Raskausviikot 15-18 – Toinen raskauskolmannes

15. raskausviikko alkoi seuraavasti. Heräsin pirteänä. Iloitsin siitä, että raskauspahoinvointi on viimein pysyvästi poissa. Tällä viikolla en varmasti oksenna enää yhtääkään kertaa, mietin. Kävelin alakertaan. Join lasin vettä. Blööööörgh. Oksensin koko lasillisen vettä.

Tätä ja paria muuta satunnaista pulauttelua lukuunottamatta pahoinvointia ei enää ollut. Eikä migreenejä! Hurraa! Pystyin viimein luopumaan jugurttipatukoiden säilömisestä yöpöydälläni.

IMG_20200225_172947
Samalla viikolla iski järjetön kalapuikkohimo. Näin untakin, jossa ostin kaupasta kalapuikkoja. Himo oli kuitenkin ohimenevää sorttia, koska loput 9 puikkoa odottavat edelleen syöjäänsä pakastimessa.

Maha oli jo tässä vaiheessa kasvanut ja yhä suurempi osa vaatteista jäänyt pieneksi. Tunsin vauvan ensimmäiset potkut, mikä oli hieno fiilis.

Samalla viikolla oli myös volunteering day töistä. Olin ensin menossa tekemään puutarhahommia. Päivälle oli kuitenkin luvattu yli 30 astetta lämmintä, joten päivää koordinoinut ihminen vinkkasi, etteivät ulkotyöt raskaana ollessa helteessä ole välttämättä se paras idea. Lopulta päädyin lajittelemaan käytettyjä vaatteita paikalliseen kierrätyskeskukseen. Hyvä niin. Pitkään paikallaan seisominen alkoi tuntua tukalalta. Muuten jaksoi aikalailla normaaliin tapaan.

IMG_20200302_180752
Maaliskuun alussa yöllinen kesämyrsky kaatoi lähipuiston puita
IMG_20200302_180459
Sinne rysähti

Viikolla 15 tapahtui muutakin jännää – kätilö soitti ja sovittiin ensimmäinen tapaaminen viikolle 16. Tapaamisella täytettiin isoa paperinivaskaa, joka kulkee nimellä “National Woman-held Pregnancy Record”. Tuota paperikasaa pitää täällä roudata mukana, jos esimerkiksi lähtee raskaana ollessaan reissuun, jotta hoito-alan toimijat saavat nopeasti sieltä selailtua olellisia juttuja, kuten raskausviikot ja veriryhmän. Terveydenhuollon digitalisointi on täällä ihan alkutekijöissään Suomeen verrattuna. Pääasiallinen aihe tapaamisella ja sitä edeltävällä puhelulla oli selvittää aiempi terveyshistoriani ja se, kuulunko mahdollisesti johonkin riskiryhmään, joka estäisi Family Birth Centressä synnyttämisen. Toistaiseksi läpäisin seulat ja kätilöohjelma jatkuu viikolla 24, jonka jälkeen tapaamisia alkaa olla useammin. Paras osuus oli vauvan sydänäänten kuuleminen ensimmäistä kertaa. Sydän kuulosti varsan kopinalta, koppatikoppatikoppatikoppati.

IMG_20200301_191132
Maaliskuun alussa social distancingista ei ollut vielä tietoakaan. Me ja muutama muu olimme Perth Festivalilla

Raskaana ollessa, tai viimeistään vauvan synnyttyä alkaa kuulemma pyöriä kauhuskenaariota päässä, mitä kaikkea kamalaa vauvalle voi tapahtua. Oma pelkokeskukseni taisi aktivoitua siinä viikolla 17-18 rakenneultran lähestyessä. En käynyt koskaan niskaturvotusultrassa, joten mietin, että ENTÄ JOS rakenneultrassa paljastuu, että vauvalta puuttuu tyyliin aivot, ja olen ollut 8 viikkoa iloisen tietämätön asiasta. Tätä asiaa sitten pohdin iltaisin nukkumaan mennessä. Pelkoa pahensi se, että tässä vaiheessa vauvan liikkeiden tunteminen oli vielä kovin satunnaista, ja saattoi mennä useampi päivä, ettei yhtäkään potkua tuntenut.

