle, kauppoihin ja kavereita tapaamaan.
Seuraavassa muutamia asioita, mitä näin vietetty arki itselleni parin kuukauden aikana opetti.
Rutiinit ovat tärkeitä, jotta saa ylläpidettyä jonkinlaisen perustekemisen tason. Kotona on ihan liian helppo jäädä sohvalle makoilemaan ja katsomaan tuntikausiksi tv:tä. Varsinkin nyt raskausaikana säännölliseen liikkumiseen on saanut kovasti patistaa itseään, kun arkiliikuntaa tulee tosi vähän. Aloitinkin käymään päivittäin lenkillä ennen töiden aloittamista. Ensimmäisen viikon ajan ei olisi oikein millään jaksanut, mutta sitten hommasta tuli rutiini, ja nyt tuntuu helpolta ja tarpeelliselta tehdä jonkinlainen aamuliikunta ennen töiden aloittamista
Ruokahuolto on toiminut tosi hyvin näin pelkästään kotona oleillessa. Meillä menee normaaliarjessa paljon rahaa ulkona syömiseen, ja nyt onkin säästynyt kivasti, kun on enimmäkseen laittanut ruokaa kotona. Päähän ja hyppysiin on myös kertynyt kasa uusia reseptejä.
Etätyöskentely on sujunut hyvin ja paremmin näin, kun koko tiimi on etänä. Kun osa on toimistolla ja osa etänä, on meillä palavereissa ollut haasteena se, että huoneessa olevaa mikkiä ei tajuta tai pystytä kierrättämään ja osan ääni kuuluu tosi huonosti. Yllättäen olen kaivannut toimistolle eniten maanantaisin, kun jotenkin uuden työviikon käynnistäminen tuntuu kotoa käsin hankalammalta. Kaipaan myös sitä, että välillä näkisi työkavereita ihan kasvotusten.
Kotona työskentely, menojen vähäisyys ja se, että voi nukkua aamulla pidempään, on auttanut jaksamiseen. Olen tuntenut oloni kohtuullisen pirteäksi, vaikka raskauden kolmannella kolmanneksella ollaan ja ferritiini on rysähtänyt pohjalukemiin.
Kotona öllöttämisessä on se riski, että pään sisälle jää helpommin pyörittelemään tyhjänpäiväisiä ongelmia. Ne pitää muistaa purkaa johonkin tai jollekin.
Sosiaalisia kontakteja on pakko olla. Videopuhelut korvaavat niitä osittain, muttei täysin. Videopuheluista puuttuu mahdollisuus yhdessä tekemiseen ja rentoon oleskeluun samassa tilassa.
Aamulenkillä
Ensimmäistä kertaa korona-ajan jälkeen ravintolassa syömässä ja ah, niin hyvä (alkoholiton) ananasdrinkki
Rakenneultra oli itselleni tärkein raskauden virstanpylväs. Tuossa skannauksessa saatiin viimein niin hyvä varmuus siitä kun vain voi saada, että mini-ihmisellä on kaikki hyvin. Toki vieläkin voi sattua yhtä sun toista, mutta ainakaan mitään raskauden keskeytykseen liittyviä päätöksiä ei tarvitse tehdä. Asiat sujuvat tästä eteenpäin omalla painollaan.
Rakenneultra oli maaliskuun loppupuolella, pahimpaan koronavirusaikaan. Kuulin, että Suomessa puolisot eivät enää päässeet kaikilla paikkakunnilla ollenkaan mukaan ultraan. Meillä ei onneksi tätä ongelmaa ollut, koska viikolle 20 asti ultrassa ei käydä sairaalassa, vaan erillisessä paikassa, joka on pelkästään erikoistunut erilaisiin skannauksiin. Sisään ultrausputiikkiin hiippailimme hieman hermostuneina, koittaen vältellä asioiden koskettamista. Odotushuoneessa oli hiljaista ja näimme vain yhden toisen asiakkaan.
Itse ultraus oli ihan mukava tapahtuma. Ultrakuva näkyi seinällä olevalta isolta näytöltä. Löytyi sydämen syke ja punaisia ja sinisiä viivoja ilmeisesti erottamassa laskimoita ja valtimoita. Erilaisia luita näkyi myös, reisiluu muun muassa. Ja aivot. Ja munuaiset. Ja pienet sormet. Sukupuolenhan tiesimme jo ennestään. Lapsi oli käpertynyt pienelle kerälle kuin kissa konsanaan ja siksi kasvojen näkeminen oli haastavaa. Myöskään kohdunsuuta ei löytynyt mistään. Siispä sain noin puolen tunnin ultrauksen jälkeen käskyn juoda lisää vettä ja kävellä ympäriinsä sillä välin, kun ultraaja otti toisen asiakkaan.
Noin 10-15 minuuttia käveltyäni ja kylmää vettä juotuani pääsin takaisin ultrattavaksi. Tällä välin vauva oli vaihtanut asentoaan sen verran, että kasvotkin löytyivät ja puuttuvat osat saatiin tarkastettua. Lopuksi ultraaja totesi, että kaikki vaikuttaa hyvältä. Tieto vielä vahvistettiin seuraavana päivänä lääkärikäynnillä, kun toinen asiantuntija oli ensin käynyt kuvat läpi ja sain viralliset tulokset.
Vauva ja hänen reisiluunsa
Viikolla 22 iski ensimmäiset epätoivon hetket liittyen siihen, miten isolta maha tuntui, miten pienestäkin liikunnasta syke pomppasi kattoon, ja miten töiden tekemisestä ei olisi millään jaksanut innostua. Koronallakin lienee ollut näihin ajatuksiin vaikutusta. Kadonnutta motivaatiota etsiskelin laskemalla äitiysloma-ajalle budjetin ja hakemalla äitiyslomaa. Samalla tuntui, että elokuun alkuun oli vielä ikuisuus ja päivät kotona ollessa matelivat.
