Viimeisen raskausviikkopostauksen aika! Näillä viikoilla olin viimein lomilla. Ensimmäisen viikon ajan lepäily ja rentoutuminen onnistui hyvin, mutta mitä lähemmäksi laskettu aika tuli, sitä kärsimättömämmäksi muutuin. Joka päivä mietin, että joko tänään, mutta päivät kuluivat toisensa jälkeen, eikä synnytyksen lähenemisestä näkynyt merkkejä. No, joitain pieniä asioita tapahtui kehossa – maha laskeutui hieman alaspäin ja harjoitussupistukset voimistuivat ja säännöllistyivät jonkin verran. Parina päivänä oli omituinen sykkivä alaselkäkipu. Olo oli kaikesta nukkumisesta huolimatta aika väsynyt ja flegmaattinen. Maha oli maksimikoossa ja välillä toisella kyljellä oli hankala nukkua, kun vauva oli omituisessa asennossa. Joka yö valvoin klo 2-6 välillä, joskus tunnin, joskus neljä, ja mietin, että tätä se on varmaan sitten vauvankin kanssa. Päiväunet nukuin melkein päivittäin korvatakseni yön valvomisista syntynyttä univajetta.
Kätilön kanssa oli tapaamisia joka toinen viikko ja verikokeissa kävin viikottain laskeneen verihiutalearvon takia. Verihiutaleet kävivät alimmillaan 133:ssa viitearvon alarajan ollessa 150 E9/l. Jos määrä olisi tippunut alle sadan, en olisi voinut saada epiduraalia synnytykseen ja mahdollinen sektio olisi pitänyt tehdä nukutettuna. Viikon 38 tapaamisessa selvisi myös, että vauva oli “posterior”-asennossa (suomeksi avotarjonta?), eli pää alaspäin, mutta selkäranka omaa selkääni kohti. Posterior-vauvaa voi koittaa kääntää erilaisilla liikkeillä ja nojaamalla eteenpäin, ja koitin näitä harjoituksia tehdä, jotta vauva saataisi kääntymään parempaan asentoon synnytystä ajatellen.
Laskettu aika 18.8. tuli ja meni. Ausseissa synnytyksiä käynnistetään mielestäni pienemmällä kynnyksellä kuin Suomessa. Turhautti, ja mietin, että osaako tämä keho nyt ollenkaan pullauttaa tätä vauvaa ulos. Samoin pohditutti, että pitäisikö käynnistystä pyytää odottamaan viikolle 42+0 asti, kuten Suomessa usein tehdään, vai ehdottaa sitä tehtäväksi jo aiemmin. 40+1 oli onneksi kätilön kanssa tapaaminen ja silloin päätin, että en halua synnytystä käynnistettävän, ellei se vauvan terveydentilan kannalta ole tarpeellista. Siispä sovittiin yliaikaiskontrolli (ultra ja sydänkäyrämittaus) viikolle 41+0 ja sen perusteella oli tarkoitus päättää, mitä tehdään, toistaiseksi sopimatta milloin synnytys käynnistetään. Muut tarjotut vaihtoehdot olivat aikataulutettu käynnistys päivälle 41+0 tai 41+3.
Viikon 40+1 kätilötapaamisella oli muutoin kaikki hyvin. Ainoastaan mietitytti vauvan asento, joka oli hieman sivuttaisempi kuin edellisellä kerralla, muttei vieläkään kääntynyt täysin ympäri oikeaan asentoon.
Kätilötapaamisen jälkeisenä päivänä 40+2 tuntui, että vauvan pää olisi laskeutunut hitusen alemmas. Lenkillä ollessa oli myös yksi melko voimakkaana aaltona menevä harjoitussupistus. Seuraavana yönä heräsin klo 1 aikoihin ensimmäiseen kunnolla tuntuneeseen, polttelevaan vatsan kramppaamiseen, joka kesti noin 20 hengityksen ajan. Innostuin, että JEE EKA SUPISTUS ja menin täpinöissäni vauvan huoneeseen odottelemaan, että joko niitä tulisi lisää. Valvoin 1,5 tuntia odotellen, mutta yhtäkään seuraajaa yksittäiselle supistukselle ei kuulunut. Hikoilin ja vatsa oli kuuma, ravasin vessassa ja juomassa vettä. Välillä nukahtelin ja tunsin pientä polttelua alavatsassa, mutta supistustuntemus ei enää harmikseni toistunut, eikä seuraavina päivinäkään 40+4 – 40+6 tapahtunut mainittavaa edistystä.
Lopulta tiistaina 25.8, raskauspäivänä 41+0, neljältä yöllä, viisi tuntia ennen sovittua yliaikaiskontrollia, alkoi vihdoin ja viimein supistella säännöllisesti! Tuosta hetkestä noin 47 tuntia myöhemmin sain viimein vauvan syliini. Aion kirjoittaa noista päivistä ihan erillisen synnytyskertomuksen, kunhan vaan ehdin. Niin monta vaihetta mahtui noihin pariin päivään, että taitaapi olla pitkähkö juttu tulossa.
Näin jälkikäteen en ole pahemmin kaivannut raskaana olemista, vaikka tuo aika kaikkinensa hyvin menikin. Mahani oli loppuaikana sen verran iso sukkula, että lihasten kuntoutumisessa kestänee aikansa ja muutenkin kaipuu normitilaan oli viimeisten viikkojen aikana erittäin suuri. Silti pidän noita raskaanaolokuukausia ainutlaatuisen hienona ajanjaksona, jota on kiva muistella näin jälkikäteen. Eipä sitä montaa kertaa tule elämänsä aikana kasvattamaan sisällään uutta elämää. Suurin osa ajasta myös sujui tosi hyvin. Puolisen vuotta olin oikeastaan terveempi kuin normaalitilassani, mikä yllätti, koska yhtäkään migreeniä ei ensimmäisen kolmanneksen jälkeen tullut, ja tuon ajan “vaivat” olivat hyvin vähäisiä verrattuina päänsärkyihin. Toinen positiivinen yllätys oli se, miten hyvin täällä raskaudenseuranta lopulta toimi FBC:n kautta, ja miten vähän jouduin lopulta mistään maksamaan. Kun aloin kerätä ylös kustannuksia, olisin odottanut vähintään 500 euron laskua, mutta toisin kävi. Toisaalta näin raskauden jälkeen on taas tullut muistutus itselleni siitä, että täällä on helppoa maksaa vähän terveydenhuollosta niin kauan kun on terve ja on tunne siitä, että kaikki sujuu hyvin. Kustannukset olisivat saattaneet olla isommat, jos olisi esimerkiksi ollut alkuraskaudessa enemmän ongelmia ja olisin sen vuoksi päätynyt hakeutumaan yksityiselle puolelle hoitoon.
Raskaudenseurantakäynnit viikolla 39-42:
- Viikko 39: Verikoe, kätilötapaaminen
- Viikko 40: Verikoe
- Viikko 41: Verikoe, kätilötapaaminen
- Viikko 42: Yliaikaiskontrolli
- Rahaa kului tutkimuksiin: 245 euroa eikä synnytyskään ilmeisesti tainnut maksaa mitään, ellei sitten posti tuo jotain toistaiseksi näkemätöntä laskua jälkikäteen. Ainoastaan sairaalassa mukaan annetuista lääkkeistä maksoimme n. 20 euroa.