Mutta jottei blogipostaus jäisi kaameaan cliffhangeriin, niin todettakoon vielä loppuun, että huoleni oli turha – viikolla 20 käydyssä rakenneultrassa olivat kaikki sisäelimet paikoillaan ja asiat muutenkin hyvin.

Raskaudenseurantakäynnit viikolla 15-18:

  • Viikko 16: Ensimmäinen tapaaminen kätilön kanssa
  • Rahaa kulunut tähän mennessä tutkimuksiin: 239 euroa
Continue Reading

Raskausviikot 11-14 – NIPT-testi

Australiassa, tai ainakaan täällä Perthissä, ei ole raskaudenseurantaan niin vakiintunutta neuvolakäytäntöä kuin Suomessa. Ensimmäinen valinta täällä on haluaako synnyttää julkisella vai yksityisellä puolella. Yksityisellä puolella synnyttävät ottavat yleensä vakuutuksen, joka kattaa osan kuluista. Vakuutus täytyy kuitenkin olla voimassa vähintään 12 kuukautta ennen kun on mahdollista saada rahaa takaisin, joten päätös täytyy tehdä melko aikaisin. Lisäksi synnytyksen kattavat vakuutukset ovat useita satoja kuukaudessa, eli ihan halpaa ei olisi vakuutuksenkaan kanssa.

Asiaa selviteltyäni tulin siihen johtopäätökseen, että yksityisellä puolella on kärjistetysti parempi, “hotellimaisempi” palvelu, muttei sen laadukkaampaa hoitoa kuin julkisellakaan puolella. Lisäksi yksityisellä saisi halutessaan suunnitellun sektion, mutta koska sellaista ei ollut omalla vaatimuslistallani, olisi tuntunut turhalta lähteä maksamaan synnytyksestä.

Julkisen puolen vaihtoehtoja tutkailtuani päätin hakea Family Birth Centreen, joka on erään sairaalan yhteydessä toimiva kätilöohjelma, jossa synnytyksen voi hoitaa mahdollisimman luonnollisesti kodinomaisessa ympäristössä. FBCssä ei ole tarjolla epiduraalia, mutta mikäli synnytyksessä tulee komplikaatioita, siirretään asiakkaat käytävää pitkin viereiseen sairaalaan. Lisäksi FBCssä on tiukka loppuraskauden seuranta ja synnyttämään pääsee vain, jos kategorisoidaan matalan riskin synnyttäjäksi loppuun saakka. Jos synnytys esimerkiksi käynnistyy liian aikaisin tai myöhään, täytyy mennä suoraan sairaalaan synnyttämään.

FBC hoitaa myös raskaudenseurannan viikon 20 jälkeen. Kätilöohjelma on täällä tosi suosittu ja sen vuoksi hakemus piti lähettää jo viikon 8 jälkeen. Viikolla 10 kävimme paikassa tutustumiskäynnillä ja vakuutuimme molemmat siitä, että tämä olisi kiva ja rauhallinen ympäristö synnyttää (tai no niin “kiva”, mitä nyt synnytys voi olla). Samalla kävimme myös kierroksella viereisessä sairaalassa, joten sekin tuli tutuksi. Saa nähdä, mihin sitä sitten lopulta päätyy.

Viikolle 20 asti kävin seurannassa yleislääkärillä ja vielä halvimmalla mahdollisella, eli ilmaisella, ja hoito oli sen mukaista. Erinäisissä verikokeissa sain käydä kolme kertaa, koska lääkärille oli jostain syystä haastavaa määrätä kaikkia tarvittavia kokeita samanaikaisesti. Lisäksi piti itse päättää, että haluanko mennä NIPT-testiin viikolla 10 vai ultraan viikolla 13 kromosomipoikkeavuuksien selvittämiseksi, kovin selkeitä suosituksia lääkäri ei osannut sanoa suuntaan tai toiseen. Googlailtuani asiaa päädyimme teettämään pelkän NIPT-testin, koska tässä vaiheessa käsitykseni oli, että molemmat NIPT ja ultra tulisivat maksamaan meille, NIPT n. 400 dollaria ja ultra n. 250 dollaria. Myöhemmin opin, että Länsi-Australian käytäntö ultrien hinnoittelun suhteen on erittäin sekava, eri paikoissa ultrat maksavat eri verran ja yhdessä paikassa saa jopa kaiken ilmaiseksi! Tavallaan olisin siis voinut käydä molemmissa, mutta tuolloin ajattelin, ettei sillä ole suurta merkitystä, käykö ultrassa viikolla 13 vai odotteleeko rakenneultraan viikolle 20 asti, jos NIPTissä on jo selvinnyt tilanne kromosomipoikkeavuuksien suhteen.