Jännästi kasvavaan mahaan kuitenkin tottui aina uudelleen. Jokaisessa viikossa tuntui olevan yksi tai kaksi päivää, jolloin maha tuntui erityisen kireältä ja tukalalta, mutta sen jälkeen oli päiviä, jolloin koripallo edessä ei haitannut ollenkaan. Jaksamiseen auttoi myöskin pääsiäisloman mittainen tauko. Neljän päivän miniloma tuli tarpeeseen, vaikka senkin kotona vietimme.
15. raskausviikko alkoi seuraavasti. Heräsin pirteänä. Iloitsin siitä, että raskauspahoinvointi on viimein pysyvästi poissa. Tällä viikolla en varmasti oksenna enää yhtääkään kertaa, mietin. Kävelin alakertaan. Join lasin vettä. Blööööörgh. Oksensin koko lasillisen vettä.
Tätä ja paria muuta satunnaista pulauttelua lukuunottamatta pahoinvointia ei enää ollut. Eikä migreenejä! Hurraa! Pystyin viimein luopumaan jugurttipatukoiden säilömisestä yöpöydälläni.
Samalla viikolla iski järjetön kalapuikkohimo. Näin untakin, jossa ostin kaupasta kalapuikkoja. Himo oli kuitenkin ohimenevää sorttia, koska loput 9 puikkoa odottavat edelleen syöjäänsä pakastimessa.
Maha oli jo tässä vaiheessa kasvanut ja yhä suurempi osa vaatteista jäänyt pieneksi. Tunsin vauvan ensimmäiset potkut, mikä oli hieno fiilis.
Samalla viikolla oli myös volunteering day töistä. Olin ensin menossa tekemään puutarhahommia. Päivälle oli kuitenkin luvattu yli 30 astetta lämmintä, joten päivää koordinoinut ihminen vinkkasi, etteivät ulkotyöt raskaana ollessa helteessä ole välttämättä se paras idea. Lopulta päädyin lajittelemaan käytettyjä vaatteita paikalliseen kierrätyskeskukseen. Hyvä niin. Pitkään paikallaan seisominen alkoi tuntua tukalalta. Muuten jaksoi aikalailla normaaliin tapaan.
Maaliskuun alussa yöllinen kesämyrsky kaatoi lähipuiston puita
Sinne rysähti
Viikolla 15 tapahtui muutakin jännää – kätilö soitti ja sovittiin ensimmäinen tapaaminen viikolle 16. Tapaamisella täytettiin isoa paperinivaskaa, joka kulkee nimellä “National Woman-held Pregnancy Record”. Tuota paperikasaa pitää täällä roudata mukana, jos esimerkiksi lähtee raskaana ollessaan reissuun, jotta hoito-alan toimijat saavat nopeasti sieltä selailtua olellisia juttuja, kuten raskausviikot ja veriryhmän. Terveydenhuollon digitalisointi on täällä ihan alkutekijöissään Suomeen verrattuna. Pääasiallinen aihe tapaamisella ja sitä edeltävällä puhelulla oli selvittää aiempi terveyshistoriani ja se, kuulunko mahdollisesti johonkin riskiryhmään, joka estäisi Family Birth Centressä synnyttämisen. Toistaiseksi läpäisin seulat ja kätilöohjelma jatkuu viikolla 24, jonka jälkeen tapaamisia alkaa olla useammin. Paras osuus oli vauvan sydänäänten kuuleminen ensimmäistä kertaa. Sydän kuulosti varsan kopinalta, koppatikoppatikoppatikoppati.
Maaliskuun alussa social distancingista ei ollut vielä tietoakaan. Me ja muutama muu olimme Perth Festivalilla
Raskaana ollessa, tai viimeistään vauvan synnyttyä alkaa kuulemma pyöriä kauhuskenaariota päässä, mitä kaikkea kamalaa vauvalle voi tapahtua. Oma pelkokeskukseni taisi aktivoitua siinä viikolla 17-18 rakenneultran lähestyessä. En käynyt koskaan niskaturvotusultrassa, joten mietin, että ENTÄ JOS rakenneultrassa paljastuu, että vauvalta puuttuu tyyliin aivot, ja olen ollut 8 viikkoa iloisen tietämätön asiasta. Tätä asiaa sitten pohdin iltaisin nukkumaan mennessä. Pelkoa pahensi se, että tässä vaiheessa vauvan liikkeiden tunteminen oli vielä kovin satunnaista, ja saattoi mennä useampi päivä, ettei yhtäkään potkua tuntenut.
Mutta jottei blogipostaus jäisi kaameaan cliffhangeriin, niin todettakoon vielä loppuun, että huoleni oli turha – viikolla 20 käydyssä rakenneultrassa olivat kaikki sisäelimet paikoillaan ja asiat muutenkin hyvin.
Raskaudenseurantakäynnit viikolla 15-18:
Viikko 16: Ensimmäinen tapaaminen kätilön kanssa
Rahaa kulunut tähän mennessä tutkimuksiin: 239 euroa
Australiassa, tai ainakaan täällä Perthissä, ei ole raskaudenseurantaan niin vakiintunutta neuvolakäytäntöä kuin Suomessa. Ensimmäinen valinta täällä on haluaako synnyttää julkisella vai yksityisellä puolella. Yksityisellä puolella synnyttävät ottavat yleensä vakuutuksen, joka kattaa osan kuluista. Vakuutus täytyy kuitenkin olla voimassa vähintään 12 kuukautta ennen kun on mahdollista saada rahaa takaisin, joten päätös täytyy tehdä melko aikaisin. Lisäksi synnytyksen kattavat vakuutukset ovat useita satoja kuukaudessa, eli ihan halpaa ei olisi vakuutuksenkaan kanssa.
