Suomikuva Australiassa

Ulkomailla asuessa on kiinnostavaa kuulla uusia ihmisiä tavatessa, mitä asioita heille tulee Suomesta mieleen. Täällä eksoottinen tausta ei ole kovinkaan poikkeuksellinen, koska väestöstä niin suuri osa on maahanmuuttajia, mutta aina välillä keskustelu alkaa tuntemattomien ihmisten kanssa sillä, että vastapuoli kohteliaasti kysyy, mistä olen kotoisin, tai mitä on tuo jännä kieli, jota puhut.

Kuultuaan, että olen kotoisin Suomesta, on vastapuolen tyypillisiä vastauksia ovat esimerkiksi seuraavat: “Itsekin kävin kerran Suomessa… taisi olla vuosi 1990” tai “Suomesta? Eikös se kuuluisa formulakuski/ralliautoilija ole Suomesta?”

Useamman kerran ihmisillä on myös sytyttänyt, että sukunimenihän on sama, tai no ainakin melkein sama, kun sillä kuuluisalla suomalaisella ex-formulakuskilla.

Moni myös ottaa puheeksi sen, että Suomessa on varmaan kylmä. Kun opiskelin Singaporessa, esitteli eräs professori kerran luennolla karttaa Pohjoisnavasta ja selitti iloisesti koko ryhmälle, että “tuolta Kati on kotoisin!”

Täältä kotoisin

Suomalaisuus yhdistetään myös voimakkaasti pohjoismaalaisuuteen. Useammin on kyselty eroja Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan välillä. Toukokuussa eräs työkaverini totesi, että tällä viikolla juhlitaan Norjan kansallispäivää ja kysyi, onko päivällä minulle jokin erityinen merkitys.

Suomi tunnetaan myös koulutusjärjestelmästään. Muutama henkilö on halunnut tarkemmin tietää, että miten teidän koulutusjärjestelmä oikein toimiikaan, ja miten se voi olla niin hyvä. Eräs työkaverini myös ihmetteli, että miten voi olla, ettei Suomessa tarvitse tehdä läksyjä ollenkaan ja koulussa ollaan vain 3 tuntia päivässä. Pienen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että tämä kyseinen henkilö oli katsonut Michael Mooren dokumentin Where to Invade Next, ja sieltä nämä käsitykset olivat sitten saaneet alkunsa.

Vaikka Mooren dokumentti onkin editoitu hieman kärjistäen (tai sitten tämä on vaan sitä amerikkalaista markkinointiosaamista, mikä itseltäni puuttuu), niin Suomen koulutusjärjestelmässä on kyllä paljon erinomaisia asioita. Australian koulujärjestelmään en ole juurikaan tutustunut, enkä siten osaa vertailla, mutta ainakin työkaverini ihastelivat dokumentin katsottuaan maksuttomuutta, eri koulujen tasalaatuisuutta, ja sitä, kuinka Suomessa opitaan oppimisen vuoksi, eikä sen vuoksi, että opitaan vastaamaan mahdollisimman hyvin standardimuotoisiin testikysymyksiin.

Hyvä Suomi. Koulutuksestasi sinut edelleen tunnetaan.

Continue Reading

Mitä tein viime torstaina

Herään klo 5:24. Käyn suihkussa. Puen päälle farkut, pitkähihaisen paidan, steelcapsit (vaelluskengän tapaiset turvakengät) ja ainakin kaksi kokoa liian ison high visibility -takin.

Klo 6:10-6:30: On pimeää ja kylmä, kun kävelen Elizabeth Quayn juna-asemalle. Asemalla on hiirenhiljaista ja junaa odottaa ainoastaan yksi henkilö lisäkseni. Tekee mieli kahvia, mutta matkalle ei satu kahvimyyntipistettä. Kamala nälkä, kun mitään en ehtinyt syödä kotona. Uudet kengät hiertävät ikävästi kantapäitä.

Klo 6:30-6:40: Juna saapuu asemalle. Näen työkaverini junavaunussa ja kiirehdin ehtiäkseni samaan vaunuun. On hauskaa ja absurdia tavata junassa näin aikaisin aamulla. Hyppäämme pois Bull Creekissä. Ostan kahvia ja pähkinäpussin kiinalaisen näköiseltä vanhalta papalta, joka kehuu iloisesti 2 kokoa liian isoa high visibility -takkiani.

Klo 6:40-8:45 Hyppäämme toisen työkaverini autoon, joka on australialaiselle tyypilliseen tapaan valtavan kokoinen uusi katumaasturi. Matkalla pysähdymme huoltoasemalle ostamaan lisää kahvia. Ajamme 200 km etelään ja kaakkoon, määränpäänä eräs voimalaitoksista.

Klo 8:45-9:00: En ole aikaisemmin ollut Länsi-Australiassa näin kaukana merenrannasta sisämaassa. Maisema on kauniin metsäistä ja kukkulaista, Margaret Riverin tapaan punamultaista. Ajamme Collien läpi, joka on pieni, hieman rähjäinen maalaiskylä. Mietin, kuinka omituista on, että vain kahdeksan kuukautta sitten olin niin toisenlaisessa maassa, niin erilaisissa tilanteissa.

Klo 9:00-9:30: Ilmottaudun sisään voimalaitokseen. Aulassa oleva voimalamiesporukka nauraa, kun tavaan sukunimeäni. Koitan hymyillä iloisesti, vaikka vähän kiehuttaakin. Saan suojakypärän ja suojalasit, joita pidetään alueella ollessa päällä.

Klo 9:30-14:30: Vedämme yhden workshopin, jossa minulla ei ole kovin suurta roolia. Lounastauolla lusikoin keittiönnurkassa itse tekemääni kikhernepastaa muovipurkista. Keittiö on jostain syystä täynnä tyhjiä vesikanistereita. Keltapaitaisia ihmisiä virtaa sisään ja ulos. Olo tuntuu ulkopuoliselle, toisin kuin keskustan toimistolla, jonne olen jo jokseenkin sopeutunut.

Klo 14:30 – 17:30: Ajamme takaisin Perthiin. Juttelemme autossa niitä näitä, mm. kuinka Australian kansalaisuuden tai pysyvän viisumin saantia jatkuvasti vaikeutetaan. Kaksi työkaveriani on kotoisin Australian ulkopuolelta ja muuttaneet tänne 10-20 vuotta sitten. Myös monen australialaisen työkaverini vanhemmat tai isovanhemmat ovat kotoisin muualta kuin Australiassa, joten maahanmuutto on täällä monia yhdistävä aihe.

Muita tapahtumia: Illalla vastailen sähköposteihin kotoa ja teen vielä muutaman tunnin töitä, jotta saisin kaikki tarvittavat asiat samana viikkona hoidettua. Syön kotiin tilattua thairuokaa. Ilta venyy pitkälle. Katsomme Twin Peaksin uusimman jakson.

Tällaista on elämä näinä päivinä, jotain muunlaista joskus muulloin.

Continue Reading