Sitten tulikin viikko 11 ja NIPT-testipäivä. Koe oli helppo, täytyi vain mennä labraan ja hoitaja otti normaalisti kaksi putkiloa verta. Sen jälkeen luvassa oli armotonta jännitystä noin viikon verran, kunnes kävimme lääkärillä kuulemassa tulokset ja samalla vauvan sukupuolen. Tämä käynti oli rakenneultran lisäksi mukavin kaikesta. Oli huippua saada tietää vauvan sukupuoli jo tässä vaiheessa ja kaiken olevan kunnossa. Jotenkin konkretisoi odotusta ja helpotti kuvittelua, millainen tyyppi siellä mukana mahdollisesti voisi olla.

Muutoin viikot 11-14 sujuivat toipuessa alkuraskauden pahoinvoinnista. Jonkin verran huonoa oloa ja oksentelua oli edelleen, mutta ruoka alkoi taas vähitellen maistua hyvältä. Tässä vaiheessa oireena oli kovasti käsien puutumista ja tikuttelua herätessä. Ajattelin, että joutuisin kärsimään tuosta koko raskauden ajan, mutta jostain syystä tämäkin oire hävisi toisella kolmanneksella kokonaan.

IMG_20200216_105219
Viikoilla 11-14 jaksoi taas nauttia ulkoilmasta

NIPT-testin tuloksen jälkeen uskallauduin kertomaan raskaudesta töissä. Oli helpottavaa kertoa asiasta, koska muutama tyköistuva työvaate ei enää mahtunut päälle ja jo tässä vaihessa tuntui hankalalta piilotella kasvavaa pömppöä. Ihmisiltä sateli onnitteluja ja raskaudesta kumpusi paljon hauskoja keskusteluja, kun kollegat halusivat kertoa omistaan tai puolisoidensa raskauskokemuksista.

IMG_20200107_084023
Tämä oli kätevä pömpönpiilotushame, jota käytinkin melkein päivittäin töissä. Noin viikolla 15 hame alkoi kiristää niin paljon, että piti jättää kaappiin odottamaan raskaudenjälkeisiä päiviä
IMG_20200209_191358
Viikolla 13 siivosin koko vaatekaappini uuteen uskoon ja poistin käytöstä kaikki vähänkin epämukavat vaatteet. Johan tuli hyllyille tilaa!

Tässä vaiheessa aloin myös urheilla varovaisemmin ja siirtyä tekemään lähinnä seisaaltaan tai istualteen tehtäviä treenejä. Kävin kerran kaverini houkuttelemana Body Balance -tunnilla, mutta jo tässä vaiheessa ohuen patjan päällä makaaminen vatsallaan oli epämiellyttävää, joten en sen koomin ryhmäliikuntatunneille enää mennyt. Kävimme kerran myös melomassa, mistä seurasi päivän kestoinen migreeni. Tuli siitä sitten kerralla selväksi, että nyt on otettava vähän rauhallisemmin ja mietittävä tarkemmin, mihin seuraavien kuukausien aikana kannattaa ryhtyä ja mihin ei.

IMG-20200401-WA0015
Kuvatodiste epäonniselta melontaretkeltä. Kivaa oli, mutta huono olo seurasi.

Raskaudenseurantakäynnit viikolla 11-14:

  • Viikko 11: NIPT-verikoe 430 dollaria (n. 239 euroa)
  • Viikko 12: Yleislääkäri, NIPT-testin tulokset ja lähete rakenneultraan
  • Rahaa kulunut tähän mennessä tutkimuksiin: 239 euroa
Continue Reading