Asiaa selviteltyäni tulin siihen johtopäätökseen, että yksityisellä puolella on kärjistetysti parempi, “hotellimaisempi” palvelu, muttei sen laadukkaampaa hoitoa kuin julkisellakaan puolella. Lisäksi yksityisellä saisi halutessaan suunnitellun sektion, mutta koska sellaista ei ollut omalla vaatimuslistallani, olisi tuntunut turhalta lähteä maksamaan synnytyksestä.
Julkisen puolen vaihtoehtoja tutkailtuani päätin hakea Family Birth Centreen, joka on erään sairaalan yhteydessä toimiva kätilöohjelma, jossa synnytyksen voi hoitaa mahdollisimman luonnollisesti kodinomaisessa ympäristössä. FBCssä ei ole tarjolla epiduraalia, mutta mikäli synnytyksessä tulee komplikaatioita, siirretään asiakkaat käytävää pitkin viereiseen sairaalaan. Lisäksi FBCssä on tiukka loppuraskauden seuranta ja synnyttämään pääsee vain, jos kategorisoidaan matalan riskin synnyttäjäksi loppuun saakka. Jos synnytys esimerkiksi käynnistyy liian aikaisin tai myöhään, täytyy mennä suoraan sairaalaan synnyttämään.
FBC hoitaa myös raskaudenseurannan viikon 20 jälkeen. Kätilöohjelma on täällä tosi suosittu ja sen vuoksi hakemus piti lähettää jo viikon 8 jälkeen. Viikolla 10 kävimme paikassa tutustumiskäynnillä ja vakuutuimme molemmat siitä, että tämä olisi kiva ja rauhallinen ympäristö synnyttää (tai no niin “kiva”, mitä nyt synnytys voi olla). Samalla kävimme myös kierroksella viereisessä sairaalassa, joten sekin tuli tutuksi. Saa nähdä, mihin sitä sitten lopulta päätyy.
Viikolle 20 asti kävin seurannassa yleislääkärillä ja vielä halvimmalla mahdollisella, eli ilmaisella, ja hoito oli sen mukaista. Erinäisissä verikokeissa sain käydä kolme kertaa, koska lääkärille oli jostain syystä haastavaa määrätä kaikkia tarvittavia kokeita samanaikaisesti. Lisäksi piti itse päättää, että haluanko mennä NIPT-testiin viikolla 10 vai ultraan viikolla 13 kromosomipoikkeavuuksien selvittämiseksi, kovin selkeitä suosituksia lääkäri ei osannut sanoa suuntaan tai toiseen. Googlailtuani asiaa päädyimme teettämään pelkän NIPT-testin, koska tässä vaiheessa käsitykseni oli, että molemmat NIPT ja ultra tulisivat maksamaan meille, NIPT n. 400 dollaria ja ultra n. 250 dollaria. Myöhemmin opin, että Länsi-Australian käytäntö ultrien hinnoittelun suhteen on erittäin sekava, eri paikoissa ultrat maksavat eri verran ja yhdessä paikassa saa jopa kaiken ilmaiseksi! Tavallaan olisin siis voinut käydä molemmissa, mutta tuolloin ajattelin, ettei sillä ole suurta merkitystä, käykö ultrassa viikolla 13 vai odotteleeko rakenneultraan viikolle 20 asti, jos NIPTissä on jo selvinnyt tilanne kromosomipoikkeavuuksien suhteen.
Sitten tulikin viikko 11 ja NIPT-testipäivä. Koe oli helppo, täytyi vain mennä labraan ja hoitaja otti normaalisti kaksi putkiloa verta. Sen jälkeen luvassa oli armotonta jännitystä noin viikon verran, kunnes kävimme lääkärillä kuulemassa tulokset ja samalla vauvan sukupuolen. Tämä käynti oli rakenneultran lisäksi mukavin kaikesta. Oli huippua saada tietää vauvan sukupuoli jo tässä vaiheessa ja kaiken olevan kunnossa. Jotenkin konkretisoi odotusta ja helpotti kuvittelua, millainen tyyppi siellä mukana mahdollisesti voisi olla.
Muutoin viikot 11-14 sujuivat toipuessa alkuraskauden pahoinvoinnista. Jonkin verran huonoa oloa ja oksentelua oli edelleen, mutta ruoka alkoi taas vähitellen maistua hyvältä. Tässä vaiheessa oireena oli kovasti käsien puutumista ja tikuttelua herätessä. Ajattelin, että joutuisin kärsimään tuosta koko raskauden ajan, mutta jostain syystä tämäkin oire hävisi toisella kolmanneksella kokonaan.
Viikoilla 11-14 jaksoi taas nauttia ulkoilmasta
NIPT-testin tuloksen jälkeen uskallauduin kertomaan raskaudesta töissä. Oli helpottavaa kertoa asiasta, koska muutama tyköistuva työvaate ei enää mahtunut päälle ja jo tässä vaihessa tuntui hankalalta piilotella kasvavaa pömppöä. Ihmisiltä sateli onnitteluja ja raskaudesta kumpusi paljon hauskoja keskusteluja, kun kollegat halusivat kertoa omistaan tai puolisoidensa raskauskokemuksista.
Tämä oli kätevä pömpönpiilotushame, jota käytinkin melkein päivittäin töissä. Noin viikolla 15 hame alkoi kiristää niin paljon, että piti jättää kaappiin odottamaan raskaudenjälkeisiä päiviä
Viikolla 13 siivosin koko vaatekaappini uuteen uskoon ja poistin käytöstä kaikki vähänkin epämukavat vaatteet. Johan tuli hyllyille tilaa!
Tässä vaiheessa aloin myös urheilla varovaisemmin ja siirtyä tekemään lähinnä seisaaltaan tai istualteen tehtäviä treenejä. Kävin kerran kaverini houkuttelemana Body Balance -tunnilla, mutta jo tässä vaiheessa ohuen patjan päällä makaaminen vatsallaan oli epämiellyttävää, joten en sen koomin ryhmäliikuntatunneille enää mennyt. Kävimme kerran myös melomassa, mistä seurasi päivän kestoinen migreeni. Tuli siitä sitten kerralla selväksi, että nyt on otettava vähän rauhallisemmin ja mietittävä tarkemmin, mihin seuraavien kuukausien aikana kannattaa ryhtyä ja mihin ei.
Kuvatodiste epäonniselta melontaretkeltä. Kivaa oli, mutta huono olo seurasi.
Raskaudenseurantakäynnit viikolla 11-14:
Viikko 11: NIPT-verikoe 430 dollaria (n. 239 euroa)
Viikko 12: Yleislääkäri, NIPT-testin tulokset ja lähete rakenneultraan
Rahaa kulunut tähän mennessä tutkimuksiin: 239 euroa
Koronavirusjuttuja tulee tällä hetkellä niin paljon joka lähteestä, että tuskastuttaa ajatus kirjoittaa vielä blogiinikin pandemia-asiaa. Toisaalta, tällaista jaksoa elämässä ei (toivottavasti!) tarvitse oman elinajan puitteissa elää uudestaan, joten kaipa nyt on hyvä hetki tallentaa jotain muistiin, kun tilanne on päällä. Siispä seuravassa meidän koronakokemuksia Länsi-Australiassa.
Tammikuu 2020
Seuraan uutisia Australian metsäpaloista. Samassa lähetyksessä mainitaan Kiinassa leviävästä uudesta koronaviruksesta. Googlaan viruksen kuolettavuutta ja vaikuttaa siltä, ettei kyseessä ole kovin paljoa tavallista kausi-influenssaa vaarallisempi juttu. Hyvä siis, ei tarvitse sen kummemmin huolehtia.
Helmikuu 2020
Rajat Kiinaan suljetaan ja viruksen vaikutusvalta tuntuu isommalta kuin tammikuussa. Lehdissä puhutaan, kuinka kasvomaskit on loppu kaupoista ja niitä lähetetään Kiinaan.
Maaliskuun alku
Italiasta kantautuu huonoja uutisia. Huolen määrä alkaa nousta, kun ymmärrys kasvaa – tässä virushommassa on muitakin tärkeitä piirteitä kuin se, kuinka iso prosentti tartunnan saaneista kuolee. Uusi koronavirus vaikuttaa leviävän tehokkaasti ja nopeasti maasta toiseen kaikista vastatoimista huolimatta.
Australiassa uutisoidaan Diamond Princess -nimestä risteilyaluksesta, jonka ei sallita rantautuvan Japaniin, koska matkustajien ja miehistön keskuudessa on todettu koronavirusta. Kaksi tartunnan saanutta australialaista evakuoidaan lopulta Länsi-Australiaan, jossa toinen heistä myöhemmin kuolee.
Perthissä uutisoidaan, että viruksen leviäminen Länsi-Australiaan on väistämätöntä ja vain ajan kysymys. Laskelmat arvioivat, että viruksen vaarallisin kausi tulisi olemaan elokussa. Uutisointi sytyttää elintarvikkeiden ja vessapaperin hamstraamisen ensimmäisen aallon. Somessa alkaa näkyä kuvia kauppojen tyhjistä vessapaperihyllyistä.
Tiistai, 3. maaliskuuta
Suomi 7, Australia 41, Länsi-Australia 2 havaittua tartuntaa.
Käymme uteliaina illalla kaupassa. Emme usko, että ruoka tai vessapaperi pystyisi todellisuudessa tältä alueelta loppumaan ja kun perusterveitä olemme, niin emme koe hamstrauksellekaan olevan tarvetta. Lähikaupassa on kaikkea ruokaa ihan mukavat määrät, mitä nyt pastahylly näyttää paljon tyhjemmältä kuin normaalisti. Ostamme isoimman paketin vessapaperia mitä kaupasta löytyy, 32 rullaa.
Vessapaperia vielä riittää, mutta spagetit olivat lähes loppu
Tuon käynnin jälkeen emme olekaan kaupassa nähneet vessapaperia tähän päivään (29.3.) mennessä.
Lähipiiristä kantautuu ensimmäisiä ikäviä uutisia peruuntuvista lomamatkoista. Korona ei ole enää pelkästään Kiinan tai Italian ongelma.
Torstai, 12. maaliskuuta
Suomi 111, Australia 156, Länsi-Australia 9 havaittua tartuntaa.
Tilanteen vakavuus alkaa todella iskeä tajuntaan, kun USA sulkee rajansa ja pörssikurssit syöksyvät alaspäin. Luen uutisia lähtiessäni töistä ja yöllä en saa oikein unta, kun virusskenaariot pyörivät päässäni. USAn reaktio tuntuu tuona päivänä ylimitoitetulta, mutta myöhemmin Italian terveydenhuollon ylikuormittuminen tekee selväksi sen, ettei minkään muun maan haluaisi joutuvan samaan tilanteeseen.
Perjantai, 13. maaliskuuta
Tommin syntymäpäivää on tarkoitus juhlia 20.3. Olen varannut meille ravintolaillallisen ja yön lähellä olevasta hotellista. Mietin, pitäisikö koko homma perua, mutta päätän lopulta aikaistaa varausta tälle perjantaille nousevien koronalukujen takia.
Buffetissa on vilkasta ja ilta on kaikkinensa tosi kiva.
Viimeinen ravintolaillallinen
Sunnuntai, 15. maaliskuuta
Länsi-Australiaan vyöryy elintarvikehamstrauksen toinen aalto. Vessapaperin sanotaan loppuvan kaupoista muutama minuutti aukeamisen jälkeen. Uutisissa on videoita, joissa ihmiset rähjäävät toisilleen viimeisistä elintarvikkeista. Tartuntaluvut nousevat edelleen, joten päätämme vältellä kaupassakäyntiä aikoina, jolloin ihmisiä on eniten liikenteessä. Toisaalta tulee mieleen, että ehkä he tartunnan saaneet, joiden on pakko käydä ruokakaupassa, ajattelevat samalla tavalla. Illalla parkkipaikka on lähes tyhjä. Kaupossa alkaa näkyä suojamaskein ja hanskoin varustautuneita ihmisiä.
Uusi normaali
Maanantai, 16. maaliskuuta
Suomi 275, Australia 376, Länsi-Australia 28 havaittua tartuntaa.
Monet suomalaiset kaverini ovat tässä vaiheessa siirtyneet täysin etätöihin. Omalta osaltani etätyöhön siirtymistä aletaan järjestellä tänään. Koko tiimi jaetaan kahteen osaan, joista toisten pitää aloittaa välittömästi etätyöskentely ja palata toimistolle viikon päästä, toinen osa toimii päinvastoin. Itse pääsen tiimiin, joka aloittaa etätyöskentelyn jo seuraavana päivänä. Kaikille ei ole valjennut vielä tässä vaiheessa kuinka vakavasta asiasta on kyse, ja osa hämmästelee käytäntöä. Myös tiimit järjestetään sen mukaan, keiden olisi hyvä olla samaan aikaan toimistolla tulevalla viikolla. Koska olen tiiviisti seurannut Suomen tilannetta, mietin mielessäni, että mahdankohan tulla ensi viikollakaan enää toimistolle, tai ylipäätään, milloinkohan on seuraava kerta, kun näen koko toimiston.
Illalla tulee uutinen Suomen rajojen sulkemisesta. Olen uutisesta iloinen, hämmentynyt ja vähän peloissani. Iloinen siksi, että hallitus pystyy tekemään nopeasti tiukkojakin toimenpiteitä. Hämmentynyt siksi, ettei vastaavaa ole koskaan tapahtunut. Ja vähän peloissani siksi, että mietin, mitä vapaalle liikkuvuudelle käy ja milloin näin ulkomailla asuvana pääsen seuraavan kerran matkustamaan.
Keskiviikko, 18. maaliskuuta
Toinen etäpäivä töissä sujuu nihkeästi. Olen itse tehnyt aika vähän kotoa käsin ja nyt pitää opetella uusia rutiineja. Teams-pikaviestimestä tulee aika intensiivisesti viestejä monelta ihmiseltä samaan aikaan ja päivän päätteeksi virtuaalinen läsnäolo väsyttää.
Korona-ajan perusruoka, makaronilaatikko
Päätämme, että olemme tästä lähtien omaehtoisessa karanteenissa kotona ja välttelemme mahdollisimman paljon kontakteja muihin ihmisiin. Erityisesti raskauden takia ei tunnu hyvältä ajatukselta sairastua virukseen. Uutisissa sanotaan, että apteekista hamstrataan nyt astmalääkkeitä ja kuumemittarit ovat loppu useasta paikasta.
Aussidollarin arvo tipahtaa euron suhteen. Nyt 1 euro vastaa 0.53 dollaria. Parhaimmillaan euro on vastannut 0.73 dollaria sinä aikana, kun olen asunut täällä.
Sunnuntai, 22. maaliskuuta
Ensimmäinen karanteeniviikko on mennyt aika löysästi sohvalla maaten, joten päätämme ostaa kotijumppavälineet. Googlailen myös erilaisia elintarvikkeiden kuljetuspalveluita, mutten löydä yhtäkään, joka ottaisi vastaan uusia tilauksia. Kuljetuspalvelut ovat täällä yllättävän kysynnän vuoksi ylikuormittuneet. Illalla luen uutisista, että ruuan hinta on nousussa ja erityisesti tuoretuotteista joutuu joissain paikoissa maksamaan jopa kolme kertaa aikaisempaa enemmän kasvaneen kysynnän vuoksi.
Länsi-Australia tiedottaa sulkevan rajansa ja kaikki osavaltioon matkustavat joutuvat 14 päivän karanteeniin. Muutamaa päivää myöhemmin myös Australian rajat suljetaan. Myös kuntosalit, elokuvateatterit, pubit, kahvilat suljetaan. Ravintolat saavat olla auki, mutta toimittaa ruokaa ainoastaan kotiinkuljetuksena.
Näillä välineillä pystyy sentään vielä jonkin verran treenaamaan
Maanantai, 23. maaliskuuta
Suomi 700, Australia 1716, Länsi-Australia 140 havaittua tartuntaa.
Länsi-Australiassa jää 40,000 ihmistä työttömäksi kahviloiden, elokuvateattereiden, ym. sulkemisen vuoksi. Työvoimatoimistoihin on pitkät jonot. Taloustilanne huolettaa vähän ja mietityttää, että mitenköhän meidän työpaikkojen käy. Tässä tilanteessa kenenkään työ ei ole täysin varmalla pohjalla ja joillekin aloille taantuma iskee jälkiaallossa.
Ihmiset ovat selvästi työpaikallakin havahtuneet tilanteeseen. Yhä useampi haluaa jäädä kotiin tekemään töitä. Eri tiimeissä järjestetään aamukahveja, jotta ihmiset voivat rupatella mukavia webkameran välityksellä.
Keskiviikko, 25. maaliskuuta
Kotoa on pakko lähteä ihmisten ilmoille ultraan ja seuraavana päivänä lääkäriin hakemaan tuloksia. Ultrakeskuksessa on hyvin hiljaista ja ainoastaan yksi toinen asiakas meidän lisäksi, joten suositeltu 1,5 metrin etäisyys on helppo pitää. Lääkärissä pyydetään odottamaan ulkona ja soittamaan puhelimella ulko-ovelta, kun on saapunut paikalle. Soitan kiltisti. Minua seuraavat asiakkaat lompsivat suoraan sisään ohjeista välittämättä. Vastaanottovirkailijalla ja lääkärillä on molemmilla maskit päässään ja suojakäsineet käsissään.
Perjantai, 27. maaliskuuta
Toinen viikko etätöitä takana. Homman alkaa hiljalleen löytyä rutiini ja onhan tässä kieltämättä paljon hyviäkin puolia, kun ei tarvitse esimerkiksi pukea aamulla mitään toimistokelpoista päälle.
Töissä aletaan rakentaa online-palveluun toiminnallisuutta koronaviruksen vaikutuksista kärsiville. Ihmiset tarttuvat toimeen innolla ja motivaatiolla. On kiva, kun saa purkaa omaa turhautumistaan siten, että voi tehdä jotain hyödyllistä niille, jotka eniten kärsivät tilanteesta.
Sunnuntai, 29. maaliskuuta
Suomi 1222, Australia 3968, Länsi-Australia 312 havaittua tartuntaa.
Nyt viimeisimmän viikon aikana kotonaolo ei ole juurikaan ahdistanut, mutta silti pyörii mielessä miten tästä eteenpäin? Kuinka kauan tilanne jatkuu? Juuri nyt asiat ovat tavallaan tosi hyvin, töitä on, ne rullaavat, kotona on ihan kivaa eristyneisyydestä huolimatta, kavereista on ollut iso tuki videopuheluiden välityksellä, ulkona on kaunis ilma, ulos pääsee vielä ja voi käydä vaikka päivittäin kävelyllä, kunhan koittaa vältellä parhaansa mukaan vastaantulevia ihmisiä. Tilanne on vaan muuttunut niin hurjaa tahtia, että pakko varautua siihen, että tästä mennään vielä huonompaan suuntaan. Puhumattakaan siitä, miten pandemia muuttaa maailmaa pidemmällä aikavälillä. Se jää nähtäväksi.
Mahaolennon kasvattamisessa päästiin vaiheeseen 2.0 samana päivänä, kun viikko vaihtui seitsemänteen. Tuolloin rutiinini oli ollut hörpätä appelsiinimehua ja ottaa samalla rautalääke ennen aamupalaa. 7. viikon alussa totesin, että rautalisä täytyy väliaikaisesti poistaa valikoimasta, koska tropin lopputulos oli välitön posliinipytyn halailu.
Mitään ihan ylitsepääsemätöntä tuskaa raskauspahoinvointini ei ollut, vaikka oksennuskertoja tuli ehkä yhteensä 20++. Keskimäärin olo oli ihan ok. Sellainen, että olisi juuri toipumasta mahataudista ja mitään ruokia ei tee mieli, muttei myöskään enää heikota niin paljoa, etteikö olisi toimintakykyinen. Mahan tyhjennykset tulivat aika yllättäen, mutta erona vatsatautiin uutta pystyi syömään melkein heti tilalle. Liikunta ei oloa helpottanut – päin vastoin, tuntui pahentavan tilannetta – ja kolmisen viikkoa olinkin aika tiiviisti sohvan uumenissa. Muutamina päivinä olin myös ihan julmetun väsynyt, enkä muuta pystynyt tekemään kuin nukkumaan ja tuijottamaan televisiota.
Lääkäri oli ennen raskautta lupaillut, että “migreenilääkkeitähän ei sitten tarvitse raskaana ollessa”. Höhöhöö. Omalla kohdallani ei pitänyt paikkaansa. Kuten jo edellisessä postauksessa tuli todettua, viikolla 6 oli ensimmäinen migreeni ja sen jälkeen kohtauksia tuli tasaisesti joka viikko tai joka toinen viikko (juonipaljastus: viikolle 14 mentäessä migreenit onneksi loppuivat!). Päänsärky alkoi illalla ja yö meni kylmäkääre otsalla oksentaen. Näiden öiden jälkeen aamupahoinvointi oli kaikista pahimmillaan.
Viikolla seitsemän oli varhaisultra juurikin tuollaisen migreeniyön jälkeen. Ultraan piti mennä täydellä rakolla ja olin vielä aamulla ihan kuivunut, koska en ollut saanut mitään juoduksi ja oksensin vielä viimeisen kerran pari tuntia ennen ultraa. Viimeisen tunnin aikana vetäisin kuitenkin puoli litraa vettä ja jollain supervoimilla selvitin itseni ultraan asti. Kärsimysten yön jälkeen oli helpotus nähdä minivauva oikeassa paikassa pikselinkokoisella sydämellä varustettuna.
Päivänä 7+5 palasin töihin joulu/kesälomilta. Etukäteen jännitin, että mitenköhän tulee menemään. Selvisin kuitenkin ihan hyvin kolmen patukan taktiikalla: Aamulla heti herätessä sängyssä haukku jugurttipatukkaa, kotona aamupala, töissä n. klo 10 jugurttipatukka, n. klo 11:30 mikä tahansa alas menevä lounas, n. klo 14 toinen jugurttipatukka. Usein syöminen auttoi pitämään pahoinvoinnin kurissa. Yhden päivän jouduin ottamaan sairaslomaa, kun kauhumigreeni iski jälleen. 8+0 alkavalla viikolla pahoinvointi alkoi siirtyä aamupainotteisesta iltapainotteiseksi, mikä helpotti töissä käyntiä.
Jugurttipatukka, joka-aamuinen näky yöpöydällä
Huonon olon taltuttamiseksi ruokavalio taantui näiden viikkojen ajaksi ihan kummalliseksi. Muun muassa näitä asioita pystyi syömään ihan hyvällä ruokahalulla:
Maissimurot mantelimaidolla
Vaalea leipä ohuella voikerroksella
Omenamehu
Luumut, persikat, aprikoosit
Munakoisolasagne ja spaghetti
Porkkana
Keitetty kananmuna
Margarita -pizza
Popcornit
Näitä taas ei tehnyt ollenkaan mieli:
Sitrushedelmät
Paprika, kurkku, raaka tomaatti, vihannekset noin ylipäätään
Linssikeitto 😀 Tein kattilallisen enkä pystynyt syömään ollenkaan.
Juusto (paitsi sulatettuna ruuan päällä tai ruuan seassa)
Mausteiset ruuat
Maitotuotteet
Liha tai kala (vaihtelevasti tosin välillä ok)
Karkit ja suklaa
Näillä viikoilla alkoivat myös unet, joissa haahuilen suomalaisessa ruokakaupassa hamuamassa ruokia. Olisi tehnyt mieli kaikkea tuttua ja helppoa, esimerkiksi riisipiirakoita ja tiettyjä suomalaisia jugurtteja, joita on joskus lapsena syönyt (Kalinka!) ja joita ei täältä saa. Yöt olivat muutenkin melko levottomia. Näin tosi paljon unia omasta lapsuudestani ja heräsin lähes poikkeuksetta ainakin kerran yössä vessaan, tosin useimmiten nukahtaen samantien uudelleen.
10. viikolla havahduin yhtäkkiä siihen tuntemukseen, että paprika ja juusto alkoivat taas houkutella. Totesin, että pahin raskauspahoinvointi taitaa olla ohitse. Sen jälkeen tuli vielä muutamia huonomman olon päiviä, mutta ruokavalio alkoi laajentua takaisin kohti normaalia.
Raskaudenseurantakäynnit viikoilla 7 – 10:
Viikko 7: Varhaisultra
Viikko 9: Yleislääkäri, ultratulokset, verikokeita ja virtsanäyte. Sain myös lääkkeen hillitsemään oksentelua migreenien aikana.
Viikko 10:
Yleislääkäri, lisää verikokeita, koska edellinen lääkäri unohti määrätä osan pakollisista verikokeista, samoin lähete NIPT-testiin
Kävimme tutustumassa kätilöohjelmaan, tästä lisää myöhemmissä postauksissa.
Jos joku blogin lukijoista ei ole vielä kuullut, niin – töttöröö! – täällä odotellaan uutta perheenlisäystä syntyväksi ensi elokuussa. Kaikille kavereillekaan Suomessa en ole vielä asiasta kertonut. Olisi kiva kertoa kasvotusten, kuulumisten vaihdon jälkeen, mutta täällä asuessa osa ihmissuhteista menee väkisinkin niin, että tulee oltua kunnolla yhteydessä noin kerran vuodessa. Varmaan luontevinta olisi jakaa tällaiset uutiset puhelimitse, mutta kun eihän nykyisin kukaan enää soita kellekään! Skypetettyä sentään tulee joskus, muttei kovinkaan usein. Näin jäävät isot uutiset helposti kuulematta puolin ja toisin.
Ensin ajattelin, etten kirjoittaisi asiasta tänne blogiinkaan ennen kuin viime metreillä, mutta muutin mieltäni. Kyse on niin koko elämän mullistavasta asiasta, että olisi kiva muistaa tulevaisuudessakin yksityiskohtia raskaana olemisesta. Luulen, että viimeistään vauvan kanssa valvominen pyyhkii tehokkaasti suurimman osan muistista. Toiseksi on ollut kiinnostavaa lukea muiden kokemuksia aiheesta, joten ehkä joku satunnainen lukijakin näistä voi hyötyä, kenpä tietää (ja Kenpä ei).
Ihan kokonaisvaltaiseksi vauvablogiksi en ajatellut tätä muuttaa, mutta ainakin raskauden etenemisestä haluan raportoida ja toki sitten synnytyksestä, jos ja kun siihen asti päästään. Samoin ajattelin laskea, kuinka paljon vauvan tuominen maailmaan täällä maksaa, lähinnä siis tutkimukset ja synnyttäminen. Muita kuluja, kuten raskaustestit, raskausvitamiinit tai äitiysvaatteet, en ole alkanut listaamaan ylös. Niihin lienee uppoaisi jokaisessa maassa joitain kymppejä tai satasia.
Tuosta se alkiokin koostuu, siis, DNA:sta.
Raskausviikot yhdestä kuuteen
Kun aloimme suunnitella perheenlisäystä, hämmästytti eniten se, kuinka kiihkeästi raskautumista alkoi heti odottaa ja kuinka ison pettymyksen jokainen kuukausi aiheutti, jolloin yritys ei tuottanut tulosta. Olin ajatellut, että asiassa voisi edetä rennosti, mutta tuntemukset menivät heti nollasta sataan. Näin jälkikäteen ajatellen oli hyvä, että odotusta joutui muutaman kuukauden odottamaan. Tuli luettua kokemuksia pariskunnista, jotka ovat yrittäneet lasta useamman vuoden ja ymmärrettyä, miten vähän todennäköisyyksiin voi itse kotikonstein vaikuttaa. Jokainen kuukausi heität noppaa ja mikäli kaikki on kunnossa, on silti vain yhden kerran viidestä mahdollisuus onnistua.
Meillä kävi tuuri, koska lopulta tulin raskaaksi. Alkuviikot olivat yhtä onnellista hämmennystä. Tuleeko meille oikeasti vauva? Miten juuri tässä kierrossa? Mitä me tehtiin eri tavalla? Eipä varmaan juuri mitään, se jokin vain osui kohdalleen, ja eräänä päivänä tiesin olevani raskaana. Noin viikko ovulaation jälkeen mahan seutuvilla alkoivat omituiset tuntemukset. Vatsa oli kuuma, turvonnut pallo. Tuntui, kuin jokin olisi laittanut mahan sisäpuolelle levyn, jolla työnsi vatsaa tasaisesti ulospäin. Vatsa oli myöskin kosketusherkkä ja parit farkut jäivät samantien pois käytöstä, koska tuntuivat vyötärön kohdalta niin ikäviltä. Muutaman päivän kuluttua aloin palella yöllä 25 asteen lämmössä ja mahatuntemusten seuraksi tuli omituiset rintatuntemukset. Kun päiviä oli kulunut riittävästi, tein testin, joka varmisti sen, mitä oireiden perusteella olinkin osannut arvella.
Ensimmäisillä viikoilla olo oli enimmäkseen hyvä, jopa tavallista energisempi. Ainoastaan yksi migreeni iski viikolla 5, mihin en voinut syödä tavanomaisia lääkkeitäni ja mikä aiheutti siten ylimääräistä kärvistelyä. Tuttuja reittejä kävellessä osa asioista tuoksui satunnaisesti tavallista voimakkaammalle, mutta mitään jatkuvaa hajuaistin yliherkistymistä en kokenut. Turvotus jatkui, minkä vuoksi alkio sai ensimmäisen nimensä, “kaksoset”. Kaksoset siellä myllää. Kaksosilla on nälkä. Jne. (Myöhemmin toki selvisi, että yhtä tässä odotellaan).
Kuudennelle viikolle osui myös jouluaatto. Vaikka ultrassa ei oltu vielä käyty, päätettiin, että perheille kerrotaan jo tässä vaiheessa varovainen jouluyllätys disclaimerilla. Siskot saivat jo tietää vähän etukäteen Australiaan tullessaan. Viimeistään joulupöydässä graavilohen syömättömyydestä asia olisi kuitenkin paljastunut.
Raskaudenseurantakäynnit viikoilla 1-6:
Viikko 5, yleislääkäri: Lähete varhaisultraan ja käsky syödä Panadolia päänsärkyihin
Rahaa mennyt tähän mennessä: 0 euroa.
Ensimmäisillä viikoilla maistui vielä mukailtu banoffee jälkiruuaksi
Vuodenvaihteessa sain suhteellisen vähillä lomapäivillä ruhtinaalliset 2 viikkoa joululomaa. Tänä vuonna ei lähdetty reissaamaan, vaan päädyttiin viettämään joulua Perthissä, koska siskoni tulivat tänne käymään. Mielessäni jouluun yhdistyy edelleen vahvasti lumi, pimeys ja pakkanen (joskin Etelä-Suomessakin taisi olla vain yksi kolmesta) ja niinpä en ole täällä ottanut stressiä siitä, saako jouluntuntua luotua ollenkaan, koska muutama oleellinen aines puuttuisi kuitenkin. Joulutortuissakin luumumarmeladi pitäisi tehdä itse kuivaluumuista keittämällä – aivan liian vaivalloista – eikä oikeaa joulukuustakaan saisi mistään hankittua.
Kesä kukkeimmillaan
Mukava jouluaattoilta me kuitenkin saatiin aikaiseksi aussiaineksista koostamalla. Paikalliseen joulupöytään kuuluu olennaisena osana grillaaminen, joten näin mekin päädyttiin iltamme viettämään. Perinteinen jouluherkku Aussilassa on pavlova, jonka saa helposti väsättyä valmismarkenkipohjaa käyttäen ja mauistuu mukavan raikkaalle ja kepeälle kesähelteessä. Suomivivahteen joulupöytään toi itse marinoitu kylmäsavulohi ja bataattilaatikko, josta tosin puuttui yksi oleellinen ainesosa, eli korppujauhot.
Joulupöydän antimia
Siskoille oli kiva näyttää Australiaa ja seura oli erinomaista, mutta samalla huomasin, että mieli kaipaisi jo vaihtelua, varsinkin kun tiedän, ettei täältä Perthistä olla lähdössä mihinkään lähikuukausien aikana. Viime öinä olen nähnyt paljon unia Suomesta ja kaivannut taas pitkästä aikaa suomalaista ruokaa, ja jopa jäi vähän harmittamaan, etten tuon kahden viikon lomani aikana päässyt matkustamaan takaisin. Joskus tänne muuttaessani mietin, että olisi kiva käydä vähintään kaksi kertaa vuodessa Suomessa. Käytännössä en ole tainnut saada tuota onnistumaan yhtenäkään vuonna, kun tielle on osunut jotain muuta – työpaikan vaihdos ja siitä seurannut lomapäivien puute, tilaisuus päästä Uuteen Seelantiin, suomivieraat. Toisaalta senkin on jo kokenut, että kumman nopeasti se seuraava vuosi taas hurahtaa ja pääsee taas matkustamaan. Jatkoa ajatellen kuitenkin pohdin, että jos täällä aiomme vielä tulevaisuudessakin asua, niin koitan kyllä päättäväisemmin pyrkiä tuohon kahteen kertaan vuodessa yhden sijaan, jos vain mitenkään olosuhteiden puolesta onnistuu.
Kuva otettu käydessäni viimeksi jouluna Suomessa vuonna 2017. Jospa joulu 2020 olisi taas Suomi-joulu?
